18.1.2016

Muutama jämälankatyö

Varoitus! Tämä postaus saattaa sisältää silmiä särkevää materiaalia väriherkimmille katselijoille!
Tulin tuhonneeksi parisataa grammaa iloisenkirjavia Drops Fabel-jämiä vaikka tarkoituksenani oli tehdä vain yhdet välipalasukat. Jotenkin tykästyin niin tein sitten kolmet. Enkä usko että olivat viimeiset, ainaskin lankoja on vielä jäljellä. Ensimmäisenä tein nuo keskimmäiset. Niissä oli Fabelin lisäksi Väinämöistä värissä Calico, ja se on odottanut kohtaloaan pitkän aikaa. Oudosti raidoittuva  lanka kesyyntyi tuolla muiden villikoiden joukossa kummasti, neuloin sitä läpi koko sukan ja raidoitin erivärisillä Fabeleilla. Keltaisissa ja ruskeissa vaihdoin vähän rytmiä, raidoitin ruskeaa/keltaista aina yhden kerroksen ja kaksi Fabelia.

 Jännä, miten sukasta tuli kuitenkin aina pohjavärinsä mukainen, vaikka raitalangat ovat kaikissa ihan samoja! Lähikuvassa, jossa kantapäät ja resorit on taiteltu piiloon, sukat muistuttavat taas kovastikin toisiaan.

Myös nämä lapaset on tehty muista projekteista jääneistä langoista. Ruksitakista jäi ruskeaa Suomivillaa, ja sen kaveriksi neuloin beigeä Nepalia (!) sekä muutamia muunkin värisiä Nepaleita. Lapasten malli on kirjasta Islantilaisia neuleita. Kirjassa olisi useita mieluisia malleja, mutta näköjään neulekirjat ovat minulla nykyisin enimmäkseen katselua varten. Nämä lämpimät vanttuut valmistuivat suitsait mutta lankojen päättelyn takia lopullinen valmistuminen vähän venähti. 

19 kommenttia:

Ryyni kirjoitti...

Herkullisia värejä! Mun pitäis kanssa käydä jämien kimppuun, vaikka en ymmärräkään miten se lankapurkki voi taas olla täynnä. Jämät lisääntyy ilmeisesti keskenään.

Liina kirjoitti...

Mahtavia! Aion itsekin kesyttää pari pätkävärjättyä tuolla menetelmällä.

Tiia N kirjoitti...

Ihan älyttömän hauskan näköisiä sukkia! Ja lapaset myös. :)

Emma kirjoitti...

Piristävä värikimara!

outi kirjoitti...

Beigeä Nepalia? Se on yllättävän reipas sävy.:D On muuten niin komioita nuo sukat, että pitäisköhän laajentaa lankakaapin tyhjennysinventaario -neulonta peräti sukkien puolelle. Tuota vahvuutta olisi täällä useampaankin pariin. Ihailen suuresti sukkavainuasi; sun sukat ovat aina niin kauniita!

diutu kirjoitti...

Ooh! Taidan olla hieman väriherkkä, mutta uskaltauduin silti kurkkaamaan. Ja kylläpä kannatti, jotta näki nuo täydellisen ihanan harmoniset lapaset! Ai että. Eivätkä sukatkaan varsinaisesti sattuneet silmiin!

JennyF kirjoitti...

Ihania! Jämäilyä on menossa täälläkin, mutta lapasten muodossa, eikä ihan noin hehkeää.

Soile kirjoitti...

Komeita värejä. Pitäisiki neuloa parit paksut lapset, kaikki vanhat ovat ihan kaameassa kunnossa ja pakkasta piisaa edelleenkin.

Pitko kirjoitti...

Värihurmosta! :D Ihania kaikki, sukista lapasiin.

Tuija kirjoitti...

Olet kyllä mestari raidoitushommissa. Ja muutenkin. Ihania sukkia ja lapasia!

Kiva muuten, että olet tarttunut Islantilaisiin neuleisiin. Jos kurkkaat kirjan alkulehdille, sieltä saattaa löytyä minunkin nimeni. :)

Aino P. kirjoitti...

Tosi ihania sukkia! Ja tuo Naima on kyllä tosi kaunis <3

Sukkalandia kirjoitti...

Tyylikkäitä kirjavia sukkia!

Lankakeiju kirjoitti...

Kauniita jämälankatöitä! Alkoi minuakin kiinnostamaan tutkia, mitä minun jämälankalaatikosta oikein löytyy.

Sanna kirjoitti...

Ihanan iloisenkirjavia sukkia ja kauniit lapaset!

Tiina kirjoitti...

Ihan mahtavia! Noita jämäsukkia oli varmasti melkoisen koukuttava neuloa, kun ei oikeastaan tiedä, millaista komboa sitä onkaan neulomassa. :D
Ja noi lapaset on ihan huikeen upeet, kaikkine beesseine Nepaleineen. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania sukkia ja mitä värejä. Mun pitää sanoa että jotenkin sun kuvat noista sukista sai mun tunteet pintaan. hometalosta karkuun lähteneenä langat jäi taloon ja niitä odottaa tappotuomio.

Tui kirjoitti...

Ihania sukkia!

Tiina kirjoitti...

Ihania jämätöitä!

AnniKainen kirjoitti...

Aivan älyttömän ihania neuleita, ei voi oikein muuta sanoa. Tuollaviisiin näköjään kirjolangoistakin saa kaunista aikaan. Pitääpä minunkin kokeilla joskus.