Novitan syksyn 2013 lehdessä oli ryhdikkään oloisen neuletakin ohje ja kun kaapissa sattui olemaan siellä useita vuosia marinoitunutta oliivinvihreää Isoveli-lankaa, päätin kokeilla. Tämä tapahtui siis viime syyskuussa. Takki ohjeistettiin tekemään kappale kerrallaan ja sitä ensin vähän kapinoitsin mutta sitten päätin vain antaa mennä. Paksusta langasta kappaleita alkoikin syntyä nopsasti mutta shaalikaulukseen se sitten hyytyi. Neule joutui kaappiin pitkäksi aikaa.
Uudenvuoden lupaukseni mukaisesti aloin selättää keskeneräisiä neuleitani ja heti pappatakin jälkeen pääsi tämäkin jakku uudelleen työstöön. Hihat neuloin ohjeesta poiketen ylhäältä alaspäin. Näin ei ommeltavaksi jäänyt kuin kylkisaumat ja ei se nyt niin paha homma ollut. Napeiksi löysin kivat puunapit ja näin oli tämä varsin monikäyttöinen neule valmis,Lankaa meni kaiken kaikkiaan melkein 700 grammaa. Jakku on ihanan lämmin ja ryhdikkyytensä ansiosta ihan edustuskelpoinen.
Muuten, sitä kolmatta keskeneräistä villatakkia ette koskaan valmiina tule näkemään, sillä se sai purkutuomion.
Upea takki! Ryhdikäs ja edustuskelpoinen tosiaan! Ja mitä suloisimmat kattikuvat. :)
VastaaPoistaOnpas hieno! Minä olen katsellut samaa mallia sillä silmällä siitä saakka, kun näin sen yhden kaupan lankaosastolla mallinuken päällä. Todella kivan näköinen ja taatusti monikäyttöinen perusneule.
VastaaPoistaNiin hieno takki! Olen vähän kade.
VastaaPoistaOnpas kaunis ja ryhdikäs, tykkään kovasti shaalikauluksesta!
VastaaPoistaKaunis takki, näyttää kunnon käyttöneuleelta! Ei uskoisi että Novitan ohjeella...
VastaaPoistaVoi tuota teidän kissaa kun osaakin olla niin suloinen :) Ja takki on kans todella kaunis kuin.
VastaaPoistaVoi, miten hieno neuletakki!
VastaaPoistaTodella kaunis ja tyylikäs takki. Ihastusta herättää pintaneule ja totta kai vihreä väri. Sopii sinulle loistavasti :)
VastaaPoistaTosi kaunis takki ja kaulus on ihana! Tuo ois varmasti kiva malli käytössä!
VastaaPoistaKaunis takki!
VastaaPoistaMinua ärsyttää siinä omassa takissani se keltainen väri... Olisi pitänyt tehdä jostain neutraalimmasta, mutta tulipahan tehtyä :)
Onpa ihana! Kaunis ja käytännöllinen. Ekstrapisteet myös palasina tekemisestä. Minulla se ottaa nykyään jo niin koville, että en tee. Ja tarvitaan joku aivan ekstrahoukutteleva malli, jotta ryhtyisin soveltamaan saumattomaksi.
VastaaPoistaUpea takki upeassa värissä, jälleen kerran. Ja kuvausassistentti on vallan hurmaava!
VastaaPoistaTosi upea villatakki. Tykkään kovasti väristäkin.
VastaaPoistaKaunis takki!
VastaaPoistaTuleeko se ryhti tuosta pintaneuleesta? On tosiaan hyvännäköinen takki. Ja kissalle rapsutuksia.
VastaaPoistaNiin kaunista jälkeä taas. Noin 25 vuotta sitten lukiossa takanani istunut tyttö kysyi päälläni olleesta äidin neulomasta neulepuserosta, että "Kuka on neulonut noin ärsyttävän tasaista?" Tämä sama on aina mielessäni kun olen seurannut näitä tekemiäsi juttuja, niin upeaa jälkeä kerta toisensa jälkeen.
VastaaPoistat. Tiina
mahtava! Onneksi sait valmiiksi! Tämä käy vaikka minkä vaatteen kanssa!
VastaaPoistaOnpas kiva! Olen tuota samaa mallia katsellut Novitan lehdestä, mutta langat ovat jääneet ostamatta. Tänään näin sinun versiosi ja nyt on langat ostettu :)
VastaaPoistaHieno takki!
VastaaPoistaMie ihmettelen, että miksi yhä vieläkin tehdään villapaita- ja -takkiohjeita, joissa pitää ommella kappaleet yhteen. Mie muutan aina ohjeet sellaisiksi, että voi neuloa yhtenä kappaleena - ilmakos mie joudun myös aina purkamaan.
Ompas tyylikäs takki
VastaaPoistaTodella kaunis neuletakki.
VastaaPoista