20.4.2008

Lukunurkkaus

Esittelin joskus alkuvuodesta erästä tuoliprojektiani. Nyt se on vihdoin valmis ja tuoli on onnellisesti kotona omalla paikallaan. Lähes kaikki sisuskalut menivät uusiksi, joten hommaa tuolissa oli melkoisesti. Päälliskankaaksi valikoitui kotimainen Annalan Brad-kangas, josta löytyy paljon upeita värejä. Luulen, että tästä tulee meille suosittu lukunurkkaus.



Viime aikoina olen lukenut paljon kirjoja. Osa on vanhoja tuttuja, jo hyviksi havaittuja teoksia. Olen löytänyt myös monta uutta suosikkia. Yksi niistä on Dan Rhodesin kirjoittama Pieni valkoinen auto.

Takakansi kertoo: Kaksi ihanaa nuorta pariisitarta, valtava lemmenkipeä bernhardilainen ja pieni valkoinen auto, josta on päästävä eroon. Yllätyksellisiä käänteitä ja erikoisia henkilöhahmoja tarjoava teos alkaa Veroniquen kyllästyessä atonaaliseen musiikkiin ja mietoihin huumeisiin viehtyneeseen luuseripoikaystäväänsä Jean-Pierreen.

Kirja on kepeää ja hauskaa luettavaa ja sopiva ahmaistava vaikkapa yhtenä hitaana sunnuntaipäivänä. Suosittelen. Kirja lupaa kertoa myös sen, mitä Pariisissa todella tapahtui prinsessa Dianan kuolinyönä...



Milli-kissakin on löytänyt uuden torkkupaikan.



8 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

VOI MILLIÄ!

Hansu kirjoitti...

Kissanpäivät suorastaan tuolla tuolilla.

Pibu ja Tinde kirjoitti...

Kaunis tuoli. Meillä on ihan samanlainen, mutta lisävarustuksena on keinutuolin jalat. SE on lempihuonekaluni ja aivan liian iso meidän olohuoneeseen, mutten aio siitä ikinä luopua. Tuo sinun vihreäsi tuolisi on kyllä ihanan keväinen.

Vilma kirjoitti...

Upea tuoli, verhoilu on todella kaunis. Kankaan vihreätkin on sävy sävyyn Millin silmien kanssa.

Inkivääri kirjoitti...

Siis aivan ihana tuoli kertakaikkiaan! Nuo Annalan kankaat on niin kauniita ja olet tehnyt tosi taitavaa työtä.

CharlienEnkeli kirjoitti...

Aivan ihanan vihreä tuoli! Kelpaisi minullekin=) Kirja menee myös lukulistalle...

Anonyymi kirjoitti...

Milli on ihana!

kirstaiker kirjoitti...

Tyylikkään näköinen tuoli, kyllä siinä kelpaa lukea! Haastoin teidät meemiin, johon kysymykset löytyvät sivuiltani. Vastailkaa jos huvittaa! :)