2.4.2019

Antaa sukattaa vaan

Ensiksi kiitos osanotoista. Äidin poissaolo tuntuu joka päivä, varmasti lopunikää. Mutta elämä jatkuu koska sen on pakko jatkua.
Neulomisterapia jatkukoon myös. Kovasti tuntuu sukkia syntyvän mutta mikäpäs siinä. Neuloin  palkkiraitasukat nurjajonnan innoittamana ja valitsin niihin itselleni aika hentoisia sävyjä. Keltaiset ovat itse kasviväreillä värjäämiäni ja loput ovat mm Väinämöistä ja Julie Asselin Nomadea. Tykkään kyllä kovasti vaikka mietityttää kyllä että onko värimakuni pysyvästi muuttumassa vai onko tämä vain surun tai kevään tai molempien tuoma hetkellinen viiraus. Mulla on nimittäin aika hurjanvärinen puserokin valmistumassa näillä näppäimillä, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

 Toiset perussukat neuloin Regian Tweed colorista ja itse kasviväreillä värjäämästäni langasta. Yritän nyt saada viime kesän värjäilyjä käytettyä. Muuten tuntuu pikkuisen tyhmältä värjätä lisää vain värjäämisen ilosta. Vaikka on se kyllä kivaa!


2 kommenttia:

Marja Kyy kirjoitti...

Otan sydämestäni osaa menetykseesi. Äidinikävä ei toki neulomalla poistu, mutta suruneuleille on paikkansa. Ja edeltä menneet elävät taidossa, tekevissä käsissä. Voimia suruaikaan, loppuelämään! <3

Aino P. kirjoitti...

Onpa nättejä molemmat! Varsinkin nuo ylemmät on kyllä varsin herkulliset :-)