Kirppislöytöjä

Vielä kymmenen vuotta sitten keräsin innokkaasti värikkäitä retroastioita ja muoviesineitä. Vieläkin joitakin niistä on kodissamme esillä, mutta suurimman osan pakkasin muutama vuosi sitten paperiin ja varastolaatikkoihin. Muutamista jopa luovuin kokonaan. Tilalle tuli ensin viehtymys suomalaiseen lasiin, mm. värillisiin 50- ja 60-luvun maljakoihin ja nyt myös rouheampaan 60- ja 70-lukujen keramiikkaan. En taida olla ainoa, sillä hinnat ovat näissä toisinaan aika huikeita. Joskus kuitenkin onnistaa. Löysin paikallisesta kirpputorilta kaksi okranväristä Arabian Kerä -kukkaruukkua. Ruukut on suunnitellut 60-luvulla Arabialle Rickhard Lindh ja tätä samaa mallia on olemassa myös mattamustana ja valkoisena. Minä istutin niihin timjamia ja viinisuolaheinää. 

 Arabialla on myös viehättäviä keraamisia kynttilänjalkoja, joista yhdenlaisen löysin aikoinaan eurolla joltain pieneltä kyläkirpppikseltä. Tämä on vihreä, mutta löysin netistä myös kuvan vaalean turkoosista versiosta. Muuten tämän historia ja suunnittelija ovat minulle epäselvät, tietääkö joku?

Tämäkin on vihreä mutta ei enää Arabiaa eikä edes suomalaista keramiikkaa mutta jotain niin ihanaa tässä oli että tämä vaasi pääsi meille piirongin päälle. 

Klassikko vai tylsä?

Hohoi Tyttilästä! Vieläkö muistatte? 

Syksyn villapaitaprojekti on valmis. Ostin langat yli vuosi siten Titityystä ja neuloin silloin Veera Välimäen jättihärpäkkeen. Sen kohtaloksi tuli kuitenkin purku, koska se ei vain toiminut minulla. Sääli, mutta eihän siinä mitään, minullahan oli nyt ihanaa lankaa uutta projektia varten. Halusin tällä kertaa  kunnon pitoneuleen. Ja sellainen  tuli. 

Toisaalta klassinen ja ajaton, mutta toisaalta vähän ykstotinen. Tekiessäni mietin kaarrokkeeseen kirjoneuletta, mutta tulin järkiini ja jätin kokeilun toiseen projektiin. Nimittäin viimeisin ja samalla ainoa kirjoneuleeni on aika kaukaa, ala-asteelta lapaset, enkä halunnut nyt alkaa harjoittelemaan villapaidan kanssa.) 

Pienet taskut voisivat olla se jokin, jotka antaisivat kaipaamani jujun. Saa nähdä syntyvätkö.

Tein paidan aikalailla omasta päästä alhaalta ylös. Hihojen ja vartalo-osan yhteenliittämisessä sekä kaarrokkeen kavennuksissa tutkailin hieman yhtä Dropsin ilmaisohjetta, josta olikin suuri apu, kun en aiemmin ollut tällaista tehnyt.

Lanka: Uncommon Thread, Everyday Sport, piirun alle 400 g.
Fiilis: Jees

Väri on kaunis siniharmaa, joka suorastaan huutaa keltaista kaverikseen. Kuvaukseen löytyi kaapista juuri oikean sävyinen kesähuivi, mutta pakkohan talveksikin on keltaista saada puikoille. Tulossa on Ashburn.

Sitten yksi divarilöytö. Jokin aika sitten vietin ystäväni kanssa Helsingissä Kallio-päivää. Eksähdettiin Fargoon, joka olikin melkoinen paikka. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä. Näihin suklaamuotteihin kuitenkin päädyin. Ne ovat tosi mainiot, päätyvät keittiön seinälle.

  Ja ei kuvaussessiota ilman uteliasta kissaa.

