Aarteita ja pakasterasioita etsimässä

 Viime syksynä luin jostakin lehdestä jutun geokätköilystä. Olin toki tuosta harrastuksesta kuullut jotain jo aikaisemmin, mutta sijoitin sen jonnekin liveroolipelien ja lasten piiloleikkien välimaastoon. Ryntäsin lukemaan netistä lisää ja kiinnostuin todella. Ollaanhan miehen kanssa muutenkin paljon ulkona ja metsässä ja kätköjen etsiminen olisi siihen mukava lisämotivaattori. Kun sain selville että miten homma lähtee liikkeelle, kävin ihan ensimmäisenä rekisteröitymässä kansainväliselle geokätköilysivustolle ( www.geocaching.com). Se on ilmaista ja vain rekisteröitymällä saa kaikki kätköjen tiedot näkyviin. Sivustolle keksityllä nimimerkillä kuitataan jatkossa löydetyt kätköt joten vietä hetki keksien joku nimi, jolla haluat tulla kätköilyhommissa tunnetuksi. Sen jälkeen latasin älypuhelimeeni kätköilyohjelman (minulla käytössä android, jolle latasin c:geo -ilmaisohjelman, muitakin on mutta niihin en ole tutustunut, google tietänee). Huomasin että lähimmät kätköt sijaitsevat kotoani vain muutaman sadan metrin päässä! En ollut pysyä housuissani ja lähdettiin heti saman tien kätköjä etsimään.

Kätköt ovat toisten kätköilijöiden piilottamia purkkeja tai rasioita, joiden koordinaatit ja kartta löytyvät siis tuolta geocaching -sivustolta. Rasiassa on vähimmillään logivihko (kuten alla olevassa kuvassa näkyvä nano-kokoinen kätkö, siellä oli rullalla pikkuriikkinen paperilappunen) ja yleensä myös kynä ja kätkötiedote. Kun purkki lopulta löytyy, logivihkoon kirjoitetaan päivämäärä ja oma nimimerkki. Kynää ei kylläkään aina kätköissä ole, joten oma kynä kannattaa pitää mukana. Joissain purkeissa on myös vaihtoesineitä, joita voit ottaa jos jätät jotain omaa tilalle.

 Kätkö käydään kuittaamassa löydetyksi eli "loggaamassa" jälleen tuonne kätköilysivustolle. Siellä on muuten tiedot kaikista maailman kätköistä, joista Suomessakin on kymmeniä tuhansia. Kätköjen etsimistä varten et tarvitse välttämättä gps-laitetta tai älypuhelinta vaan voit tulostaa sivustolta kartan kätkön sijainnista ja etsiä sen avulla.

Yllä olevassa kuvassa on ehkä se yleisin kätkötyyppi, johon itse olen törmännyt eli epäilyttävän matalalla sijaitseva linnunpönttö. Nämä kuvissa olevat kätköt on tyypiltään perinteisiä eli "tradikätköjä", mutta sen lisäksi on olemassa multi- tai mysteerikätköjä, joissa pitää ratkoa ensin esim. arvoituksia tai laskea vaikka portaiden lukumääriä että saa selville lopullisen kätkön koordinaatit. Osa kätköistä vaatii jopa erikoisvälineitä löytyäkseen (esim kiipeily- tai sukellusvarusteet) mutta se selviää kätkön kuvauksesta. Siitä selviää myös minkä kokoinen kätkö on, onko se talvilöydettävä jne.

 Miten meille sitten ekalla (ja toisellakin) geokätkön etsintäreissulla sitten kävi? Vesiperä. Etsittiin ja etsittiin mutta onhan se vaikeaa kun ei tiedä että mitä etsii. Miltä ne kätköt näyttää ja mihin niitä on piilotettu? Kyselin muutamilta kavereilta, joiden tiedän kätköilyä harrastavan, niin he kertoivat että etsiminen vaatii "kopelointirohkeutta", sormet pitää vain uskaltaa työntää koloihin ja pimeisiin reikiin ja että kokemus kasvattaisi "geosilmää" eli pikkuhiljaa oppii näkemään potentiaaliset kätköpaikat samantien. Toisinaan vuosikausia paikallaan olleille kätköille johtaa "geopolku".

