4.1.2017

Tosifanille


Mieheni on armoton Allsorts-lakujen ystävä. Jo aikojen alussa,ensimmäisenä joulunamme se kävi ilmi kun hän hankki isohkolle perheelleen kaikille enkunlakulaatikot lahjaksi. Kun tätä silloin vähän ihmettelin niin on ollut kuulemma pidempiaikainen perinne ja kaikki odottivat lakuja kieli pitkällä. Ja lakut maistuivat siis myös itselleenkin. Onneksi hän ei kuitenkaan erehtynyt antamaan lakulaatikkoa lahjaksi silloin (eikä myöhemminkään) minulle, silloin olisi ollut nuori rakkaus koetuksella!

Heti, kun katsoin päivän luukun suomalaisten neulepodcastien joulukalenterista, jossa Nasukatti jakoi ohjeen Lakusukkiin, päätin että nämä teen. Sukatkin olisin voinut tehdä, mutta koska miehelleni edellisenä jouluna neulomani kynsikkäät olivat menneet kovin kehnoiksi niin akuutimpi tarve oli sormettomille käsineille. Käytännössä en käyttänyt ohjeesta kuin lakujen kaavioita,jotka sovelsin miesten kokoisiin kynsikkäisiin ja fingering-vahvuiselle langalle. Nyt tein ihan erilliset sormet koska mies sellaisia toivoi. Neuloin näitä salassa mutta lopulta oma intoni kasvoi niin suureksi että paljastin yllärin toisen hanskan ollessa loppusuoralla. Ja voi että olivat mieluisat! Ja aika herkut :)
 
Kuvissa näkyy myös luumunvärinen kauluri jonka tein Purl Sohon ilmaisohjeella ( Structured Alpaca Cowl) joka on moneen kertaan hyväksi todettu mieskauluri. Tämä oli varmaan jo kolmas, joka olen neulonut mutta ovat päässeet heti niin käyttöön ettei kuvaa kerkee ottaa. Tämä on neulottu Novitan Nordic Woolista, 1 kerä riitti jo hyvänkokoiseen kauluriin. Kuvissa näkyy myös itselleni viime talvena neulomani keltainen peruspipo (2x2, ilmaisohje) mutta joka jäi vain jotenkin käyttämättä. Tänä syksynä tarjosin sitä miehelleni joka otti senkin heti käyttöön. Onnekseni ympärilläni on ihmisiä jotka neulomuksiani arvostavat. Koska on niitäkin, jotka taitavat pitää niitä itsestäänselvyyksinä. 

13 kommenttia:

JennyF kirjoitti...

Hienoja, kaikki! Äitini voisi lakusukista myös innostua. :-D

Pipo-otus kirjoitti...

Oih, ihania kaikki. (: Ja kivasti kuvattuina!

Niina Risulainen kirjoitti...

Ompas kivat :)

Päivikki kirjoitti...

Oi, miten ihanat kämmekkäät! En ollut kovin innostut karkkineuleista, joita viime vuonna näkyimonessa paikassa, mutta nämä soiun neulomat ovat ihan oikeasti syltävät kauniit. Kiitos taas inspiraatiosta!
Ihailin myös neuleitasi joululahjakimarapostauksissasi. Niin kaunista!

Aino P. kirjoitti...

Heh, onpa hauskat ja hienot!!!

Lankakeiju kirjoitti...

Hienot lakukämmekkäät!

famu kirjoitti...

Hauskat!Meille joulupukki toi ison pakkauksen enkkulakuja,kosa meilläkin isäntä tykkää niistä. Ensi jouluksi voisin vaikka kutoa enkunlakulapaset!-Hyvää ja neulerikasta alkanutta vuotta Sinulle.-Olen ensi kertaa täällä ja meinaan laittaa linkkisi sivupalkkiini että osaan polun tänne jatkossakin.

Hanna Emilia kirjoitti...

Oi, nämä on kyllä herkulliset! Jotain voisin tehdä itselleni tuolla kuviolla. Ja miulle kyllä olisi kelvannut ihan englanninlakutkin lahjaksi :D

Elina kirjoitti...

Mahtavat! :)

mustakissa kirjoitti...

Todella kivat!

Sanna kirjoitti...

Mainio setti!

Pizzicato kirjoitti...

Mitkä herrrkut!! :)

Marja Kyy kirjoitti...

Aivan namut! :D