Kirppislöytöjä

Vielä kymmenen vuotta sitten keräsin innokkaasti värikkäitä retroastioita ja muoviesineitä. Vieläkin joitakin niistä on kodissamme esillä, mutta suurimman osan pakkasin muutama vuosi sitten paperiin ja varastolaatikkoihin. Muutamista jopa luovuin kokonaan. Tilalle tuli ensin viehtymys suomalaiseen lasiin, mm. värillisiin 50- ja 60-luvun maljakoihin ja nyt myös rouheampaan 60- ja 70-lukujen keramiikkaan. En taida olla ainoa, sillä hinnat ovat näissä toisinaan aika huikeita. Joskus kuitenkin onnistaa. Löysin paikallisesta kirpputorilta kaksi okranväristä Arabian Kerä -kukkaruukkua. Ruukut on suunnitellut 60-luvulla Arabialle Rickhard Lindh ja tätä samaa mallia on olemassa myös mattamustana ja valkoisena. Minä istutin niihin timjamia ja viinisuolaheinää. 

 Arabialla on myös viehättäviä keraamisia kynttilänjalkoja, joista yhdenlaisen löysin aikoinaan eurolla joltain pieneltä kyläkirpppikseltä. Tämä on vihreä, mutta löysin netistä myös kuvan vaalean turkoosista versiosta. Muuten tämän historia ja suunnittelija ovat minulle epäselvät, tietääkö joku?

Tämäkin on vihreä mutta ei enää Arabiaa eikä edes suomalaista keramiikkaa mutta jotain niin ihanaa tässä oli että tämä vaasi pääsi meille piirongin päälle. 

Sydäntalvi

 Vaatekaappejani koko talven pikkuhiljaa siivottuani olen ymmärtänyt että minun kannattaisi siirtyä villapaitojen ja -takkien neulomisesta hieman pienempiin neuletöihin. Ostin mukavannäköisiä huiviohjeita ja tässä ensimmäinen tuotos, Ashburn.

 Langaksi valitsin kaapissani majailleita lankoja, Teräksenharmaa ja valkoinen ovat Dropsin Baby Alpaca Silkiä ja appelsiininoranssi on Wetterhoffin Sivillaa. Huivi neulottiin kapeimmasta nurkasta aloittaen joten silmukat lisääntyivät salakavalasti joka kerroksella. Muuten raidat rytmittivät mukavasti neulomista ja valkoisessa osassa oli minulle aivan uutta pintaneuletta, joten vaikka huivin neulominen kestikin kaikkineen melkein kuukauden, neulominen ei käynyt tylsäksi. Lopputuloskin on aika herkullinen, vaikka huivista tulikin aika valtava!

Seuraavakin huivi on jo puikoilla, sekin jemmoissani piiiitkään marinoituneista langoista. Tuntuu mukavalta, että tämä huivi-intoilu tekee tilaa sekä lanka- että vaatekaappiini. Ja taisin joskus aiemmin mainitakin, että olen yleensä lahjoittanut neulomani huivit eteenpäin joten ehkä ansaitsen muutamat itselleni.

 Olen kunnostautunut hieman ompeluksienkin parissa. Tarvitsin uuden sohvan myötä jonkin sopivan säilytyspaikan keskeneräisille neulomuksilleni (koska tämä uusi on pienempi kuin entinen, siellä ne mahtuivat olemaan sohvankulmassa tai leveillä käsinojilla) ja päätin ommella kangaskorin. Kankaina on kahta erilaista paksuhkoa kangasta joihin silitin vielä tukikangastakin. Hyvin pysyy pystyssä!

Kahville!

Olen aiemminkin kirjoittanut tänne kahvista ja sen nautiskelusta. Nyt on aivan pakko palata aiheeseen. Kohdalle sattui nimittäin  sellainen kahviaiheinen juttu, että voi pojat. Nimittäin vanha Pauligin valomainos. Ja toimiva! Pakkohan se oli ostaa.

 

Tarkoitus on viritellä mainos/valaisin keittiöön. Joudumme joka tapauksessa tekemään keittiössä lähiaikoina sähkötöitä ja sen vuoksi uudelleen maalausta ja rymsteerausta, joten siinä kohti on hyvä miettiä löydölle sopiva sijainti.