Melkein julkkis torkkupeitto

Kirppisten kiertely on vähentynyt taloudessamme dramaattisesti, koska pyrkimys on ennemminkin päästä eroon turhasta tavarasta. Mutta aina ei voi vastustaa, jos kohdalle sattuu ihanuuksia. Reilu viikko sitten hengailimme siipan kanssa Hämeenlinnan Taiteiden yössä, ja osuimme Verkatehtaankujalle, jossa oli maanmainio basaari. Siellä oli käsityöläisiä myymässä tuotteitaan sekä perinteistä kirppismeininkiä. Paras löytö oli kaunis villainen torkkupeitto, jossa toinen puoli oli valkoinen ja toinen tummanharmaa. Ja tadaa - tuota ihanuutta oli 4 metriä! Hinta oli varsin sopuisa, joten peitto lähti matkaan. Se on tarkoitus puolittaa, sitten kumpikin saa oman peiton tai sitten toinen jää odottamaan sopivaa hetkeä vaikkapa päätyäkseen lahjaksi. Mietinnässä on vielä, miten päättelen katkaisukohdat. Yksi vaihtoehto on kanttaus. Ans kattoo ny.

Peiton myyjä kertoi olevansa kuuluisten eduskunnan  torkkupeittojen tekijä. Jos ne peitot ovat yhtä kauniita ja hyvälaatuisia kuin meidän ostoksemme (ja mikseivät olisi), en todellakaan ymmärrä niistä syntynyttä kohua, varsinkin kun tuote on kotimainen.

Herra Harmaakin ymmärtää suomalaisen designin päälle.

Samaiselta basaarilta mukaan tarttui myös Suomen armeijan nahkainen vyölaukku. Ei mitään käsitystä mitä vempainta tuossakin on säilytetty, mutta kivan näköinen ja kauniisti patinoitunut se on.

Pidimme kesällä omankin pihakirppiksen naapurien kanssa. Saimme tavaraa myytyä todella  hyvin, mutta tuli sitä takaisinkin päin. Ostimme naapurin kojusta mm. kaksi peiliä. Ne ovat vanhat ja kuluneet, mutta niin sympaattiset. Olisikin halunnut potrettiin mukaan edes yhden kissan, jonka kuvajainen olisi kauniisti heijastunut peilin pinnasta. Mutta ei, kaikki kolme kissaa häipyivät jonnekin vaikka normaalisti ne ovat aina jaloissa pyörimässä.

Kokoelma

Onkohan se keski-ikäisyyden merkki, kun alkaa kerätä kukkamaljakoita? Noin niinkuin viiskymppisten varalle, että on sitten mihin kukkapuskat laittaa esille kupukellojen viereen? Tätä asiaa olen joutunut pohtimaan, kun keräilyhimoni on siirtynyt reilusta retrotavarasta hieman hillitympiin mutta silti esteettistä silmääni miellyttäviin lasimaljakoihin. En minä kyllä näitä kukkia varten ole hankkinut, vaan näin sieluni silmin, kuinka hyvältä ne näyttäisivät piirongin päällä ihan tyhjänäkin. Tarkoituksena oli kerätä näitä Riihimäen lasin erivärisiä yksilöitä, mutta ensimmäiset, joita sopuhintaan löysin, olivat oliivinvihreitä. Sitten löysin punaisen joka oli hieman kolhuinen.

 

 Rompetoreilla on tarjontaa yllinkyllin, mutta hinnat ovat ammattimaisilla myyjillä korkehkot. Tämän kesän maljakkolöydöt ovat alla olevassa kuvassa, sama maljakko kahdessa eri koossa ja värissä. Hintaa yhteensä näille tuli hieman yli 30e, ei paha ollenkaan. Erikoisemmista muodoista joutuu pulittamaan ainakin tuplaten tai jopa triplaten.

Uusikaarlepyyn Juthbackan markkinnoilta (kuulemma Suomen suurin rompetori yli 700 myyjällään) löytyi mummuni vanhalle matkalaukulle vanerinen kaveri.  Nyt kun niitä on kaksi, niin pääsivät arvokkaaseen lehtisäilytystehtävään. Alakuvassa muuten näkyy taustalla pääkallonpaikka eli neulomisnurkkaukseni, jossa kaikki tärkeä tapahtuu.

