4.9.2016

Reiäkkäät väkäset eli kaunis kielemme

 Niin se vain silmä tottuu räiskeeseen ja väri-ilotteluun. Ostin ohjeen ja  nyt  on ensimmäinen Steppe-huivini neulottu. Aloitin toki helposta mallista ja sulautin huiviin omia syksyisiä mielivärejäni enkä alkanut millään neonväreillä pelleilemään. Ihan kiitettävän monta hetkeä kuitenkin sain kulumaan värejä valitessa ja vieläkin tuntuu että joidenkin kohdalla olisi pitänyt valita toisin.

Malli on Holey Chevrons ja se on kyllä helppo neuloa sitten kun värit on saanut päätettyä. Se aloitetaan niskasta ja neulotaan aina kahdella värillä ainaoikeaa. Koko huivin voi neuloa vain kahdella värillä tai sitten vaihtaa jokaiseen sektoriin omansa. Minä tein jotain siltä väliltä, joitakin lankoja käytin useampaan kertaan. Mukana on Madelinetosh Merino Lightia, Kraft Hand-Dyedin sukkalankaa, Fyberspatesin pitsilankaa kaksinkertaisena, toki myös Väinämöistä sekä Zauberballia. Alkupään raitoihin meni todella pikkuisia määriä lankaa joten jämiäkin tähän saa neulottua. Valmis huivi painaa 210 grammaa.

Reunaan neulotaan mallineuletta, josta koko huivi on saanut nimensä Englanninkielen taitoni on sen verran ruosteessa näköjään että koko ajan kuvittelin neulovani Pyhiä Chevroneita. Nyt tarkastin asian sanakirjasta ja tajusinkin neuloneeni Reiäkkäät väkäset! Onneksi huivi on kauniimpi kuin suomennos.







16 kommenttia:

Niina Risulainen kirjoitti...

Ihana, tämä huivi on just täydellinen jämähuiviprojekti :)

Niina Risulainen kirjoitti...

Ihana, tämä huivi on just täydellinen jämähuiviprojekti :)

Mirella kirjoitti...

Niin ihanan syksyin huivi upeine väreineen!

Lotta kirjoitti...

Upea huivi! Kauniit syksyn värit olet valikoinut. :)

JennyF kirjoitti...

Minäkään en noista Westknitsin väri-iloitteluista niin innostu, mutta sun huivissa on kyllä värit kohdillaan ja voisin innostuakin. Hieno!

Lankakeiju kirjoitti...

Kaunis huivi! Nuo värit toimivat hyvin yhteen.

Tiia N kirjoitti...

On kyllä kaunis ja sinun näköisesi versio tästä huivista. Ihanat maanläheiset värit, ja hyvin hillitty Steppen huiviksi!

Elina kirjoitti...

Ihanan syksyinen huivi,upeat värit olet valinnut.

morso kirjoitti...

Ooo. Olen itse noita Westin ohjeita vähän vierastanut. Joko värejä liikaa mun silmiin tai sitten ne on jotenkin niin oudon mallisia, etti niitä voi töissä pitää pukuinsinöörin kanssa kättä vääntäessä, mutta tää muuttaa kyllä vähän asiaa. Eli paljon on kiinni värivalinnoista. Hienolta näyttää mun silmään. :D

Sanna kirjoitti...

Ihan huikea! Mahtavat värit!

mariakos kirjoitti...

Liityn muiden jatkoksi ja hehkuttelen hienoja värejä! Wau! :)

Pitko kirjoitti...

Vähänkö ihana! Kaikki värit oikeilla paikoillaan! :D Myös kuvauspaikka on hieno!

Heidi kirjoitti...

Ihana Steppe-sedän kesytys!

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Kerrassaan upea. Hyvin valittu värit huiviin.

Katrine Birkenwasser kirjoitti...

Mä katselen täällä omia neonvärisiä vyyhtejäni ja nauran tolle neonväreillä pelleilylle :D Vaan kiva siitä tuli tollasena rauhallisempana versiona, voi jopa löytyä käyttöä eikä jää vain kuriositeetiksi!

MiunMaun kirjoitti...

En ole ennen tähän huiviin niin syttynyt, mutta nyt kun näin nämä väriyhdistelmät... Wau. Hieno. Ja kyllä on niin hieno kuvaustaustakin! Ei vois värit paremmin päästä esille.