26.7.2010

Kirppistelyä

Astiat ovat meidän perheen heikkous, erityisesti 50-60 -lukua henkivät astiat saavat sydämet läpättämään. Mikä mukavinta, myös Siippa on niistä kiinnostunut ja on tehnytkin keittiöömme muutamia upeita löytöjä. Heinäkuun helteisinä päivinäkin olemme kirppistelleet moneen kertaan. Jotta totuus ei unohtuisi, ensi torstaina on tarkoitus mennä iltakirppikselle myyjän ominaisuudessa. Pihakirppiksen järkkäämistäkin olemme harkinneet, mutta se jäänee ensi kesään.

Tässä löytöjä tältä kesältä.

Nämä Arabian Riikinkukko-aamiaissettiin kuuluvat lautaset löytyivät ns. "miljoonalaatikosta", kahden kahviastiaston + muun sekalaisen seasta. Ostimme koko roskan vain saadaksemme nämä. (Tosin paljastui etteivät kahviastiastotkaan olleet suinkaan roskaa, ne kuitenkin päätynevät eteenpäin kirppispöydälle.)  Lautasista puuttuvat kupit, ja nyt metsästämmekin niitä. Jos kaapissasi ajelehtii lautasta vailla oleva Riikinkukko-kuppi, tarjoamme sille taatusti hyvän kodin.

Tämä ihanainen salaattikulho löytyi  kuin tilauksesta. Olin juuri männä viikolla huokaissut, että tarvetta olisi vielä yhdelle, hieman nykyisiä kulhojamme suuremmalle salaattikulholle. Ja kas, kuinkas sitten kävikään!  Arabian kulho, muuta tietoa astiasta ei ole.


Nämä ovat minun henkilökohtaiset suosikkini. Ankaran googlauksen jälkeen selvisi että, pieni tarjoiluvati on Arabian Tipla-sarjaa. Kuvion on sunnitellut Raija Uosikkinen. Kermanekan alkuperästä ei ole tietoa, mutta sopivat hyvin yhteen.


Vanhat matkalaukut ovat hurmaavia ja käteviä säilyttimiä. Näistä kaksi tuli vastaan iltakirppiksellä, yksi meillä oli jo ennestään.


Yhden laukun kyljessä oli hieno tarra. Sitä on käyty oikein Englannissa saakka! Kaikkitietävä G. kertoi, että sama tai ainakin samanniminen hotelli löytyy yhä Barnsleyn kaupungista. Nyt taisi löytyä tulevan kesän matkakohde. Ja tämä kapsäkki lähtee tietenkin mukaan.

13 kommenttia:

outi kirjoitti...

Vähänkö leuhkaa. Matkalukut tarroineen ovat aivan ihania. Arabiakin tietysti, mutta vuosikymmenet saisivat minun makuuni olla vieläkin kauempaa. Riikinkukkoa ei löydy, sori.

morso kirjoitti...

Wow. Hienoja lautasia, julle uusi tuttavuus, joten ei valitettavasti ole kuppia tarjota. Ihanaa että Siippakin tykkää. Meillä jos raahaa miehen kirppikselle, tulee vain tuhahtelua, ettei me tolla mitään tehdä ja huokailua, että mennään jo pois. ;) Matkalaukut on upeita. Mulla on yksi pahvinen, 70-luvulla miranolilla oranssiksi vedelty. :( Siitä on kyllä kahvakin rikki, mutta säilytyskäyttöön sen voisi taas kaivaa.

Tess kirjoitti...

Vanhat matkalaukut ovat aivan ihania. Jos olis tilaa, itsellänikin olisi muutama säilytyskäytössä. Muoviset säilytyslaatikot ovat niin ankeita.

Astiat ovat minun heikkous. Onneksi järki pysyy päässä, kun tilaa on aika vähänlaisesti. Muutoin hukkuisin varmasti kippoihin ja kuppeihin :D

Jonna kirjoitti...

Voi mitä löytöjä!

Tiina kirjoitti...

Oih, mitä löytöjä! Ihan kuola valuu. Noi riikinkukot on mun suosikkeja.

näti rätti kirjoitti...

morson kommenttia lukiessa on pakko lisätä, että mulla on kans yksi pieni 70-luvulla hankittu ikivanha matkalaukku, jonka vedin miranolilla kirkkaanpunaiseksi + mustalla kulmavahvikkeet ja sanka. Sisäkankaankin maalasin mustaksi, varmaan jollain kangasvärillä. Laukku on mulla nyt säilytyskäytössä työhuoneessa.