Osa kätköistä on tarkoituksella naamioitu näyttämään joltain muulta ja ne löytyessään tuottavat makeimmat naurut. Kätkökuvauksessa on joskus piilottaja antanut vihjeitä, jotka voivat helpottaa kätkön löytymistä. Alapuolella on kuva Erakko- nimisestä kätköstä jonka vihjeessä luki että "Mahtaako erakon elämä olla aina takapuolesta?". Jo kätkölle mennessä tämä asia kutkutti mieltä että millainen kätkö siellä on vastassa... Nauruunhan sitä purskahti kun tämän kannon näki! 

Kätköjä on niin metsässä kuin kaupungissakin, jokaiselle löytyy varmasti mieluiset kätköilypaikat. Itse tykkään nimenomaan  metsäkätköistä mutta se on kätköissä parasta, että ne esittelevät paikkoja, joihin ei muuten tulisi mentyä.  Ilkivallan takia kätköjä  ei tule paljastaa ei-kätköilijöille eli "jästeille". Kaupungissa kätköt ovat lähellä mutta vaikeus on siinä, että miten kätkön saa hyppysiinsä huomiota herättämättä. Koiran ulkoilutus, valokuvaaminen tai kännykän räpläys ovat asioita joiden takia voit pysähtyä mihin vain ja tähyillä samalla kätköä. Eli nyt voit hoksata että se epäilyttäväksi hiiippariksi luulemasi tyyppi lenkkipolun varressa tai puistossa saattoikin vain olla etsimässä geokätköä mutta yritti salata toimensa sinulta :)

Tarkempia tietoja geokätköilyn aloittamisesta löytyy esimerkiksi  Suomen Ladun -sivuilta ja he järjestävät myös kätköilykursseja.

 

Lähtekää nyt ihmeessä etsimään sitä ensimmäistä kätköä!

Metsän ystävä

 Tämän neulemallin nimen ymmärtää hyvin nähtyään sen alkuperäisen sinivalkoisen merellisen värityksen. Mikäpäs siinä on kuleksiessa merenrannassa simpukankuoria etsien. Minä sisämaan kasvattina en taas ole oppinut merta ymmärtämään enkä rakastamaan vaikka jo 14 vuotta olen aivan meren tuntumassa asustellut. Metsä on minulle se ykköspaikka jossa reippailen ja rauhoitun. En minä kyllä just siksi tätä vihreä-valkoista väristystä valinnut, vaikka raikas yhdistelmä on tämäkin.

 

Tämä Shellseeker -malli oli sarjaa 'perusneule pienellä twistillä'. Se neulotaan ylhäältä alas ja eteen tehdään kengurutasku. Takaosa on hieman pidempi kuin etuosa ja se sekä rullautuva kaula-aukko antavat neuleelle rentoa fiilistä.

Nämä kuvat on otettu valtaisilla jääkauden aikaisilla siirtolohkareilla. Kuvausreissullamme oli toinenkin tarkoitus, kiville on piilotettu geokatkö jonka kävimme loggaamassa samoilla tulilla. Aion kerätä vähän kuvamateriaalia geokätköilystä ja kertoa siitä sitten vähän enemmän. Yllättävän suosittu harrastus se jo tuntuu olevankin! Kun alkaa juttelemaan aiheesta jonkun kanssa niin hän ainakin tietää jonkun joka on siihen hurahtanut tai on kenties jo itsekin käynyt kätköjä etsimässä. Kuinkas siellä ruudun toisella puolella, onko jo tuttua puuhaa?

 Malli: Shellseeker By Heidi Kirrmaier

Lanka: Drops Karisma, 500g yhteensä

Puikot: 3,5mm

Sammalpeti

Kissojen syvästi rakastama, huovutettu peti tuli tiensä päähän jokin aika sitten. Siinä oli nukuttu ahkerasti ja aika monta kertaa siihen oli oksennettukin. Huolimaton henkilökunta pesi pedin liian kuumassa ja sehän tietty kutistui ja muuttui kummalliseksi möykyksi, johon ei enää kaverukset mahtuneet. Uutta siis tarvittiin. Kodin Anttilasta löytyi Novitan Tuubi-ontelokudetta, jota kokeilin petiprojektiin. Pedin reuna on hieman lerppa, mutta se näytä haittaavan loppukäyttäjiä. Kude on 50% puuvillaa ja 50% akryyliä, joten lämmittäviä ominaisuuksia siinä ei ole. Sehän on lämpöä rakastaville korateille iso miinus, mutta pedin loppusijoituspaikka tulee olemaan uuninpankolla, joten eiköhän siellä tarkene viluisempikin karvakuono.

