19.4.2009

Käy kuin tanssi?

Pääsin tuossa pari viikkoa sitten työkaverini siivellä Helsinkiin katsomaan suoraa Tanssi tähtien kanssa -ohjelmaa paikan päälle Konalan studiolle. Kokemus oli mainio, näki julkimoita ja pääsi kurkkaamaan ruudun taakse. Studio oli paaaljon pienempi kuin tv-ruudussa, Marco taas juuri niin pitkä ja mukava ja karismaattinen kuin ruudussakin. Olipa paikalla eräs suomalainen drag-taiteilija ja yllätin hänet kerran tuijottamassa minua. Epäilin heti, että taitaa suunnitella uutta hahmoa :)

Ja mikä parasta, pääsi katsomaan taidokasta tanssia läheltä! Olen ennenkin kertonut, että harrastan tanssimista itsekin, ihan vain kotitarpeiksi ja omaksi iloksi. Vaikka muuten olenkin vähän poikamainen ja kavahdan kaikkea yltiönaisellista, olen lavatanssien perinteisessä ilmapiirissä mielelläni nainen. Ja naisellahan on hame. Ompelin siis jälleen yhden. Tällä kertaa siitä jopa tuli sopiva eikä tarvitse pelätä sen tippumista nilkkoihin kesken kaiken. Kankaana on Vallilan Metsä -nimistä verhokangasta ja kaava on uusimmasta Suuri Käsityölehdestä (4/2009). Mainio malli muuten, laskoksia piti jonkin aikaa pähkäillä.



13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi upea hame ja käy moneen tanssiin laidasta laitaan! Tanssi antaa paljon mukavaa asiaa...
Chacha

Villa Lankala kirjoitti...

Ihana hame:-) Tuli ihan mieliteko ompeluun, kun tuon näin.

Peanut kirjoitti...

Uskallan yleensä tehdä vain lapsille hameita. Mutta jos osaisin tehdä TUOLLAISEN, hyppisin riemusta ja sen jälkeen tekisin niitä heti useamman. Ja vain itselle tietenkin:)

aura kirjoitti...

Kaunis hame:), samaa suunnittelen jostain juhlavasta kankaasta kesän häihin ja muihin juhliin.

Maiju kirjoitti...

Mäkin tykästyin hameen malliin heti lehden nähtyäni. Ja kiva nähdä se sun toteuttamana..! Hieno!

Suopursu kirjoitti...

Hieno hame, heiluu kivasti :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

olemme enemmän samiksia kuin luuletkaan - viimeisimmän SKn mallit valloittivat minutkin.En onneksi tehnyt tuota hametta, joka näyttää sinun ylläsi hienolta! Laskokset on kivoja, kun ne on ommeltu kiinni.

Elena kirjoitti...

Fantastic skirt - I love it!

Taija K kirjoitti...

Ihana hame. Minäkin olen katsonut tuota mallia sillä silmällä, mutta en ole varma sopisiko se minulle. Ei kai auta kuin kokeilla, joku vuosi.

CharlienEnkeli kirjoitti...

Hieno hame - kyllä kelpaa pyörähdellä!

Sini kirjoitti...

Muakin houkuttais tuo hamemalli, mut tuskin tulee tehtyä....Sun hamonen on kyllä tosi upea!!

A-K kirjoitti...

Nätti hame! Katselin itsekin tuota mallia lehdestä ja pähkäilin, että tekisikö. Nyt pitää pohtia uudelleen, niin nätti siitä oikeasti tulee :)

Tiina kirjoitti...

Tosi nätti hame! Ja kivat kuvat taas. Tykkään ommella kanssa sisustuskankaista muita juttuja, ne on niin napakoita ja kivoja usein.