Olemme monesti miettineet kahvilan avaamista ravintolapäiväksi. Nyt sekin ajatus sai uutta puhtia. Tämän valomainoksen kun virittelelee portin pieleen, meille ainakin löytää helposti. Nyt vain kahvilalle nimeä ja konseptia miettimään...

Seuraava ravintolapäivä on jo 17.8....

Kahvilleeeee!

Tuohitaulut

Hankimme vihdoinkin uuden sängyn. Vanha puurunkoinen vaihtui älyvaahtoon. Todellakin, se on sana :) Muutaman yön kokemuksella voin sanoa, että hyvin nukuttaa. Kroppa painuu patjaan ja siitä tulee tunne, että jäsenet ovat raskaat ja rentoutuneet. Aamulla on olo, että herää samasta asennosta kuin mihin nukahti, ainakaan minulla ei ole jatkuvaa tarvetta vaihtaa asentoa. 

Patjojen ostamisen jälkeen tajusin, että nyt voin toteuttaa haaveeni ja rakennella jonkun boheemin sängynpäädyn vaikka trukkilavoista tai harmaasta laudasta. Suunnittelin myös päätyä ranteenvahvuisista koivuista aseteltuna sinne tänne. Koska materiaaleja ei ollut heti saatavilla, piti miettiä jotain muuta. Siinä vaiheessa muistin, että autotallissa oli isäni viime kesänä tekemät tuohilevyt. Hän oli liimannut koivuntuohta ohuelle vanerilevylle ja antanut niiden kuivua painon alla. Ne olivat odottaneet siitä asti sopivaa kohdetta ja nyt se taisi löytyä.

Ohut vanerilevy oli osittain kuivunut kuperaksi mutta naulaamalla jokaisen nurkan pikkunauloilla kiinni levyt asettuvat kauniisti. Kun talviaurinko vähän tänään pilkisteli, menin makuuhuoneeseen kameran kanssa aikomuksena ottaa tuohitauluista kuvia. Kuvausavustaja odottelikin siellä jo valmiina.

Kokoelma

Onkohan se keski-ikäisyyden merkki, kun alkaa kerätä kukkamaljakoita? Noin niinkuin viiskymppisten varalle, että on sitten mihin kukkapuskat laittaa esille kupukellojen viereen? Tätä asiaa olen joutunut pohtimaan, kun keräilyhimoni on siirtynyt reilusta retrotavarasta hieman hillitympiin mutta silti esteettistä silmääni miellyttäviin lasimaljakoihin. En minä kyllä näitä kukkia varten ole hankkinut, vaan näin sieluni silmin, kuinka hyvältä ne näyttäisivät piirongin päällä ihan tyhjänäkin. Tarkoituksena oli kerätä näitä Riihimäen lasin erivärisiä yksilöitä, mutta ensimmäiset, joita sopuhintaan löysin, olivat oliivinvihreitä. Sitten löysin punaisen joka oli hieman kolhuinen.

 

 Rompetoreilla on tarjontaa yllinkyllin, mutta hinnat ovat ammattimaisilla myyjillä korkehkot. Tämän kesän maljakkolöydöt ovat alla olevassa kuvassa, sama maljakko kahdessa eri koossa ja värissä. Hintaa yhteensä näille tuli hieman yli 30e, ei paha ollenkaan. Erikoisemmista muodoista joutuu pulittamaan ainakin tuplaten tai jopa triplaten.

Uusikaarlepyyn Juthbackan markkinnoilta (kuulemma Suomen suurin rompetori yli 700 myyjällään) löytyi mummuni vanhalle matkalaukulle vanerinen kaveri.  Nyt kun niitä on kaksi, niin pääsivät arvokkaaseen lehtisäilytystehtävään. Alakuvassa muuten näkyy taustalla pääkallonpaikka eli neulomisnurkkaukseni, jossa kaikki tärkeä tapahtuu.

