Harjoittelin kuvakoollashin (sh-äänne on tosiaankin tässä sanassa tarpeen!) tekoa ja keräsin siihen muutaman kuvan neuleista, joiden jämälangoista suunnittelin sukat. Jos tekisin sukkia enemmän kärjestä aloittaen, voisi tuota sukkalankojen nöttöskokoelman kasvamista hieman hillitä, mutta kun en tee. Ja aina sitä jää vähän.
Aloitin sukat kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla tein leveitä, epäsäännöllisen mittaisia raitoja. En ollut tyytyväinen värivalintoihini, joten kantapään kohdalla otettiin pakkia ja kaikki purkuun. Toisella kertaa ajattelin luottaa 5 kerroksen korkuisiin raitoihin, jolla tyylillä olen tehnyt paljon sukkia liukuvärjätyistä langoista. Tuumasin notta jos tekis aina kolme raitaa yhdellä värillä ja sitten vaihto. Ei onnistunut silläkään kertaa.
Kolmannella yrityksellä alkoi Lyyti kirjoittaa. Tuo 2 kerroksen korkuinen ennakkoraita ennen varsinaista värinvaihtoa pehmentää mukavasti raitoja. Näitä sukkia neuloessa saattoi muistella vanhoja ja miettiä että missäköhän tästäkin langasta tehdyt sukat mahtavat parhaillaan seikkailla. Jos jotain tekisin toisin, niin pitäytyisin ehkä kuitenkin täysin yksivärisissä langoissa taikka sitten kaikki raidat pitäisi tehdä noista hieman kirjavista. Tai enpä tiiä. Aika kivat nää on näinkin.
Ai miten ihanat sukat. Ennakkoraidat on loistava keksintö, täytynee apinoida joku kerta. :)
VastaaPoistaTäysin samaa mieltä Neulistin kanssa sekä sukkien ihanuudesta että ennakkoraidoista!
VastaaPoistaVitsit miten nätit sukat! Raidat on vaan niin pop!
VastaaPoistaNehän on just eikä melkein. Niin ihanan iloiset sukat :-)
VastaaPoistaAivan huiput :)
VastaaPoistaHyvä idea tuo ennakointi. Just sopivat tälleen, vähän kirjavuutta seassa. Mukavia sukankutomishetkiä jatkossakin.
VastaaPoistaAloittelevana sukantekijänä kysyn; millä tavalla luot silmukat sukkaan (oletan että aloitat ylhäältä) ja käytykö resoriin samankokoisisa puikkoja kuin muuhunkin sukkaan. Kiitos vastauksesta.
VastaaPoistaKiitokset kehuista!
VastaaPoistaAnonyymi: Luon silmukat ristikkäin (piti tarkastaa nimitys käspaikan sivuilta: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/tekniikka-ja-rakenne/silmukoiden_luomistavat.html )ja aika löysästi, en siis luo niitä kahdelle puikolle, kuten suositellaan. Käytän samankokoisia puikkoja resoriinkin, mutta monethan neuloo sen pienemmillä puikoilla. Kokeilemalla löytää varmasti itselle parhaan tyylin!
Kauniit raidat, ehdottomasti aion koipioda tämän idean :)
VastaaPoistaOnnistuneet raidat! Ja hauska nähdä mistä jämät on peräisin :)
VastaaPoistaValloittavat raidat! Tätä raidoitusta tahdon matkia joskus. :)
VastaaPoistaOi, suloiset sukat ja tuttua meininkiä. :) Pidän itsekin siitä, että sukissa (ja lapasissa) on langanloppuja ja muiden neuleiden muisteluita.
VastaaPoistaIhan mahtavat sukat. Ja kuinka sattuikaan, olen juuri miettinyt moniväristen sukkien tekemistä jämälangoistani. Joten lainaan ideasi noista raidoista, ne on aivan ihanat!
VastaaPoistaEikös se niin ollut, että kopiointi on imartelun syvin muoto...?
Hauskat sukat, ja muiden tavoin tykkään raidoituksesta!
VastaaPoistaKiitos Nasti vastauksesta. Olen tehnyt ainoisiin tekemiini sukkiin italialaisen aloituksen samankokoisilla puikoilla kuin muun sukan (Oli Cookie A:n Monkeyt) mutta se jäi vähän kireäksi.
VastaaPoistaSukkasi ovat hienot ja aiemmat myös.
t. se ananyymi aloittelija joka kysyi silmukoiden luomisesta
Mahtikset! Kyllä raidat on parhautta!
VastaaPoistaNäissä onkin tosi kaunis raidoitus! Pannaan idea korvan taakse.
VastaaPoistaTaidokkaat, peppimäiset!
VastaaPoistaIhanan kotoisat muistojen sukat. :)
VastaaPoistaRaikkaat ja unikirja sukat! Hyvä hyvä!
VastaaPoistaIloisen pirteät sukat!
VastaaPoista