3.4.2010

Jämätakki


Tässä se nyt ois. Jämälankakirjan innoittamana tein jämälangoista villatakin. Jos jostakusta tämä näyttää hämärästi tutulta, niin eipä ihmekään, olen tehnyt vähän vastaavan aiemmin ja siitä katselin silmukkamääriä ynnä muuta osviittaa. Resoreissa oleva oliivinvihreä lanka on itsevärjättyä Nallea, muut langat on Vuorelman Vetoa, Maijaa sekä Nallea. Yhteensä käytin noin kymmentä eri väriä, joitakin on tosin ihan vain parin raidan verran. Lankoja kului vähän päälle 300 grammaa. Eli jämälankavarastoni ei vajunut oikeastaan ollenkaan...

Tein takista vilautuksen muutama postaus sitten, ja joku jo kyselikin langanpäistä ja että onko minulla joku kikkakolmonen päättelyvaiheeseen. Noh, en tiedä kuinka oikeaoppista tämä on ja käsityöopettajani varmaan menee sokeaksi tämän nähtyään, mutta olen itse sitä mieltä että nurja puoli on nurja puoli. Sanoohan sen jo nimikin.
Takki on neulottu siis alhaalta ylöspäin, vartalo-osa pyörönä kainaloihin, samaten hihat ja lopuksi yläosa neulotaan yhtenäisenä raglankavennuksilla. Vartalo-osassa kuljetin lankoja mukana kappaleiden sivussa työn edetessä, eli en katkaissut lankaa joka raidan jälkeen. Vähänhän se vaatii tarkkailua ettei langanjuoksut veny liian pitkiksi ja teinkin värien kanssa pientä rytmitystä vaikka yritinkin mahdollisimman satunnaista raitaa tehdä. Hihat neuloin pyörönä myös, mutta siellä lankojen kuljetus olikin vähän vaikeampaa (kaikki langat aina samassa kohdassa eikä kahdessa reunassa kuten vartalokappaleessa) ja ainakin ne tuppasivat kiristämään. Siellä katkoin lankoja useammin, mutta toisaalta aina, kun aloitin uuden langan, neuloin sitä noin 7 silmukkaa yhdessä edellisen kerroksen värin kanssa ja aion uskoa että silloin se on vähän niinkuin päätelty :)


Tässä tätä sekamelskaa nurjalta puolelta. Hihassa näkyy, kuinka olen päätellyt lankoja neulomalla niitä seuraavan värin kanssa yhdessä, toisinsanoen kaksinkertaisella langalla.

Ihan mukavan värimaailman sain aikaan, kaikki sävyt ovat murrettuja ja niitä raikastaa kirkkaanvalkoinen.

41 kommenttia:

  1. Kaunis takki! Ei välttämättä tule heti mieleen, että on jämistä kasattu, niin kauniisti värit menee.
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Todella ihana, sulla on sommittelusilmää, kun näyttää niin hyvältä vaikka on montaa väriä.

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit kun on toisiinsa sointuvia jämälankoja, ja vielä suht samaa vahvuutta kaikki! Hieno takki, sulla on kyllä tosi varma maku siitä mikä sulle sopii ja siksi varmaan sun jämälangoistakin tulee noin hienoja neuleita. Mun jämälangoista saisi aikaiseksi ainoastaan jotain kauhean rumaa ja kamalaa, niistä ei noin hienoa takkia saisi millään ilveellä aikaiseksi! Mistä saisi tilata vähän tyylitajua?

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit raidat. Ei tosiaan uskoisi edes jämälankatyöksi niin ihanasti noi värit menee <3

    VastaaPoista
  5. Takkisi on aivan valtavan kaunis! Raidat näyttävät siltä että ne on suunniteltu vimpan päälle. olen vähän kade...

    VastaaPoista
  6. Ei todellakaan näytä, että olisi jämälangoista tehty, värit sointuu kyllä erittäin "suunnitellusti" yhteen. Pitäisi itsekin tarttua tällaisiin projekteihin, tämä ainakin innoitta!

    VastaaPoista
  7. Kaunis takki, saa haaveilemaan samanlaisen teosta. Nyt puikoilla toistaiseksi vain jämälanka huivi

    VastaaPoista
  8. todella kaunis takki, värit sointuu tosi hyvin keskenään!

    VastaaPoista
  9. Ihana takki, värit sopivat tosi hyvin yhteen!

    VastaaPoista
  10. Iloinen takki ja kauniit värit. Jämälankakirjaa selaillessa juuri tuollainen neule alkoi houkutella kovasti. Pitäis vain ensin kerääntyä tarpeeksi saman paksuisia lankoja, ettei tarvitse ostaa uusia lankoja jämälankaneuletta varten. :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis, eikä minustakaan näytä yhtään jämälankaprojektilta. Nuo oliivinvihreät reunat yhtenäistävät takin ilmettä ihanasti.

