18.1.2013

Käpysein

Hehkutin edellisessä huivipostauksessani suunnittelijaa, jonka malleissa on sitä jotain. Tässä jutussani on sitten pakko mainita toinen, joka ei tosin ole kotimainen. Amy Christoffers osuu makuuni, myös värimaailmaltaan. Hänen villatakkinsa ovat niin mukavia ja jotenkin kotoisia, kääriytymisneuleiden aatelistoa.
Malli: Pomme de pin ("Männynkäpy") by Amy Christoffers
Lanka: Rowan felted tweed, värissä Clay, menekki 300g
Puikot: 3,5mm

 Aloitin neuleen kaapissani jo kotvasen muhineesta Felted tweedistä, jota oli 7 kerää. Takki tehdään alhaalta ylöspäin ja neule ei ollut vielä lähellekään kainaloissa, kun lankaa oli mennyt jo 3 kerää ja mietin, että tilaanko lankaa lisää yhden vai kaksi kerää. Päätin kuitenkin vielä odotella, että edistyn pidemmälle. Ihan fiksu päätös, sillä loppujen lopuksi lankaa jäi kokonainen kerä. Tuon langan riittoisuutta ei voi kuin ihmetellä! Langan värin myyntinimi oli clay eli savi, ja sitä intopiukkana tilasin mutta täytyy myöntää, että hieman petyin kun langan tweed-pilkut olivatkin sinisiä, eli itselleni aika vierasta väriä. Onnekseni valmiista neulepinnasta ei sinistä juuri erota.

 Huomaatteko jotain jännää hihoissa? Tarkkaavaisimmat varmaan hoksasivat heti, että hihoissa mallineule on ylösalaisin. Eikä ihme, sillä neuloin ne ohjeesta poiketen ylhäältä alaspäin. Olen huomannut, että poimimalla silmukat kädenteiltä ja neulomalla lyhennettyjä kerroksia, saan hyvin istuvat hihat ilman jännitystä. Menetelmä on neuvottu ainakin Wendy Bernardin Custom knits -kirjassa, josta minä olen sen käyttööni omaksunut. Täältä löytyy esittelyvideo kirjasta, joka on jokaiselle puseroiden neulomista rakastavalle opettavaista luettavaa.

Puseron mallineule oli helppo, jonka oppi samantien ulkoa. Mitään muotoiluja takissa ei ole, luodaan vain silmukat ja posotellaan menemään. Hihatkin ovat samanlevyinen pötkö alhaalta ylös saakka ( tai tässä tapauksessa siis ylhäältä alas asti). Ainoa erikoisuus ja tämän neuleen juttu onkin tuolla niskassa. Etukappaleella päätetään hartioilla puolet silmukoista mutta melko leveällä kaistaleella jatketaan neulomista ja kummankin etukappaleen kaisteleet  yhdistetään niskassa. Tuosta muodostuu ikäänkuin kaulus, joka tuo mukavaa lisälämpöä vilukissoille. Kaiken kaikkiaan mieluinen projekti ja keveä lopputulos!

25 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Onpa ihana!

liinu kirjoitti...

Tosi kaunis neule, pitsikuvio on nätti! Näyttää kovin mukavalta päällä...

Jaana kirjoitti...

Hieno ja niin sinunnäköinen. Pitsineule näyttää hyvältä pintaneuleena.

Anna kirjoitti...

Oi! Todella kaunis. juuri tuollaisen tarvitsisin itsekin.

Lilja kirjoitti...

Kuin tilauksesta! Oon miettinyt tätä mallia jo jonkin aikaa, on tosiaan aika viehättävä, etenkin sun valitseman langan kanssa yhdistettynä. :) ja toi pitsi on kyllä lempparipitsien joukossa. Kiva kuulla vähän mielipiteitä!

Paula kirjoitti...

Voi että on kaunis neule!

Tess kirjoitti...

Kaunis ja niin nätti pitsikuvio.

Soile kirjoitti...

Aikas hieno on! Kuviokin ja lanka. Felted tweed jaksaa yllättää juoksevuudellaan. Pitää laittaa malli muistiin.

Ingi kirjoitti...

Kaunis neule ja hartiaosuus on todella kiva! Hyvä tietää, että lanka on riittoisa, minulla on sitä kahden puseron verran odottamassa, muistaakseni 7 kerää kumpaakin.

Maritta kirjoitti...

Ihana! Väri, lanka ja malli, tuo on kyllä onnistunut neule.

Neulisti kirjoitti...

Kaunis!

ArualMaria kirjoitti...

Herkän kaunis takki! Näyttää ihanalta päällä.

hanna kirjoitti...

Amy Christoffers on yksi munkin suosikeista. Hieno toteutus tässä! Felted tweed on mainio lanka, älköön tuotantonsa koskaan loppuko.

Tuija kirjoitti...

Aivan mahtava!

Liina kirjoitti...

Onpa kyllä kaunis! Minustakin Christoffers on mainio suunnittelija.

Mutta millä sitä ikinä ehtisi tehdä kaiken, mitä nyt suunnittelee? ARGH.

Heidi kirjoitti...

Felted Tweed on upea lanka ja upea on tämä neulekin. Ihana yhdistelmä lämpimyyttä ja keveää pitsiä.

Lankakeiju kirjoitti...

Kaunis takki!

Elli ja Aura kirjoitti...

Taas jälleen ihana! Voi jos olisin yhtä aikaansaava. Nyt yritän saada UFOja pois päiväjärjestyksestä.
Elli

Sakru kirjoitti...

Kyllä on kaunis neuletakki! Ihan tässä menee hiljaseksi, että joku tuosta noin vain kutasee sellaisen itselleen. =)

Maryse kirjoitti...

It is beautiful!

Marja Kyy kirjoitti...

I h a n a! Kerta kaikkiaan.

Tiina kirjoitti...

Tosi ihana villatakki! Itse oon myös neulonut tuon saman kirjan ohjeella hihoja ylhäältä alas, mutta en ole vielä keksinyt miten tuota ohjetta voisi soveltaa pitsineuleeseen. Voisitko valaista tapaasi?

Nasti kirjoitti...

Kiitos kehuista :) !

Tiina, aloin vain neuloa hihan pyöriön yläreunassa tuota pitsikuviota. Sitä mukaa kun peliin tuli lisää silmukoita, neuloin mallineuletta niilläkin. Tässä tapauksessa kuvio tuli siis ylösalaisin mutta ei näkyvästi haittaa.

Emma kirjoitti...

Oi että mikä takki, ihananmahtava!

Heidi kirjoitti...

Ihana neulepinta! vaikuttaa kiinnostavan helpolta. Laitetaan korvan taakse :)