Mai kirjoitti...

hei, lurkkija ryhdistäytyy ja kysäisee..

Miltä sivuilta kaivelit lisätietoa noista Arabian astioista? Itse löysin kirpparilta pari kuukautta takaperin Arabian vanhan kulhon, jonka yksi tuttavani tunnisti kuuluvan Kekri-sarjaan. Googlettaessa en ole oikein kunnon tietoa onnistunut löytämään (tai sitten en osaa käyttää oikeita hakusanoja :D ). Olisi kiva tietää sivu, joka listaa kaiken Arabian tuotannon, hieman niinkuin wiki-tyyliin!

Tytti kirjoitti...

Mai,
suurimmaksi avuksi minulle on ollut seuraava sivusto: http://www.laatutavara.com/

Siellä on mm. koristekirjasto, joka lupaa esitellä arabian yleisimmät koristeet vuosien varrelta. Täältä bongasin Tiplankin. Valitettavasti sivusto ei ole kovin käyttäjäystävällinen, mutta tietoa löytyy kun jaksaa kaivaa. Kekrikin löytyi sieltä :)

Mai kirjoitti...

Kiitos! olen varmaan tuon sivuston skipannut, kun en tarkemmin ole sitä tajunnut tarkastella :) Ja löytyi tosiaan Kekri ja lisätietoa. Erinomaista! Maksoin tosiaan ostamastani vadista 6€ ja siinä oli reunankorkuinen halkeama(siis ei paloja lähtenyt tai mitään vastaavaa, ainoastaan tumma viiva joka kielii halkeamasta), joka ei kuitenkaan käyttöä estä. Joten ei mielestäni ollut ollenkaan pahanhintainen!

Ja jos muualla päin Suomea tapahtuvat kirpputorimarkkinat kiinnostavat, niin suosittelen lämpimästi Juthbackan kirpputori tapahtumaa Uudessa Kaarlepyyssä (http://www.nykarleby.fi/juthbackamarkkinat-2/2010-08-20 ). Pari vuotta takaperin, kun olin itse siellä viimeksi, oli aika paljon Arabiaa tgarjolla monella eri myyjällä. Ja vanhaa tavaraa muutakin löytyi paljon!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Tuollainen riikinkukkolautanen (ilman kuppia!) on meilläkin kotona äidilläni mamman peruja, eikä malttanut mulle antaa vaikka olisi ollut niin mun värinenkin, heheh..

Nuo vanhat matkalaukut on ihkuja. Mulla on kaksi isoa peilikaapin päällä "koristeena". Siskoni joskus tokaisi, että noissakin olisi hyvää säilytystilaa, avasin ja näytin, että juu kato, ovat täynnä lasten kenkiä..(lisää vaan tarvittais, noita laukkuja siis). ;o)

Unknown kirjoitti...

Mulla olis riikinkukkosarjan lautanen ja kuppi, siis punainen mutta nämä arabian kyseiset kupit ja lautaset ovat melko harvinaisia, etenkin kuppi on harvinaisempi kuin lautanen, koska kyseisestä kohteesta usein kuppi hajonnut. Olisin valmis myömään kohteen 30 €
jos kiinnostaa. Alle en myy. Kohteen värissä on pientä haalistumaa, mutta ei säröjä. Lisäksi samaa kuppia ja lautasta on tehty 63 - 71 vuosina ja 70 luvun versiossa monesti paremmin säilynyt väri. Tämä on aito 60 luvun. Jos kiinnostaa kohde löytyy tori.fi sivustolta kohderyhmästä keräily maakunta etelä savo sieltä selaat niin löytyy lautaselle kuppi. T: Santsa

Anonyymi kirjoitti...

Onko selvinnyt tuon saalaattikulhon taustatietoja? Minulta löytyy samaa sarjaa oleva tarjoilu-vati. En löydä mistään tietoa siitä, eikä osannut antiikkiliikkeen myyjäkään kertoa :/

Anonyymi kirjoitti...

Salaattikulho Arabia Oras 1961-62 :)