10.1.2016

Vuodenkierto

 Kun on sellainen ihminen, joka tapaa neuloa suurimman osan antamistaan lahjoista, vuosi rytmittyy aika mukavasti tiettyihin päivämääriin. Perheenjäsenten syntymäpäivät, ystävien syntymäpäivät... Nyt uusimpana on kalenteriin merkitty kummipojan syntymäpäivä, joka sekin lähestyy jo reilun kuukauden päästä. Lahja on jo hyvällä mallilla puikoilla :) Vuosi alkaa kuitenkin aina Tytin lahjan parissa ja tällä kertaa neuloin hänelle ranteenlämmittimet.
 Malli on Ginger ja se on peräisin Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjasta. Kirja on todella mainio neulefiilistelykirja jo paperinsakin puolesta mutta mitään muuta en vielä näiden lämmikkeiden lisäksi ole alulle siitä saanut. Suurin osa kirjan malleista on tehty ohuista villalangoista ja koskapa neulon melkoisen löysää, halutun tiheyden saavuttaminen ei ole aina niin helppoa. Yleensä ratkaisen sen neulomalla ohuempaa lankaa ja ohuemmilla puikoilla kuin ohjeessa on mutta tämän kirjan mallit olivatkin hieman kinkkisempiä... Kyllä siellä muutama aivan ratkaistavissa oleva neulekin on. Nämä ranteenlämmittimet neuloin Dropsin harmaasta Alpacasta, jota kului vajaat kaksi kerää ja puikot olivat 2,25mm.

5 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kauniit - ja varmasti lämpöiset!

outi kirjoitti...

Nuo ovat kauniit. Noiden lisäksi minua polttelisi siitä kirjasta se yksi liivi, Nightingalekohan sen nimi oli, mutta en ole saanut aikaiseksi. Hyvälle näyttää Alpaca tuossa, laitetaanpa korvan taakse.

Ryyni kirjoitti...

Näyttää ihanan lämpimiltä! Mullakin on tuo kirja, mutta toistaiseksi kaikki on vielä suunnitteluasteella.

Aino P. kirjoitti...

Kauniit ovat! Ja varmasti lämpimät :-)

Pitko kirjoitti...

Kivat ranteenlämmittimet. :) Itse tehdyt lahjat on ihania - niistä nauttii sekä saaja että tekijä. :D