18.10.2007

Syyslomalla

Syyslomareissu Tytin luokse Hämeeseen on tehty. Junassa vietetty aika ei mene neulojalla hukkaan. Tekeillä oleva huivi sai kokoa monta mallikertaa ja valmistunee lähipäivinä. Hauska oli huomata että sekä mennessä että tullessa lähelläni istui muitakin matkustajia, jotka kuluttivat aikaansa neuloen. Neulominen taitaa olla tosiaankin suurta muotia.

Kävin Tytin opastamana useissa lankakaupoissa. Helsingissä piti käydä ihmettelemässä mm. Menitassa ja Priimassa. Hämeenlinnassa nautiskeltiin kahvikupposet Villa Mokassa. Mukaan tarttui joitakin keriä sellaisia sukkalankoja, joita ei täältä meiltäpäin saa. Valikoimat olivat erilaiset ja runsaammat, mutta hintataso oli paikoin turhan korkea tällaiselle pihille ihmiselle kuten minä. Riihimäellä kävimme sitten sellaisessa paikassa, jossa minäkin pääsin ostamisen makuun. Jo monissa blogeissa useaan kertaan hehkutettu kirppis Asado, jossa on myyty jo kesästä lähtien jonkun lankahamsterin jäämistöä. Lankaa oli jäljellä vieläkin, tosin enimmäkseen pastellisia sävyjä ja efektilankoja. Jos tunnet vetoa Irene Usvasalo-tyyliseen neulontaan, niin sinulle löytyy Asadosta vielä vaikka ja mitä. Minä löysin kasoja penkoessani varsin ruskaisia sävyjä olevia Novitan vuosikerta-Cottonelloja. Muistelen lankaa neuloneeni joskus 10 vuotta sitten ja nyt ajattelin tehdä näistä jonkinlaisen villatakin.

Jotain ennen reissua ehti valmistuakin. Mehevän vihreät hansikkaat.

Malli: Ruskasormikkaat Villapallon blogista

Lanka: Joku mystinen kirppikseltä löytynyt villalanka, menekki 50g
Puikot: 3mm

2 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Junamatkat on neulojan laatuaikaa! Juuri kävin Markan blogissa ihmettelemässä Asadon löytöjä ja täällä on näköjään vierailtu samassa aarreaitassa. Hauskaa. :)

Markka kirjoitti...

Pahus, sä olit löytänyt enemmänkin noita vihreitä cottonelloja :D
Mä en saanut kaivettua kuin pari kerää.