2.1.2008

Kollipaita

Vaikkei tämä mikään kilpailu ollutkaan, niin Prosessineuloja ehti ensin! Nimittäin esitellä oman upean Colette pulloverinsa. Tässä on minun kollipaitani. Jouduin sitä neuloessa muistelemaan vanhoja kirjoneuleoppejani, oppimaan jotain uutta, uskaltautumaan neuleen leikkauspuuhiin ja sain jopa vammoja sormenpäihinkin. Kaiken kaikkiaan varsin mukava projekti ja oikein tyydyttävä lopputuloskin. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että jos olisin lukenut ohjeet tarkasti ennenkuin neule oli jo kainaloissa, olisin saattanut miettiä aloittamista kaksi kertaa. Neuleen raglankavennukset meni ihan kummallisessa rytmissä, steekingin olin onnistunut ohittamaan tekstissä yms. Onneksi Prosessineuloja varoitti yläosan sudenkuopista eikä minun tarvinnut purkaa neuletta kertaakaan. Malli: Colette Pullover, Veronik Avery, Interweave knits winter 2007
Lanka: SandnesGarn Lanett, yhteensä meni 450g
Puikot: 2,5mm

Pääsin siis ekaa kertaa kokeilemaan steekingiä. Kokemus oli sen verran rohkaiseva, etten enää pelkää. Ainakaan niin paljon. Kokeilkaa ihmeessä toisetkin kokemattomat! Puseron kaulus on hieman outo, tai lankani on sen verran pehmeää, ettei kaulus tahdo pysyä pystyssä. Helmaan neuloin samanlaista palmikkoresoria kuin hihansuissakin.

Olisihan se ollut komeaa poseerata kissa sylissä, mutta sitä ei tähän hätään löytynyt. Vaikka toisten mielestä eläimet paidassa ovat kyllä selvästi kettuja eikä kissoja...


35 kommenttia:

hanna_h kirjoitti...

Wau! Kollipaitasi näyttää todella hyvältä. Nyt on varmaaan ihan pakko minunkin neuloa tuo pusero. Pitäisi vaan keksiä mistä langasta.. Ja pitää varmaan lukea tarkkaan ensin ohjekin, että osaan välttää ne sudenkuopat.

Liina kirjoitti...

Kissoja, sanon minä. Hyvän värinen paita ja muutenkin kivemman oloinen kuin IK:n kuvissa.

Unknown kirjoitti...

Hauskan retrohenkinen kisupaita, hieno!

Markka kirjoitti...

Oaaaah! Se on ihanaihana!
Miau. Kieltämättä, muistuttaa vähän fox-vaatemerkin logoa tuo :)

Maumou.
Olisi kyllä pelottanut tuo steeking.

Jaana kirjoitti...

Ihanaa retrohenkeä, kyllä nuo mullekin kissoja ovat! Hieno ja varmasti käyttökelpoinen lopputulos!

Anna kirjoitti...

Tosi hyvänvärinen kisupaita. Kai se eläimenlaatu riippuu puserossa käytetyistä väreistäkin.

Salla H kirjoitti...

Hieno on! Suorastaan ihana ja väritkin on ihanat :)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi ihana!

Tytti kirjoitti...

No on. Upea. Kissa sylissä -kuviakin saat taatusti kunhan tulet tänne Tyttilään kyläilemään. Kaikki kissat haluavat tulla ikuistetuksi Nasti-tädin sylissä kun on tuollainen paita.

KirsiÄr kirjoitti...

Minä näen tuon mielessäni puna-keltaisena kettukarkkipuserona. Ehkä toteutukseen joskus eläkepäivinä...

Kaunis on, onnea vastavalmistuneelle!

annekk kirjoitti...

Upea!

kirsi kirjoitti...

Kur-nau! Kylläpä siitä tuli kaunis, ja kissoja ne on ihan selkeesti :) Tuo toimii niin kauniisti hillityissä väreissä, alkuperäinen väritys on ehkä hieman turhan räpsäkkä.

Itse haaveileen harmaasta pohjasta ja valkoisista kisuista.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

LOL, oli kyllä mainio yhteensattuma, että molemmat saimme versiomme valmiiksi samana päivänä! Värit ovat tosi kauniit ja toimivat hienosti yhdessä. Resori on myös hyvä idea! Minullakin kaulus löpöttää - lienee langan pehmeys siinäin syynä. Nyt ei kuin nauti hienosta Kollista! :D

tiinaf kirjoitti...

Kaunis paita!

Maiju kirjoitti...

Kivakivakiva!
Paidan värit sopivat, upeat.
I like!

Jenny kirjoitti...

Aivan mielettömän upea paita! Vetää kyllä sanattomaksi :-)

Vilma kirjoitti...

Upea ihana kaunis!

WeirdRockStar kirjoitti...

Aplodeja!
Hieno paita.

Lotta kirjoitti...

Todella hieno, ei voi muuta sanoa.

Suvi kirjoitti...

Hieno!

CharlienEnkeli kirjoitti...

Miau!! Aivan tosi ihana killipaita!

neja kirjoitti...

Se on ihana! Istuvuus ihan täys kymppi:)

Jatta kirjoitti...

Moaaaar! Ihana, tosi tosi ihana!

Tui kirjoitti...

Ooh! Ihana kollipaita!

Anonyymi kirjoitti...

Vau, mikä kisupaita! Vaatii kyllä taitavuutta ja hermoja tehdä paita noin pienillä puikoilla. Hieno lopputulos ja ihana väriyhdistelmä!

Marsvin

Sini kirjoitti...

Herregyyd!! Onpa ihana paita!! Värit on upeat ja istuvuus on täydellinen. Onnittelut :-}

Terhi kirjoitti...

Ooo, onpa hieno, paljon hienompi kuin lehdessä! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kissoja, sanon minäkin. Kauniit värit ja istuu sulle tosi hyvin. Hieno!

Anni kirjoitti...

Ihan selvästi kissoja nuo ovat. Ja tietysti kissaihmisenä tykkään kissaneuleista, joten tuo on todella hieno ja ihanan värinen!

torrance kirjoitti...

Voi Jestas!
Aivan mahtava paita!

Nasti kirjoitti...

Minä ja kollit kiitämme kehuista ja kommenteista!

Marja Kyy kirjoitti...

Voi kolli kurnauskis mikä luomus! Kaikki on paidassa paikallaan, värit, kuvio ja etenkin kyky. Onnea upeasta pusakasta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva löysin taas uuden blogin! Heippa vaan! Ihana villapaita! Onko tähän ohje jossain? Kissaystävä vain..

Elena kirjoitti...

Lovely, lovely .. I have wanted to make this one too. Unfotunately my Finnish isn't that good but I read in this post that you where warned about something by a co-knitter. If I ever make this I would apprechiate all tips, to awoid any re-knitting ;)

Saga kirjoitti...

oijjoi, voin vain kadehtia teitä neulomistaitoisia. itse osaan kyllä hienosti tehdä ketjusilmukkaa, mutta siinäpä se onkin:) todella kaunis villis!