Kaikki ei ole Kiltaa mikä kiiltää

Muistatteko, kun Nasti löysi Kilta-tuolin kirpputorilta vitosella? Tuon postauksen kommenteissa jo vähän muistuteltiin, että kaikki mikä näyttää Kiltalta, ei aina ole Kiltaa... Ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Tuolin pohjassa on Iskun tarra ja kun asiaa tutkii tarkemmin, niin selviää että Isku on kulkenut Martelan vanavedessä ja valmistanut hyvin samannäköisiä tuoleja. Nasti tutki jopa työpaikallaan olevat Kiltoina pitämänsä tuolit ja niin vain niissäkin Isku on ollut valmistaja. Heräsi epäilys että onkohan sitä aitoa Kiltaa koskaan tullutkaan vastaan? Aidoissa on mm. jaloissa "tassut" ja käsinojakin on hieman erimallinen kuin tässä wannabeessa. Aitoja voi käydä katselemassa täällä.

Mutta vaikkei se Kilta ollutkaan,  kuvassa (yllä) näkyvä alkuperäinen keltainen kangas oli likainen ja tuoli kaipasi uutta päällistä. Tuoli siirtyi siis Tyttilään verhoiltavaksi. Liekö Iskun verhoilija tupsauttanut tuoliin kissanminttua, sillä myös Tytin kissat olivat tuoliin ihan hulluna, kuten Nastilan Alpo.

Koska tuolissa on paljon kaarevia muotoja, on päällisen valmistaminen suht haastavaa. Kaavoja päälliseen ei  ollut valmiina, joten Tytti teki vanhasta päällisestä kaavat. Ennen vanhan päällisen purkamista merkkasin siihen ompelumerkit. Vanha päälliskangas oli kuitenkin tietyistä kohti venynyt, joten ihan suoraan ei sitä voinut kaavana käyttää, vaan kangasta piti hieman höyrytellä ja palautella ensin alkuperäiseen kokoonsa. Sen jälkeen uuden päällisen kappaleiden leikkaus, ompelu ompelumerkkien avulla ja jännittävin vaihe: sovitus. Onneksi "huppu" oli sopiva ja eikä sitä tarvinnut korjailla. Päällisen kiinnitys ja istuintyynyn päällystäminen olivat sitten seuraavana vuorossa. Aika kiva tuli. Tytillä on omakin Kilta-kopio kellarissa odottamassa, ehkä senkin voisi verhoilla. Tuolissa on todella hyvä istua, joten kyllä se varmasti paikkansa löytäisi, vaikkapa työhuoneen tuolina.

Kun tuoli palasi takaisin Nastilaan, Alpo otti sen jälleen heti omakseen. Joissakin tuoleissa nyt vaan on sitä jotain!

(Kangas: Lauritzonin Atlantis)

Pidetäänkö teillä mattoja

Pujoliivin sisustuscornerista päivää!

Meidän ja ystävien kodin väliin sattuu sopivasti Ikea, jossa kyläreissuilla pitää tietenkin piipahtaa. Eilen ennen yo-juhlia kurvattiin taas Ikean kautta. Mielessämme oli eräs matto, joka sieltä myös hankittiinkin.  Ihana vaalea villamatto, jossa on pistaasihtava kuvio. Sopii täydellisesti tummanharmaaksi maalatulle lattialle, kullanvärisen emma-sohvan kaveriksi.

Kun matto leväytettiin lattialle, pohdiskelin ääneen, kuinka kauan mahtaa mennä että joku kissoista oksentaa matolle. Ja kas, ei ehtinyt päivä vaihtua kun ensimmäinen osui :/ Onneksi se oli sillä kertaa helposti putsattavissa. Kolmen kissan talouteen vaalea matto ei ehkä ollut se järkevin ratkaisu, mutta ans kattoo ny. Joka tapauksessa tykkäämme kovasti - vielä.

Emma-sohva on second händiä. Saattaapi olla että uusin verhoilun jossain vaiheessa, mutta juuri nyt näyttää hyvältä tuollaisena, luultavasti alkuperäisessä plyyshissään.

Ikeassa on aina käytävä myös herkkutorilla hankkimassa kahvipapuja, suklaata sekä hauskoja kirjainkeksejä. Aiemmin keksipaketissa on ollut vain kirjaimet I, K, E ja A (ylläri), mutta nyt paketista löytyi lähes kaikki aakkosten kirjaimet. Paitsi P!  Se tehtiin sitten puraisemalla ärrästä pala pois. Keksit eivät tosin ole erityisen herkullisia, mutta menettelevät kahvin kanssa. Parasta niissä ehkä onkin kikkailu ja sanojen keksiminen.
 