Kaikki ei ole Kiltaa mikä kiiltää

Muistatteko, kun Nasti löysi Kilta-tuolin kirpputorilta vitosella? Tuon postauksen kommenteissa jo vähän muistuteltiin, että kaikki mikä näyttää Kiltalta, ei aina ole Kiltaa... Ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Tuolin pohjassa on Iskun tarra ja kun asiaa tutkii tarkemmin, niin selviää että Isku on kulkenut Martelan vanavedessä ja valmistanut hyvin samannäköisiä tuoleja. Nasti tutki jopa työpaikallaan olevat Kiltoina pitämänsä tuolit ja niin vain niissäkin Isku on ollut valmistaja. Heräsi epäilys että onkohan sitä aitoa Kiltaa koskaan tullutkaan vastaan? Aidoissa on mm. jaloissa "tassut" ja käsinojakin on hieman erimallinen kuin tässä wannabeessa. Aitoja voi käydä katselemassa täällä.

Mutta vaikkei se Kilta ollutkaan,  kuvassa (yllä) näkyvä alkuperäinen keltainen kangas oli likainen ja tuoli kaipasi uutta päällistä. Tuoli siirtyi siis Tyttilään verhoiltavaksi. Liekö Iskun verhoilija tupsauttanut tuoliin kissanminttua, sillä myös Tytin kissat olivat tuoliin ihan hulluna, kuten Nastilan Alpo.

Koska tuolissa on paljon kaarevia muotoja, on päällisen valmistaminen suht haastavaa. Kaavoja päälliseen ei  ollut valmiina, joten Tytti teki vanhasta päällisestä kaavat. Ennen vanhan päällisen purkamista merkkasin siihen ompelumerkit. Vanha päälliskangas oli kuitenkin tietyistä kohti venynyt, joten ihan suoraan ei sitä voinut kaavana käyttää, vaan kangasta piti hieman höyrytellä ja palautella ensin alkuperäiseen kokoonsa. Sen jälkeen uuden päällisen kappaleiden leikkaus, ompelu ompelumerkkien avulla ja jännittävin vaihe: sovitus. Onneksi "huppu" oli sopiva ja eikä sitä tarvinnut korjailla. Päällisen kiinnitys ja istuintyynyn päällystäminen olivat sitten seuraavana vuorossa. Aika kiva tuli. Tytillä on omakin Kilta-kopio kellarissa odottamassa, ehkä senkin voisi verhoilla. Tuolissa on todella hyvä istua, joten kyllä se varmasti paikkansa löytäisi, vaikkapa työhuoneen tuolina.

Kun tuoli palasi takaisin Nastilaan, Alpo otti sen jälleen heti omakseen. Joissakin tuoleissa nyt vaan on sitä jotain!

(Kangas: Lauritzonin Atlantis)

Klassikko

Pitkästä aikaa on kirppislöytö, jota esitellä. Olen pysytellyt poissa kirppiksiltä ja huuto.netistä ihan siitä syystä kun en mitään oikeastaan tarvitse ja olen yrittänyt entisestäkin tavarasta päästä eroon. Nyt tuli käytyä ja tottakai sieltä silloin löytyy mielenkiintoisia esineitä kun ei olisi niin väliksi.

Tämä klassikkokaunotar on vanha Wesco-merkkinen emalinen poljinroskis. Wesco on saksalainen yritys joka on perustettu vuonna 1867 ja toimii siis yhä edelleen. Firma on erikoistunut metallisiin roskiksiin ja muihin kodintavaroihin, joille yhteistä on retrahtava design. Tämä minun löytämäni yksilö on vanha, arvelisin että 70-luvulta, mutta mekanismit toimii edelleen. Kannessa on pieni kluhmu, mutta eiköhän meillä kaikilla jotain pieniä kauneusvirheitä ole.

Polkimella kansi sekä aukeaa että sulkeutuu. Roskiksen sisällä on erillinen emalinen sankko, jonka voi nostaa pois ja tyhjentää näin helposti. Sisäpuolelta roskis on erinomaisessa kunnossa, kyllä saksalaisen laadun tunnistaa. Mietin, että mihin tarkoitukseen tätä kaunotarta käyttäisin, sillä pelkäksi koristeeksi harvoin kauniitakaan esineitä hankin. Koskapa keittiön nurkassa oli sille sopiva tila, ja koiran ruokinta tapahtuu siinä vieressä niin loogisinta on säilyttää siinä koiranruokaa. Tähän asti kun nappulat on pidetty rumassa muovilaatikossa.

