31.12.2007

Leikkauspelko

Pelkääköhän kirurgit ennen ensimmäistä leikkaustaan? Minun Colette pulloverini on edistynyt siihen malliin, että edessä oli nappilistahalkion ja kaula-aukon muotoilujen aukileikkaus eli steeking. Ikuna ennen en ole moista tehnyt ja kun pusero alkoi lähestyä yläreunaansa, minua alkoi jännittää. Hain netistä tietoa ja muiden kokemuksia ja totesin, ettei auta muu kuin yrittää. Olen neulonut puseron Lanettista, joka on pehmoista ja liukasta lankaa. Silloin viisaammat suosittelivat leikkauskohdan vahvistamista ompelukoneella.

Tässä on puseron yläosa ennen ompelua. Tuohon keskellä olevaan pystyraitarivistöön pitäisi siis ommella kaksi vahvisteommelta, jolloin silmukat eivät purkaudu, kun se leikataan keskeltä auki.



Ja ei muuta kuin Pfaff hyrräämään! Valitsin tiheän ja melko kapean siksakin.

Kun ompeleet oli tehty, aloitin leikkauksen. Ja kyllä pelotti.

Hei, mutta reunathan todella pysyy kasassa!

Tässä halkio koko komeudessaan. Olin iloisen hämmentynyt tästä uudesta kokemuksesta. Taidan uskaltautua tekemään sen vielä joskus uudestaankin.



Toivon kaikille neulojille uusia kokemuksia ja neulomisintoa vuodelle 2008!

8 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Onnittelut hyvin menneestä toimenpiteestä, potilas näyttää voivan loistavasti! :)

Ihanat värit tuossa neuleessa.

JohannaL kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta!

Sini kirjoitti...

Hieno neule tulossa! Kauniit värit.
Hyvää uutta vuotta!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta Vuotta! toivoo toiset neulovat sisarukset

Anonyymi kirjoitti...

Hyvinhän se leikkaus näyttää sujuneen.
Hyvää uutta vuotta sinulle.

Kamicha kirjoitti...

Näyttää hienolta! Hyvää uutta vuotta neuloville siskoille

hanna_h kirjoitti...

Huh, itsekin haluaisin neuloa juuri tuon puseron itselleni, mutta pelkään tuota leikkaamista. Ehkä kirjoituksestasi rohkaistuneena uskaltaudun siihenkin tänä vuonna. (Puserossasi on muuten kivat värit) Hyvää uutta vuotta :)

Anonyymi kirjoitti...

Iik mie en varmaan ois uskaltanu leikata.. Hieno neule tulee :)
Neulerikasta vuotta 2008 sinulle myös.