Ps. Tämä oli muuten Pujoliivin 400. postaus! Fanfaarit sille!

Moko ja Kongo

Toissa kesänä teimme pintaremonttia olohuoneessa. Maalattiin ja tapetoitiin. Tapetti tilattiin Englannista saakka ja hieman riskillä, koska ei verkkokaupan tikkuaskin kokoisesta kuvasta voi koskaan olla varma. Yllätyimme kuitenkin iloisesti, sillä tapetti oli täydellinen! Tummasävyinen kuosi teki olkkarista ihanan tunnelmallisen ja mikä parasta, oranssi sohva sai vihdoin kaverin tapetin oransseista kuvioista.

 

Tapetin voimakkaan kuosin vuoksi emme ripustaneet seinälle tauluja lainkaan, koska mikään tauluistamme ei tuntunut siihen sopivan. Kunnes tapasimme Mokon ja Kongon.

Kaverukset tulivat vastaan Hämeenlinnassa Taidelainaamossa. Ja pakkohan ne ottaa mukaan. Ensin toki lainattiin, kerran sellainen mahdollisuus oli. Mutta melko pian kävi selväksi että meille Moko ja Kongo jäävät. (Kuva ei tee oikeutta Mokon ja Kongon seikkailulle autiolla saarella.)

Taidelainaamo on kyllä kiva konsepti. Kohtuullisen kk-maksun ansiosta voi hankkia tyyriimmänkin teoksen. Olin toki tiennyt lainaamotoiminnasta aiemminkin, mutta en ollut koskaan hyödyntänyt.  Tuskin jää ainoaksi kerraksi.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Puulämmityksen ihanuudesta

Varsinkin joulun alla naisten- tai sisustuslehdissä on usein kuvia, jossa kauniisti meikattu nainen kantaa virheettömiä koivuklapeja pitkässä villahameessa, kirjoneulepuserossa ja -lapasissa. Kauniita tunnelmakuvia, mikäs siinä, mutta yleensä tämäntyyppinen joulukuvasto herättää minussa ärtymyksensekaista huvittuneisuutta. Siksipä tämä puulämmittäjän tilitys :)

Vanhassa talossamme on neljä tulisijaa, joista kolmea lämmitetään talvikaudella aktiivisesti eli päivittäin (sähkölämmityksen lisäksi). Polttopuuta siis kuluu melkoinen määrä. Olemme - tai ainakin yritämme olla - säästäväisiä, joten emme yleensä tilaa klapeja valmiiksi pinottuina pihalle, vaan pyrimme tekemään puulämmityksen eteen niin paljon itse kuin mahdollista. Äärimmillään se on tarkoittanut sitä, että naapurin kanssa tilattiin tukkikuorma, josta itse sahasimme, pilkoimme ja pinosimme polttopuut moneksi vuodeksi (tämä vaihtoehto oli kyllä mielestäni liian työllistävä, mutta ei siitä nyt sen enempää). Kokemusta on myös halkokuormien noutamisesta, sahaamisesta ja pinoamisesta, sekä valmiiden klapien tilaamisestakin, joskin viimeinen vaihtoehto on ylivoimaisesti kallein (ja tietenkin myös siistein ja helpoin).

Puupinoja on meillä monessa paikassa. Talon seinustalla takapihalla, tontin reunalla alapihalla ja klapivajassa. Sieltä niitä noin kerran kuussa kuljetetaan rahdataan etupihalle, ns. käsivarastoon, josta niitä kannetaan sisälle. Puiden rahtaus käsivarastoon onkin haastava työvaihe. Olen vetänyt niitä pulkassa sellaisenaan tai Ikea-kassissa, sekä kantanut sylissä tai olalla samaisessa Ikea-kassissa.  Siippa  vannoo kottikärryn nimeen. Koska minimoin mielelläni tehtävän työn,  olen miettinyt kunnollisen ahkion tai maitokärryjen hankintaa. Tosiasiassa salaa haaveilen vanhanajan vesikelkasta. Saakohan niitä vielä jostain? Sillä olisi kiva laskea mäkeäkin.