 

Keltaista kehiin

Se on se aika vuodesta, kun ihminen tarttee lisäaurinkoa. Iloisen väriset langat piristää ainakin tätä neulojaa. Louhittaren luolan käsinvärjättyjä Väinämöisiä odottelee lankakaapissa useampiakin värejä, mutta ensin pääsi harmautta piristämään sävy Hiekka (joka kyllä on kuvassa hieman liian keltainen). Nämä sukat ovat ensimmäiset, joissa neuloin näillä kierretyillä silmukoilla tehtyä pintaneuletta ja olihan siinä oltava kieli kerkellä suuta. Sukat olivat kesken melko kauan kun neulominen tuntui työläältä eikä sitä voinut juurikaan tv:n ääressä rentoutuen tehdä vaan katseen oli oltava koko ajan neuleessa. Kauniithan ne ovat kuin mitkä, mutta ehkäpä pitäydyn jatkossa rouheammissa malleissa.

Malli: Wendy D. Johnsonin Basket case socks

Lanka: Väinämöinen 

Puikot: 2,25mm

Siispä neuloin yksinkertaisemmat seuraavaksi. Idean raidoitukseen sain Pinterestissä nähdyistä ranteenlämmittimistä. Varret tein pitkähköiksi sillä näiden sukkien soisin näkyvän nilkkureiden varsista :) Lankana on sinapinkeltaista Cascaden Heritagea sekä valkoista että harmaata Dropsin Fabelia.

Lopuksi vielä kuva uusimmasta 7 euron kirppislöydöstäni. Tuoli painaa kuin synti mutta en raaskinut sitä ostamattakaan jättää. Seuraavaksi täytynee alkaa katselemaan vähän isompaa taloa johon kaikki löytöni saan mahdutettua :)

Pehtoorit

Ostin ensimmäisen, ison punaisen Pehtooripannun melkein 10 vuotta sitten. Sen jälkeen on kokoelmani pikkuhiljaa kasvanut kun kohtuullisen hintaisia on maailmalla tullut vastaan. Keltaisesta pannusta puuttuu kannen nuppi mutta muuten nämä söpöläiset ovat melko hyväkuntoisia. Olen yrittänyt etsiä tietoa, että minkävärisinä näitä on aikoinaan valmistettu (tietääkseni näitä on valmistettu myös uustuotantona) mutta varmaa tietoa en ole löytänyt. Sen tiedän, että sarjastani puuttuu ainakin tummansininen pannu ja vissiin mustiakin on tehty. Onko joku teistä nähnyt omin silmin muunkin värisiä Pehtooreita?

Kesän löytöjä

Käynti Uusikaarlepyyn Juthbackan markkinoilla kannatti jälleen kerran. Markkinat järjestetään joka vuosi elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna ja ovat kuulemma Suomen suurin rompetori 800 myyjällään. Kyllähän siellä aikaa vierähtääkin tavaroita ihmetellessä ja hauskan kuuloista ranta-Ruotsia kuunnellessa. Tänä vuonna haaviini tarttui hurmaava Finellin pikkupurnukka, joka oliivinvihreänä sopii kokoelmiini täydellisesti. Ensimmäisessä myyntipöydässä huomasin vihreät kahvikupposet, jotka päätin poislähtiessä napata mukaani, mikäli vielä myymättä olisivat. Ja olivathan ne. Pohjassa on leima Norge, joten eivät ole mitään suomalaista huippuretrodisainia mutta varsin söpöt kuitenkin. Olen odotellut kieli pitkällä Iittalan Sarjaton - astioita, jotka tulevat kauppoihin nyt syyskuun alussa. Jotenkin näen näiden kahvikupposten hyvin sopivan niiden tyyliin, koskapa joutunen muutaman kipposen siitä sarjasta hankkimaan :)

Tämä vintagelaukkuihanuus löytyi huuto.netistä. Vaikka en olekaan mikään laukkuihminen, niin pitäähän se nyt naisella ainakin yksi kassi löytyä.Viimeisessä kuvassa on Sarviksen keltainen leivontakulho, jonka pyysin ja sain äidiltäni ennakkoperintönä. On muuten melkein yhtä vanha kuin minä :) Kulhossa kellottelevat langat seuraavaan villatakkiini, jonka aloitan heti, jahka saan langat kerittyä.

