Minulle tulee kohta kuukausi ravelry-elämää täyteen. En kuitenkaan puhu elämästäni ennen ja jälkeen ravelryn, muttei paljon puutukaan. Täytyy myöntää, että kun hienoisen epäröinnin ja muutosvastarinnan jälkeen nimeni laitoin jonotuslistalle ja lopulta kutsun sain, niin enpä ole katunut. Tytti haki ja sai oman kutsunsa kurkittuaan selkäni takaa tätä neulojien ihmemaata.
Parasta antia ko. paikassa on se, että näkee millaisia versioita eri ihmiset ovat jostain tietystä neulemallista kehittäneet. Tämä voi jopa aukaista silmiä jonkin mitäänsanomattoman mallin suhteen. Näin juuri kävi minulle. Olin toki Knittyssä Forecastiin törmännyt, mutta ohjeen kuvissa neule näyttää kummallisen pussittavalta ja on vielä huonon värinen. Ravelryssä näin kuitenkin useita versioita neuleesta ja päätin tehdä omankin. Joten tässäpä puuterinväristä forecastia.
Parasta antia ko. paikassa on se, että näkee millaisia versioita eri ihmiset ovat jostain tietystä neulemallista kehittäneet. Tämä voi jopa aukaista silmiä jonkin mitäänsanomattoman mallin suhteen. Näin juuri kävi minulle. Olin toki Knittyssä Forecastiin törmännyt, mutta ohjeen kuvissa neule näyttää kummallisen pussittavalta ja on vielä huonon värinen. Ravelryssä näin kuitenkin useita versioita neuleesta ja päätin tehdä omankin. Joten tässäpä puuterinväristä forecastia.
Malli: Forecast, Stefanie Japel, Knitty
Lanka: Marks&Kattens Dream, 450g
Puikot: 4mm
Muutokset: Palmikoihin olisi kuulunut myös pallukoita, niitä en tehnyt. Tein myös joustimista ja koko neuleesta pidemmän kuin ohjeessa.
Esitän itseni ja Tytin puolesta mitä suurimmat kiitokset huomionosoituksestanne, Krista äiti ja täti, Hansu ja Lotta! Todella mukavaa kuulla, että kättemme työt kiinnostavat ja miellyttävät. Koska blogimaailma pursuaa toinen toistaan upeampia ja inspiroivampia blogeja, me Tytin kanssa emme osaa tätä "You make my day"-tunnustusta yksilöidä vain kymmenelle blogille. Seuraamme molemmat varmaan sataa blogia säännöllisesti ja kaikissa olisi jotain ihanaa ja tunnustuksen arvoista.
Vau, eipä uskoisi samaksi malliksi! Knittyssä se näyttää suoraan sanottuna hirveältä, mutta tuo takkihan on tosi hieno.
VastaaPoistasamaa mieltä edellisen kanssa... knittyssä ei kiinnostanut yhtään, mutta tämä näyttää aivan ihanalta!! Tuo ehkä vähän mieleen tekeillä olevan dropsin jakun, tuon yläosan takia... mutta todella hyvännäköinen, menee kyllä to-do-listalle!!
VastaaPoistaOn ihana, vaikka muhun on kyllä vedonnu se Knittynki malli :). Makuasioita...
VastaaPoistaArleena ojentaa Nastille ja Tytille You make my day-kukkakimpun.
VastaaPoistaNautin ihanien ja huolella tehtyjen käsitöiden tunnelmasta ja myös muusta silloin tällöin blogissa kuvien kera kerrotusta.
Kaunis!!! Totta, Ravelryssä on jotenkin niin helppoa ja kiva katsella miten, mistä langasta ihmiset ovat yhden ja saman ohjeen toteuttaneet.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä Ravelrystä. On tosi upeaa nähdä erilaisia versioita samasta mallista.
VastaaPoistaIhana tuo villatakki. Tekisi mieli ottaa siitä mallia...
NO oho! Oon saman puseron nähnyt ja innokkaasti fanitan Stefanie Japelin mallej. (Tosin en ole vielä ainuttakaan tehnyt) Väri on todellakin karsea ja toi lyhyt malli nappaa silmään niinku roska. Hyh, mutta tuo sun unelma! :)
VastaaPoistaOon itseasiassa aivan viime päivinä miettinyt tuota forecastia, että pistäisinkö puikoille. Näin flickrissä muutaman onnistuneen version ja kiinnostuin. Sun toteutus lisäs innostusta edelleen :-)
VastaaPoistaHienon hieno!
VastaaPoistaUpea neule teidän pumppuorkesterilta jälleen!
Ravelry on hyvä siinä sen kaiken paljossa sisällössä mutta se vie hurjasti aikaa- ehkä juuri sen takia miten valtavasti siellä on kaikkea...
Kaunis neuletakki! Ehdottomasti alkuperäistä onnistuneempi versio mielestäni.
VastaaPoistaOnpa kaunis villatakki!
VastaaPoistaSo Beutiful!
VastaaPoistaTosi nätti! Alkuperäinen ei muakaan inspannut yhtään, mutta tämä kyllä. Ehkä joskus minäkin..
VastaaPoistaTe teette minunkin päiväni. Ihan joka kerta. Tunnustus on minunkin blogissani.
VastaaPoistaEdellisten kommentoijien kanssa samaa mieltä: ihan mahtavaa, kun ravelrystä löytää tälläisiä helmiä, ja se on noissa sinunkin kuvissasi niin paljon kauniimpi kuin knittyssä!
btw, kumpi teistä on kumpi tossa sivupalkin kuvassa?
Kiitokset kommenteista ja Arleenalle ja Milliinille huomionosoituksista!
VastaaPoistaMilliinin kysymykseen vastaus: Minä olen tuo pienempi ja Tytti suurempi. Huomatkaa upeat neulotut vaatteet, aitoa 70-lukua :)
Te piristätte minunkin päiviäni, kiitokset siitä: you make my day. :)
VastaaPoistaT&T on muistanut teitä kukilla!
VastaaPoistaKiitos tuotteliaasta blogista. Se ihan ilahduttaa sisikuntaani vallan
VastaaPoistaKäykää kurkkaamassa minunkin blogissani, sieltä löytyy mansikoita:)
VastaaPoistaTosi kaunis villatakki!
VastaaPoistaTosi kaunis ja väri sopii malliin loistavasti. Parempi kuin alkuperäinen!
VastaaPoistaMinulle on tullut samanlaisia ahaa-elämyksiä Ravelryssä, se on loistopaikka!
Hei, te siskokset teette mun päivän :)
VastaaPoistaTsekkaa jos et usko.
http://markkas.blogspot.com
Mulle kävi sama ilmio forecastin ja ravelryn kanssa. Olen miettinyt sen neulomista. Nähtyäni sun version taitaa se päästä piiiitkälle todo-listalleni.
VastaaPoistaAhkera, mutta kommentoimaton lukija haluaa ojentaa you make my day kukkaset.
VastaaPoistaNyt kun tutustuin ajan kanssa blogiinne pääsin minulle ihan uuteen maailmaan. Tuollaisista Ravelryistä ei ole meikäläinen koskaan kuullutkaan! Kaunis villatakki, paljon kauniimmin toteutettu kuin se alkuperäinen. Samoin väri on onnistunut.
VastaaPoista