Käsivarastosta puiden nouto tapahtuu puisilla laatikoilla tai pärekoreilla ja voin vannoa että en ole tehnyt sitä kertaakaan pitkässä hameessa ja kirjoneuleessa, en edes jouluna. Yllä on yleensä kulahtanut toppatakki ja virttyneet verkkarit ja kädessä likaiset rukkaset. Huopikkaat sentään ovat usein jalassa (jotain naistenlehtikelpoista kuitenkin.)

Naistenlehti hyväksyisi varmaan myös puulaatikkomme, jotka ovatkin oikein kivat. Niihin ruuvattiin pyörät alle, jotta niitä on näppärä liikutella sisällä mm. siivotessa ja muutenkin.

Vaikka puulämmitys onkin työlästä (ja päästöjäkin siitä vissiin tulee), on se tietenkin omalla tavallaan ihanaa, eihän sitä muuten näin asuisi ja olisi. On lähes meditatiivista töiden jälkeen sytytellä uunit ja tuijotella hetki tulta. Siinä viimeistään unohtuvat työasiat. Ja kun uunit lämpeävät, niistä hohtava lämpö tuntuu todella hyvältä, vaivan arvoiselta.

Ennen ja jälkeen

Lomalla oli aikaa myös pienimuotoisiin verhoiluprojekteihin. Tällä kertaa kohteena oli Nastin rompetorilöytö, joka kulkeutui työhuoneeseeni jo viime kesänä. Tuolissa oli alkuperäinen verhoilu: kellertävää villakangasta, joka oli ehjä mutta likainen. Tuolin pohjassa oli leima Studio. En produkt från Ljungs Industrier AB. Google kehiin ja tuolin suunnittelijaksi paljastui Alf Svensson ja vuosi 1953. Svensson oli minulle uusi suunnittelija-tuttavuus, mutta ehdottomasti kiinnostava. Hyvä löytö siis Nastilta. Tuolista puuttui kokonaan yksi vaakapiena, mutta näppärä isukkimme sorvasi siihen uuden. Se näkyy kuvissa vielä vaaleampana kuin muut puuosat, nyttemmin se on lakattu oikean sävyiseksi.

Seuraava kuva taitaa olla tyypillinen muuttumisleikin ennen-kuva: otettu huonossa valossa pokkarikameralla, jotta kohde olisi mahdollisimman epäedustavan näköinen.

Tein tuoliin vain pintaremontin, koska sisukset olivat hyvässä kunnossa. Nastin valtuutuksella valitsin kauniin pistaasin sävyisen kankaan ja kyllähän tuolista melkoinen kaunotar tulikin. Huolisin kyllä omaankin kotiin.

Mielenkiintoinen yhteensattuma: lueskelin kesällä uutta Muotoilun aarteet - Suomalaisia tuoleja - kirjaa ja kirjan sivuilla vastaan tuli samannäköinen tuoli, jonka oli suunnitellut Ilmari Lappalainen vuonna 1959. Tuolin valmistaja oli Askon tehtaat ja se kuului ns. Askolette-mallistoon. Lappalaisen tuolista en onnistunut netistä löytämään kuvaa, mutta em. kirjasta se tosiaan löytyy. Jännittävää!

Pommitusta

Muistatteko vielä nämä? Nyt ne ovat valmiit ja käytössä ystävien keittiössä. Huh, aikaa kyllä meni, mutta eipä harrastus saa mennäkään liian vakavaksi, muuten siitä menee ilo. Tuoleja oli yhteensä kolme, mutta kolmas oli kuvaushetkellä jo autossa menossa. Kyllä siitäkin ihan nätti tuli.

Kevään ihanimmat pommit ovat tässä: Siemenpommit. Ne ovat rauhanomaisia pommeja täynnä kukkaenergiaa. Ne ovat palloja, jotka on tehty savesta, siemenistä, pippurista ja maasta. Ostin omat pommini Vihreän talon avoimesta puutarhasta ja aion kylvää niitä oman pihan lisäksi työmatkan varrelle johonkin sopivaan kohtaan, missä voin kesän aikana seurata kasvun ihmettä.

Ja loppuun pakollinen valkovuokkokuva. Kuvaajana tällä kertaa kummipoika 6-vee, joka myös poimi kimpun.

 

Kilta

 Ja kuinkas sitten kävikään... Pari reissua on tullut taas kirpputoreilla käytyä ilman että mitään isompaa sattuu silmään mutta niimpäs vain tässä pienellä lähikirppiksellä odotteli Martelan Kilta-tuoli vitosella ottajaansa niin arvaahan tuon. Mukaan se lähti.

