27.10.2013

Siskoviikonloppu

Tättärää! Viikonloppu pitkästä aikaa siskosten kesken. Enimmäkseen se kului joristen ja herkutellen mutta välillä myös pyörähdettiin ulkona. Tutustutin Tyttiä geokatköilyn saloihin (ja voimpa esitellä tuota hauskaa harrastusta täällä blogissakin joskus myöhemmin) ja sitten kuvattiin valmistuneita neuleita kun kerrankin pääsin itse kameran taakse.
Neuloin jo viime kevään lumien aikaan Tytille pipon Novitan Polku-langasta. Kauniit on värit ja harmittaakin vähäsen etten hamstrannut lankaa silloin, kun sitä vielä tarjolla oli. Toisaalta lankavarastot täydentyivät Neulojien yön aikana ihan riittävästi, että ilman Polkujakin pärjään...
Tytin toiveesta valmistui pistaasinvärisestä Dropsin Alpacasta pitsinen kolmiohuivi, mallina Minttumaari. Kyseisen mallin olen neulonut kerran aiemminkin, joskus Pujoliivin alkuaikoina.

Tapaamisiimme täällä meillä kuuluu myös se, että esittelen Tytille neuleistani niitä jotka eivät ole syystä taikka toisesta päässeet käyttöön ja Tytti sitten adoptoi itseään miellyttävät. Mm. yllä olevassa kuvassa oleva Paulie pääsi sitä enemmän arvostavaan kotiin.

4 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Kaunis huivi. Tuo Alpacan sävy on aivan mun lemppari. Sitä voiskin taas joskus tilata lisää.

Sari K. Kapteenilla kirjoitti...

Kaunis huivi, ai että. :)

Pitko kirjoitti...

Kauniita neuleita. Ihania kuviakin olette niistä onnistuneet ottamaan; saitte jostain valoa! :)

Riikka kirjoitti...

Hei! Kerro mulle pliiiiis, miten tuon Minttumaarin II-kaavion toisen kierroksen saa onnistumaan?! Olen sitä vääntänyt ja kääntänyt, mutta ei. Se ei onnistu. Ohjeen mukaan välikappaleita pitäisi tulla toisella kerralla kolme (per puoli?) plus tietenki ne sivukappaleet ja reunasilmukat ja keskisilmukka, mutta aina silmukoita jää liikaa yli. Argh, hermot menee! :D Ps. Kiva blogi, hienoja töitä! :)