    VastaaPoista
  12. Tosi nätti! Ei luulisi olevan jämälangoista. Itseltäni ei kyllä löytyisi noin hyvin sointuvia jämiä...
    Elli

    VastaaPoista
  13. Kaunis takki!!! Miten harmoniset raidat! Olen hurjan ihastunut näihin jämälankaneuleisiin :)

    VastaaPoista
  14. Hurmaava takki, ei uskoisi jämälangoista tehdyksi. Joskus neuloin jotain Kaffe Fassetin ohjeilla, ja kirjassa oli näppärä kieputtelumenetelmä lankojen päättelyyn. Pitäisi varmaan kerrata, jos vaikka jotain isompaa jämälankatyötä innostun neulomaan.

    VastaaPoista
  15. Todella upea on tuo värimaailma! Hienon teit! Harmi vaan, että käsityönopettajasi sokeutui tämän postauksen takia.:)

    VastaaPoista
  16. Aivan upea takki! Väritkin just mun mieleen.

    VastaaPoista
  17. Voi että onkin kaunis takki! Siinä on sellaista kotoista "räsymatto" meininkiä. Aijai, tekis mieli itsekkin neuloa moinen.

    VastaaPoista
  18. Juuri niin edellinen kommentoija, tuli mieleen kotini keittiön matot 70-luvulla. Räsymattofiilis, aivan ihanat värit... KADE, mutta hyvällä tavalla...

    VastaaPoista
  19. Ihana takki! Tosi harmoninen värimaailma, ei uskoisi että on sattumanvaraisesti neulottu.

    VastaaPoista
  20. Beautiful colors, it's a lovely sweater.

    VastaaPoista
  21. Ompa kiva takki! Ja lohduttavaa tuo ,että nurjan puoli on tosiaan nurja- olen nimittäin usein miettinyt, että miten nämäkin pitäisi päätellä...ja rumasti vaan jotenkin äkkiä ne langanpäät on tullut laitettua :D

    VastaaPoista
  22. Kaunis takki, kauniit raitasommitelmat!

    VastaaPoista
  23. Tosi upea! Mahtavaa että jämälangoista saa jotain näin hienoa! =)

    VastaaPoista
  24. Todella kiva takki! Onnistunut raidotus mielestäni myös.

    Olen itsekin suunnitellut vastaavaa, mutta en osannut ratkaista sitä ongelmaa, miten pyörönä neulotusta saisi sitten takin (amatöörin mietteitä)... Miten sinä teit tuon etuosan? Huolitteletko reunat ja leikkaat auki, ja sitten vain poimitaan nappilistan silmukat vai miten...

    VastaaPoista
  25. Ei ukoisi, että tuossa takissa on ainakin 10 eri väriä. Se näyttää niin rauhalliselta ja harmoniselta. Kaunis!

    VastaaPoista
  26. Hieno takki! Ja ihana harmaapartakin päässyt kuvaan =)

    VastaaPoista
  27. It's so beautiful! Wow! I love that you also show us the reverse side! Interesting to see how it turns out inside out. Happy Easter!

    VastaaPoista
  28. Upea! Ja niin harmoonisen värinen. Olen suunnitellut sukkiin vähän vastaavaa jämälankatoteutusta -jahka niitä jämälankoja on riittävästi.

    VastaaPoista
  29. Kaunis takki! Mahtaiskohan munkin varastosta löytyä yhtä yhteensopivia jämälankoja...

    VastaaPoista
  30. Ihana! Omistakin kaapeista löytyy vaikka kuinka paljon jämä-maijaa, nytpä sillekin löytyi käyttötarkoitus :)
    Taru

    VastaaPoista
  31. Ihanan reipas takki! Jämälangoista on sittenkin hyötyä ja iloa!

    VastaaPoista
  32. Olen kateudesta vihreä!!!
    Takin värit oikein hivelevät silmiä. Miten kummassa kukaan osaa yhdistellä sekalaisia värejä noin upeaksi kokonaisuudeksi???

    VastaaPoista
  33. Todella kaunis, ihana väritys syntyi jämälangoista!

    VastaaPoista
  34. Todella kauniit värit, ja kuten joku jo sanoi, yhtenäinen vihreä reunus kokoaa takin tosi kivasti.

    Ja kiitos, kun näytit koirasi sievän pään! Jäi nimittäin Laila-sukkapostauksestasi mietityttämään, millainen pää mahtaakaan olla otuksella, jolla on niin hienot ja kauniit tassut & rinta- ja mahakarvat:).

    VastaaPoista
  35. Is there an English translation?

    VastaaPoista