Kilta-tuolin on suunnitellut Olli Mannermaa vuonna 1955 toimistotuoliksi Martelalle. Niitä löytyy sekä tämmöisinä nelijalkaisina että yhdellä jalalla varustettuina. Ihailin näitä tuoleja jo entisellä työpaikallani mutta vasta nyt tuli ensimmäinen kirpputorilla vastaan. Ja heti juuri oikean värinenkin (tosin on ne oliivinvihreätkin aika herkkuja). Verhoilu on tuolissa likainen, varsinkin selkänojasta. Yritin verhoilunpuhdistusaineella sitä jo puhdistaakin, mutta ei paljon parantunut, pitää vielä kokeilla kaverin höyrypesurilla. Mutta onneksi perheessä on verhoilija-Tytti, joka auliisti lupasi ottaa tämänkin tuolin verhoilujonoon :) Uskompa, että väri säilyy samana verhoilun jälkeen, sen verran hyvin tämä tuoli meille näyttää sopivan. Ja Alpokin tykkää.

Alpo täyttää tänään 5 vuotta. Onnea Api <3!

Koukussa

Virkkaaminen ei aina ole mitään lastenleikkiä. Esimerkkinä otetaan 3 kg trikookudetta ja 8 mm:n virkkuukoukku ja kokeillaan montako kerrosta pystyy virkkaamaan ilman, että rannetta alkaa polttaa. Kun tuska alkaa, vaihdetaan ote virkkuukoukusta kompelömmäksi, ts. pidellään koukusta yläpuolelta. Kun tätä jatkaa muutaman illan ajan, niin lopulta käsissäsi on uuden uutukainen ja nyt ah-niin-trendikäs virkattu matto. Ohje löytyy tähän mattoon mm. täältä. Matto on tehty pikkueteisemme mittojen mukaan ja väri on valittu uuden ulko-oven mukaan, mutta eteisen pimeydessä en onnistunut valokuvaamisessa kovinkaan hyvin.

 Mutta eipä tässä suinkaan kaikki. Mattoonhan ei mennyt kuin noin 2kg kudetta,joten jäljelle jääneestä melkein jalkapallon kokoisesta kudepallosta oli tehtävä vielä jotain muuta.

 Kori on virkattu aivan omasta päästä. Korkeus on varmaan 60cm, mutta taitoin reunan kaksinkerroin ja näin sain hieman tukevamman korin. Korista pilkistelee uuden, jo aloitetun kesäneuleeni langat... Keltaista siis puikoilla :)

Kerrankin onnistuin kuvaamaan ilman, että jompikumpi karvavääpeleistämme kerkesi paikalle.

Aina on tilaa vielä yhdelle

Pieni talomme on ollut jo pidempään täyskalustettu ja olen ollut sitä mieltä, että jos jotain uutta hankitaan niin toisesta päästä kalusteita pitää alkaa kantamaan ulos. Mutta kun kirppiksellä odottaa ostajaansa toinen toistaan ihanampia huonekaluja, niin minkäs sitä itselleen mahtaa...

 Tämä valtaistuin tuli oikeastaan tarpeeseenkin, vanha tietokonepöydän tuolimme hajosi ja olemme istuneet kovalla keittiöntuolilla siitä saakka. Kaunotar on punainen ja hurmaavasti kolhiintunut ja todella hyvä istua!

Tämän lipaston kyljessä taas olisi aivan hyvin voinut lukea oma nimeni, niin täydellisen sopiva se on meille. Tämän tieltä varastoon lepäämään joutui yksi pikkupöytä, mutta onhan lipasto nyt paljon kätevämpi kun siinä voi tavaraakin säilyttää. Ensisilmäyksellä  ajattelin että onko joku tämän lipaston itse tehnyt tai tuunannut, mutta hintalappu kertoi että lipasto on Pentikin kierrätysmännystä valmistettu huonekalu. Ihan rouhea se kyllä on.

 Lopuksi vilautus ulko-oven pielestä. Peltisen varoituskyltin löysin jo viime keväänä Metsänkylän navetasta, mutta vasta nyt saimme sen kiinnitettyä paikoilleen.