27.9.2010

Prinsessan naapurissa

Eräänä syyspäivänä minulla oli tilaisuus piipahtaa Prinsessan naapurissa, Kellokosken ruukkimiljöössä. Ruukki on perustettu 1795, ja teollisuustoimintaa siellä oli ilmeisesti 1980-luvulle saakka. 1800-luvulla ruukissa valmistettiin mm. nauloja, saranoita, hevosenkenkiä, kuokkia, sirppejä ja vasaroita. 1900-luvulla siellä tuotannossa oli mm. maitotonkkia ja muita meijeriastioita. Nykyiset ruukin alueen rakennukset ovat peräisin 1890-1930-luvuilta, sillä tulipalo on tuhonnut lähes kaikki puiset tehdasrakennukset. Tällä hetkellä tiloissa on vuokralla erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä.

Satunnaisen ohikulkijan silmissä alue oli kiehtova. Paljon karhean kaunista kuvattavaa, tiilipintaa ja mystisen näköisiä vekottimia. Mutta aika hiljaiselta siellä kuitenkin näytti. Kehittämisen paikka?





PS. Kiitos Herkulle ja Koukulle! Olemme iloisia tunnustuksesta!

1 kommentti:

helena kirjoitti...

Olipa muuten hyvä leffa, kävin katsomassa lauantaina. Hauska toi kuva missä lukee seinässä, että täysiä. Ihan odottaa seuraavaa kuvaa, jossa lukee vajaita, sitten tyhjiä :) Eikö siellä ollut sellaista?