Kilta

 Ja kuinkas sitten kävikään... Pari reissua on tullut taas kirpputoreilla käytyä ilman että mitään isompaa sattuu silmään mutta niimpäs vain tässä pienellä lähikirppiksellä odotteli Martelan Kilta-tuoli vitosella ottajaansa niin arvaahan tuon. Mukaan se lähti.

Kilta-tuolin on suunnitellut Olli Mannermaa vuonna 1955 toimistotuoliksi Martelalle. Niitä löytyy sekä tämmöisinä nelijalkaisina että yhdellä jalalla varustettuina. Ihailin näitä tuoleja jo entisellä työpaikallani mutta vasta nyt tuli ensimmäinen kirpputorilla vastaan. Ja heti juuri oikean värinenkin (tosin on ne oliivinvihreätkin aika herkkuja). Verhoilu on tuolissa likainen, varsinkin selkänojasta. Yritin verhoilunpuhdistusaineella sitä jo puhdistaakin, mutta ei paljon parantunut, pitää vielä kokeilla kaverin höyrypesurilla. Mutta onneksi perheessä on verhoilija-Tytti, joka auliisti lupasi ottaa tämänkin tuolin verhoilujonoon :) Uskompa, että väri säilyy samana verhoilun jälkeen, sen verran hyvin tämä tuoli meille näyttää sopivan. Ja Alpokin tykkää.

Alpo täyttää tänään 5 vuotta. Onnea Api <3!

Aina on tilaa vielä yhdelle

Pieni talomme on ollut jo pidempään täyskalustettu ja olen ollut sitä mieltä, että jos jotain uutta hankitaan niin toisesta päästä kalusteita pitää alkaa kantamaan ulos. Mutta kun kirppiksellä odottaa ostajaansa toinen toistaan ihanampia huonekaluja, niin minkäs sitä itselleen mahtaa...

 Tämä valtaistuin tuli oikeastaan tarpeeseenkin, vanha tietokonepöydän tuolimme hajosi ja olemme istuneet kovalla keittiöntuolilla siitä saakka. Kaunotar on punainen ja hurmaavasti kolhiintunut ja todella hyvä istua!

Tämän lipaston kyljessä taas olisi aivan hyvin voinut lukea oma nimeni, niin täydellisen sopiva se on meille. Tämän tieltä varastoon lepäämään joutui yksi pikkupöytä, mutta onhan lipasto nyt paljon kätevämpi kun siinä voi tavaraakin säilyttää. Ensisilmäyksellä  ajattelin että onko joku tämän lipaston itse tehnyt tai tuunannut, mutta hintalappu kertoi että lipasto on Pentikin kierrätysmännystä valmistettu huonekalu. Ihan rouhea se kyllä on.

 Lopuksi vilautus ulko-oven pielestä. Peltisen varoituskyltin löysin jo viime keväänä Metsänkylän navetasta, mutta vasta nyt saimme sen kiinnitettyä paikoilleen.

Väriläiskiä

Retron ystävää on onnistanut viime aikoina kirppareilla.

Työpaikkani naapurissa oli muuttokirppis, kun omakotitalossa 30 vuotta asunut vanhempi pariskunta muutti pois. Tuona aikana heille oli ehtinyt kerääntyä melkoinen määrä tavaraa, jota he eivät halunneet mukaansa ottaa ja kirppispäivien aikana talon ovi kävi tiuhaan. Itsekin siellä vierailin ja päätin, että jos itsellä joskus tästä talosta lähtö tulee niin kotikirppisidea täytyy pitää mielessä. Sieltä bongasin nämä hurmaavat 70-luvun mehulasit.

Toiselta kirppikseltä löysin jo aiemmin syksyllä kasan Sarviksen muoviastioita. Sarvis on vissiin joidenkin keräilijöiden suosiossa ja yksittäistenkin astioiden hinnat ovat melkoisen korkeita. Tämän koko kasan hinta oli 5 euroa, ja se lähtikin epäröimättä mukaani, vaikka en näitä ole aiemmin ostellutkaan. Mutta tuohan nämä muistoja lapsuudesta...

Oletteko te löytäneet mitään kivaa viime aikoina kirpputoreilta?