Peiton malli on Dropsin sivuilta. Hieman sovelsin mallia ja palojen kiinnitystapaa. Ohjeessa koko lappu virkataan kirjavalla langalla ja lopuksi palat yhdistetään virkkaamalla yksivärisellä langalla. Minä tein vain lapun keskiympyrän kirjavalla ja sitten reunimmaisen kerroksen harmaalla, ja virkkasin palat yhteen siinä samalla sen kierroksen aikana. Lopuksi virkkasin yhden kerroksen pylväitä koko hoidon ympäri. Ja tähän kaikkeen meni vain reilu kuukausi! Hommahan alkaa selvästi sujumaan ja virkkaajan itsetuntoni kasvaa kohisten. Peiton koko on kastelun ja venähtämisen jälkeen 150x200cm ja peitto painaa vain vajaat 700g! Palat kun virkataan ohuesta langasta paksulla koukulla, joten lopputulos on varsin ilmava. Harmaata Dropsin fabelia meni 400g ja kirjavaa Delightia (ym keränloppuja) kului alle 300g.
Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen ja testiryhmäkin on todennut peiton sopivan todella hyvin tarkoitukseensa.
Kylläpäs on hieno peitto. Itsekin olen tehnyt ruutuja tämän mallin mukaan. Jossain vaiheessa innostus tyssäsi, kun huomasin, että ruuduista tuli eri kokoisia! Lanka oli koko ajan sama, samoin koukku. Ilmeisesti eri väreissä on paksuuseroja. Huomasitko sinä tällaista ilmiötä? Sun peittoa kun katselen, niin taidan kaivaa tekeleeni taas esille.
VastaaPoistaIhana! Haaveilen tuollaisesta ja olen varma, että haaveeksi jää, joten en edes aloita.
VastaaPoistaKaunis peitto! ja yllättäväm kevyt. Omaa heksagon peittoa virkatessani huomasin saman ilmiön kuin Lammas, osa heksoista oli isompia kuin toiset. Välillä oli siis käsiala löysempää.
VastaaPoistaIhana peitto!Langan kulutus kuulostaa tosi vähäiseltä.Kun tuota katsoo niin rupeaa tekemään mieli itsekin taas virkata vaihteeksi!
VastaaPoistaTykkään kovasti! Ja kyllä sinä aika peto virkkaajaksi olet; minä olen pelännyt kokonaisen peittoprojektin aloittamista ja sinä pistelet nyt - mitä, kolmattako se oli?
VastaaPoistaVoi herranduudelis, mikä peittohirmu olet! Kaunis on tämäkin peitto. Vieläkö peittoputki jatkuu?
VastaaPoistaOi mikä peitto! Täällä vihertää kateuden peikko. En ole peittoprojekteihin uskaltautunut, mutta kai sitä täytyisi siihenkin, niin ihanaa olisi peitellä muksut päiväunilleen tuollaisen alle.
VastaaPoistaVaude! Kyllä on koukku heilunut ahkerasti jos hommaan meni vain kuukausi:)
VastaaPoistaIhanaa väri-ilottelua!
VastaaPoistaIhana. Toi harmaa sitoo kauniisti ja rauhallisesti kaikki värit yhteen. Nyt alkaa tälläkin suunnalla vähän peittokuumetta nousta pintaan. :)
VastaaPoistaHuikea tahti!
VastaaPoistaMielettömän hieno, kyllä tuon takia kannattaa vähän torkujen määrää lisätä :)
VastaaPoistaOi kun kaunis peitto! Tähänastisista hienoin (siis minun mielestäni). Ja pääasia tietysti että kissat tykkää! ;oDD
VastaaPoistaIhana peitto. Tuo harmaa rauhoittaa mukavasti.
VastaaPoistaTodella kaunis peitto! Olet soveltanut mallia hienosti - minulla on noita lappusia virkattuna monta, mutta en halunnut yhdistää niitä mustalla ohjeen mukaan. Jätin sitten odottelemaan. Sinun toteutustasi katsoessa tuli idea virkata jokaiseen lappuun kerros lisää ja yhdistää ne - valkoisella Fabelillla.
VastaaPoistaTodella upea - ja kevyt. Sinun versiosi voittaa kyllä alkuperäisen.
VastaaPoistaSiis vau, upea! Ja kolme peittoa yhdessä talvessa? Huhhuh :D
VastaaPoistaNiin hieno taas!
VastaaPoistaOlen huomannut että harmaa sopii ihan kaikkien värien kanssa ja samalla tasapainoittaa kirjavaakin kokonaisuutta. Kuten tässäkin tapauksessa. Kaunis.
VastaaPoistaTämä on hurjan kaunis! Ja mikä tahti, oletpa jo aika pro. :)
VastaaPoistaEhdottomasti päivätorkkuja, joka päivälle! Kun on noin kaunis peittokin. Ihana! Värit ovat tosi hyvät ja toimivat harmaan kanssa just eikä melkein.
VastaaPoistaTämäkin peitto on tosi hieno, kuinka oletkaan ehtinyt tehdä kolme peittoa talven aikana! Haluaisin itsekin tehdä torkkupeiton..
VastaaPoistaAivan ihanan peiton olet saanut virkattua ... mutta suloisinta alimmassa kuvassa ovat vaaleanpunainen nenä ja anturat :)
VastaaPoistaaivan ihana peitto! Muistatko millä koukulla oot virkannu tämän? :)
VastaaPoistaUna manta preciosa. Enhroabuena.
VastaaPoistaA really beautiful blanket indeed! Perfect work !
VastaaPoistaUnfortunately, I don't understand a word of your blog, and I hope you 'll understand my admiration.
:-)
Hello,
VastaaPoistayour blanket is wonderful!!!!!!! Can you tell me, what Colors you have take for it? Thank you.
Best regards Conny