31.12.2007

Leikkauspelko

Pelkääköhän kirurgit ennen ensimmäistä leikkaustaan? Minun Colette pulloverini on edistynyt siihen malliin, että edessä oli nappilistahalkion ja kaula-aukon muotoilujen aukileikkaus eli steeking. Ikuna ennen en ole moista tehnyt ja kun pusero alkoi lähestyä yläreunaansa, minua alkoi jännittää. Hain netistä tietoa ja muiden kokemuksia ja totesin, ettei auta muu kuin yrittää. Olen neulonut puseron Lanettista, joka on pehmoista ja liukasta lankaa. Silloin viisaammat suosittelivat leikkauskohdan vahvistamista ompelukoneella.

Tässä on puseron yläosa ennen ompelua. Tuohon keskellä olevaan pystyraitarivistöön pitäisi siis ommella kaksi vahvisteommelta, jolloin silmukat eivät purkaudu, kun se leikataan keskeltä auki.



Ja ei muuta kuin Pfaff hyrräämään! Valitsin tiheän ja melko kapean siksakin.

Kun ompeleet oli tehty, aloitin leikkauksen. Ja kyllä pelotti.

Hei, mutta reunathan todella pysyy kasassa!

Tässä halkio koko komeudessaan. Olin iloisen hämmentynyt tästä uudesta kokemuksesta. Taidan uskaltautua tekemään sen vielä joskus uudestaankin.



Toivon kaikille neulojille uusia kokemuksia ja neulomisintoa vuodelle 2008!

10 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Onnittelut hyvin menneestä toimenpiteestä, potilas näyttää voivan loistavasti! :)

Ihanat värit tuossa neuleessa.

JohannaL kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta!

Sini kirjoitti...

Hieno neule tulossa! Kauniit värit.
Hyvää uutta vuotta!!

pirjo kirjoitti...

Hyvää uutta Vuotta! toivoo toiset neulovat sisarukset

annikainen kirjoitti...

Hyvinhän se leikkaus näyttää sujuneen.
Hyvää uutta vuotta sinulle.

Kamicha kirjoitti...

Näyttää hienolta! Hyvää uutta vuotta neuloville siskoille

hanna-h kirjoitti...

Huh, itsekin haluaisin neuloa juuri tuon puseron itselleni, mutta pelkään tuota leikkaamista. Ehkä kirjoituksestasi rohkaistuneena uskaltaudun siihenkin tänä vuonna. (Puserossasi on muuten kivat värit) Hyvää uutta vuotta :)

Arja kirjoitti...

Iik mie en varmaan ois uskaltanu leikata.. Hieno neule tulee :)
Neulerikasta vuotta 2008 sinulle myös.

Anonyymi kirjoitti...

Die Ermittlungen der Kriminalpolizei Amberg liefen thomas sabo shop von Beginn an in alle Richtungen. Es stellte sich heraus, thomas sabo schmuck dass ein Verwandter des geschädigten Ehepaares berechtigt im Besitz eines ohrringe creolen Hausschlüssels war, den sich dessen 19-jähriger Sohn heimlich aneignete. Der Filius – wohlwissend, thomas sabo was es im Zielobjekt „zu holen gab“ – drang mit einem 19- und einem 21-jährigen Bekannten thomas sabo uhren in das Haus ein. Das Trio, allesamt Schwandorfer, eignete sich die erwähnte Tatbeute an und versteckte diese. Ein Teil angebote thomas sabo davon vergruben die Drei im Wald. thomas sabo armketten Die Burschen hatten sich mit einem 18-jährigen Schwandorfer noch einen Vierten ins Boot geholt, thomas sabo schmuck günstig der sich daran machte, den Schmuck zu verhökern. Unter anderem waren es diese Verkaufsaktivitäten, die die Ermittler thomas sabo anhänger sale der Kripo auf die Spur der Einbrecher brachte. thomas sabo engelsflügel Fast die gesamte Tatbeute konnte sichergestellt werden.

sad kirjoitti...

thomas sabo bracelet Some basic considerations can help a person to get the right par of shoes. Below are some of the important points that one may need to think about before getting the shoes. thomas sabo bracelets Style is not that important - majority of the people choose their tennis shoes considering only brand names and its looks. discount thomas sabo bracelet They don`t keep the importance of their feet up front most of the times. It can be a little hard to give up an awesome looking pair of shoes that matches your personality cheap thomas sabo bracelet But when it comes to the usage, they should be chosen based on their functionality. The tennis shoes that one is purchasing should be able to protect and support one`s feet ideally. thomas sabo bracelet clearance They are equally as good for keeping the water and weather away from your feet and both brands offer cheap golf shoes as well as their many expensive varieties. thomas sabo Shopping at FootJoy or Adidas can give you fashion, color, and a large line of shoes online and in stores.At any rate, be mindful of our golf game if you are a real competitor--know that shoes are the most vital part of your golfing attire. discount thomas sabo You need to shop around, compare prices. And get the most for your money. thomas sabo sale uk That doesn't mean you should opt for a pair of discount shoes that also have cheap quality. What would be the point of purchasing a shoe that is not comfortable to wear. thomas sabo jewellery If you care anything about your success in golfing, shop around. thomas sabo silver The Heel Box - it is an important part of the shoes.