27.12.2010

Pehmeät paketit

Taitaa olla perinteisen lahjontakatsauksen aika. Sukkapuikot suihkivat joulukuussa ahkerasti ja sukkia valmistui sukulaisille ja kylänmiehille. Vaikka sukat on kyllä olleet saajilleen mieluisia, niin olen kyllä miettinyt että lahjoiksi voisi neuloa jo kohta jotain muutakin. Huivit, pipot yms ovat kuitenkin joskus vaikeita värivalinnan takia, ellei aivan varma saajan mausta ole. Sukat kuitenkin voi piilottaa kenkään jos väri ei miellytä.
Lanka: Araucania Ranco Solid
Nämä on vaan ihanat. Yhden olen tehnyt itsellenikin ja malli istuu jalkaan todella hyvin.

Raitasukkia
Harmaissa lankana musta Drops Fabel sekä harmaankirjava Drops Delight. Sukkiin tuli aika rauhallinen väritys mutta kirjava lanka tuo mukaan vähän eloa.
Kirjavammat raitasukkaset on kokonaan Dropsin Delightia. Näitä samanlaisia olen tehnyt syksyn mittaan useampiakin, koska niiden neulominen nyt on vaan niin hauskaa! Kuvissa näkyy myös isäni tekemät sukkablokit, joita häneltä toivoin.
Eikä pikkuväkeäkään unohdettu. Nola's knitted slippers -ohje taipuu näköjään myös pienempiin töppösiin, lankana oli jotain ohuehkoa lankaa, josta vyöte oli jo hukassa. Muistaakseni silmukkamäärinä käytin ohjeen määriä, mutta jalkaterän pituudessa piti hieman säätää.

10 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Iih, raidat vetoaa. Ja Paraphernialit. Ja tossuset. Kyllä nyt pysyy varpaat lämpiminä.

outi kirjoitti...

Ihania ovat! Nuo harmaat ovat minun silmiin valtavan kauniit. Ja näyttääpä sukan pinta huikealta plokki-käsittelyn jälkeen. Minäkin vähän tuommoisista haaveksuin, mutta saamatta jäivät.:) Mukavaa loppuvuotta sinne Pujoliiviin!

Paula kirjoitti...

Hienoja sukkia ja töppösiä, varsinkin raidat houkuttelee!

Lammas kirjoitti...

Raitasukat ovat todella kauniit. Niiden tekeminen on myös hauskaa. Itse teen tällä hetkellä raitasukat kahdesta Kirjopirkka-langasta.

PikkuUnelmia kirjoitti...

Tosi kauniita sukkia ja tossuja! Ja kyllä niisä raidoissa vaan joku viehättää!

Anonyymi kirjoitti...

Drops-raitasukat ovat loistavat: lämpimät ja kuitenkin niin ohuet, että mahtuvat tarvittaessa vaikka juhlakenkiin puvun lahkeiden suojaan. Lahjan saaja kiittää!

Tytti kirjoitti...

Tytti kiittää Paraper... no sukista. Olivat just sopivat ja ihanat.

Emma kirjoitti...

Mukavia sukkia, hienot karkkiraidat :)

Hosuli kirjoitti...

Nuo raitasukat on erityisen ihania... Onko tuo Dropsin Delight-lanka kovin paksua? Ja käsittääkseni täyttä villaa, mikäli oikein nyt muistan.

Tuollaiset kahden raitalangan raitasukat tahdon neuloa itselleni ehdottomasti, älyttömän kauniita. Täydessä villassa on vaan se ongelma, ettei sitä koneessa uskalla pestä, huopuu ja pienenee.

Nasti kirjoitti...

Kiitokset kehuista!

Hosuli: Tuo Delight -lanka on 75% superwash villaa, 25% polyamidia. Eli pitäisi siis kestää käytössä paremmin kuin puhdas villa ja kestää siis konepesun 40 asteessa. Ei muuta kuin kokeilemaan raitasukan tekoa!