 Tässä vielä ihmetellään uutta makuupaikkaa.

"En mahdu tähän oikaisemaan."

"No, mahdun sittenkin. Kelpaa."

----------------

Muistatteko kun kaipailin sammalenkasvatusvinkkejä kolme vuotta sitten? Piimä on ilmeisesti tehokas apu siinä hommassa, mutta tadaa - sitä ei tarvittu. Komea sammal alkoi puskea kivien välistä ihan itsestään. En tunnista sammalia laisinkaan, mutta olen erottavinani sieltä ainakin viittä eri sorttia. Toki seassa kasvaa myös rikkaruohoa, mutta niitä olen yrittänyt pitää kurissa kitkemissessioilla. Kaunista!

 

Pommitusta

Muistatteko vielä nämä? Nyt ne ovat valmiit ja käytössä ystävien keittiössä. Huh, aikaa kyllä meni, mutta eipä harrastus saa mennäkään liian vakavaksi, muuten siitä menee ilo. Tuoleja oli yhteensä kolme, mutta kolmas oli kuvaushetkellä jo autossa menossa. Kyllä siitäkin ihan nätti tuli.

Kevään ihanimmat pommit ovat tässä: Siemenpommit. Ne ovat rauhanomaisia pommeja täynnä kukkaenergiaa. Ne ovat palloja, jotka on tehty savesta, siemenistä, pippurista ja maasta. Ostin omat pommini Vihreän talon avoimesta puutarhasta ja aion kylvää niitä oman pihan lisäksi työmatkan varrelle johonkin sopivaan kohtaan, missä voin kesän aikana seurata kasvun ihmettä.

Ja loppuun pakollinen valkovuokkokuva. Kuvaajana tällä kertaa kummipoika 6-vee, joka myös poimi kimpun.

 

Kirppispöydän takana

Pidimme eilen naapureiden kanssa yhteisen pihakirppiksen. Päivä oli onnistunut, ja aika suuri kiitos siitä kuuluu loistavalle säälle. Aurinko paistoi, ihmisiä oli liikkeellä ja moni viihtyi pihapiirissämme pitkäänkin.Tavara vaihtoi omistajaa ihan kohtuullisesti, vaikka (liian) paljon sitä jäi vielä jäljellekin. Asiaan tietysti kuului, että tavara vaihtui myös meidän kirppisten pitäjien välillä: me ostimme yhdeltä naapurilta kaksi tuolia (mihinkäs verhoilija tavoistaan pääsisi...), vastaavasti toinen naapuri osti meiltä tuoliparin. Myös vaihtotaloutta harrastettiin, vaihdoimme mm. keittön yleiskoneen korilliseen herkullisia vastapaistettuja munkkeja.

Nyt on edessä myymättä jääneen tavaran lajittelu uff-kasaan, kierrätyskeskuskasaan, kaatiskasaan ja seuraavan-kirppiksen-pesämuna-kasaan. Sen jälkeen aion tehdä nokkospestoa. On taas se aika keväästä.

Meritunnelmaa

Kainuun korvesta tulleelle on meri vähän outo elementti, pelottavakin. Lähellä rantaa, saarien välissä on tunnelma (hajua lukuunottamatta) likimain kuin sisävesillä, mutta tänään kävinkin aivan aavan meren reunalla. Uskomaton paikka. Suoraan mereltä puskevat aallot olivat siloittaneet kalliot silkinsileiksi ja tuoneet monenlaista roinaa rannoille. Tuossa isohkossa saaressa lauma lampaita oli maisemanhoitotöissä ja viereisillä pikkuluodoilla lokit hoitelivat poikasiaan. Kyllä siellä kelpasi ottaa varaslähtö juhannukseen!

Rentouttavaa juhannusta kaikille muillekin!

Pakko kertoa

Pääsin eilen työn puitteissa käymään paikassa, jossa näin ensimmäistä kertaa elämässäni kukkivia tikankontteja. Kuvasin varmaan 200 ruutua eikä haitanna mittään vaikka itikat söivät sen minkä kerkesivät kun kyyristelin ja konttailin kasvien ympärillä. Olihan elämys joka oli ihan pakko jakaa kuvineen.

Ja jos joku ihmettelee, että mitä ihmeellistä on muutamassa kukassa, niin lukekoot vaikka täältä. Ei kasva joka notkelmassa, ei.