7.11.2009

Pappatakki

Pitkään on mielessäni pyörinyt rouhea pitkähkö ja taskullinen villatakki, mallia pappa. Tiedättehän semmoinen joka vanhemmilla miehillä on monesti se "pyhätakki" elikkä hieman parempi neule, jota pidetään yleensä kauluspaidan kanssa. Halusin siihen erilaista pintaa enkä pelkkää sileää ja kun neuloin mehtäsukkiani, aattelin jo silloin, että tämä mallineulehan sopisi pappatakkiini. Hieman sitä vielä muutinkin, neuloin oikealla puolella kaikki silmukat oikein ja nurjalla puolella 1 oikein 1 nurin. Viisaammat kertovat varmasti tälle mallineuleelle nimenkin.

Takki on neulottu ylhäältä alas ja sain siihen tällä menetelmällä kulutettua kaikki 12 Novita Stone -kerääni, jotka ovat pyörineet odottamassa sopivaa mallia. Jos nyt tekisin takin uudestaan, niin v-kaula-aukko saisi olla vieläkin pidempi ja nappeja tulisi vain 3 helmaan. Mutta ihan hyvä näinkin. Kun olin takissa jo hyvässä vauhdissa, Berroco julkaisi Norah Gaughanin ilmaismallin, jossa on jotain samaa... Ja jonka olisin langasta toteuttanut ellen olisi ollut jo yli puolessa välissä pappani kanssa.

Viime yönä tuli talvi ja lumi latisti kaikki kuvat mitä yritin ottaa. Se on nyt sitten tätä ensi kevääseen saakka...

Malli: Oma
Lanka: Novita Luxus Stone, 600g
Puikot: 3,5 mm


Isän tekemät napit!


27 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Onpa jälleen tyylikäs takki. Väri on kaunis ja napit ihan mielettömät! =)

ludivine kirjoitti...

This warming cardigan perfectly fits the snowy background, I think !
The two tiny pockets are a nice detail.
What king of ribstitch did you make for the body ?

WeirdRockStar kirjoitti...

Ehdoton pappatakki! Jokainen itseään kunnioittava tyttölapsi tarvitsee vastaavan tuotteen.
Ja nyt menen väijymään aikaisempia tuotoksianne...

anpali kirjoitti...

Mahtava! Ja ehdottomasti hakkaa Norahin mallin.

hiisa kirjoitti...

Kaunis!

ColibriDreams kirjoitti...

Kaunis pappatakki ja ihanat napit! Itse tykkään tästä mallista enemmän kuin linkkaamastasi Berrocon mallista.

Outi kirjoitti...

Ihana. Takkisi tekee kunniaa pappatakille. Samoin napit. Se kuulostaa kivalle: "Mun papatakissa on iskän tekemät napit".

Outi kirjoitti...

Sori. P-kirjain putosi tuolta pappatakista:)

Paula kirjoitti...

Todella kaunis takki! Oikein lämpimän ja tyylikkään ja kotoisan ja ajattoman oloinen.

Jonna kirjoitti...

Mahtava!

Millainen Stone oli neuloa?

Annastiina kirjoitti...

Siis voi apua! Mulla kestää samantapaisen takin neulomisessa puoli vuotta, teiltä tulee neuleita liukuhihnalta! Hieno takki tosin ja kiva blogi muutenkin :)

Tiiina kirjoitti...

Tämä on juuri sellainen perusneule, josta tulee iätön suosikki.

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanuutta! Pappatakkisi on hieno! Minusta kaula-aukko on tuollaisenaan kaunis (en haluaisi itselleni syvempää) ja nappien (ollos ylpeä isästäsi, ne ovat upeat!) määrä loistava. :)

Voi, jospa tällaiseen saisi ohjeen - saisiko? ;-)

Sari

ps. Hyvää isänpäivää. :)

Aino kirjoitti...

Onpa ihana villatakki! Haluaa myös! Kävin katsomassa sen Norahin takin, mutta ei se ole yhtä hieno! Olisko mahista saada ohje :)

Ria kirjoitti...

Ihana takki! Todellakin kunnioittaa pappa-takkeja! :)
Anovasti minäkin pyytelen ohjetta.

Kaisa kirjoitti...

Ihanan lämpimän näköinen neuletakki!

Solveig kirjoitti...

Tosi, tosi ihana! Kiinnostuin myös tuosta Gaughanin mallista.

Nasti kirjoitti...

Kiitoksia kovasti kommenteista!

Ohjetta tähän on tuskin tulossa, en tehnyt mitään muistiinpanoja tehdessä, joten se vaatisi aikamoista salapoliisityötä... Mutta jos joskus innostun neulomaan toisen pappatakin, niin ehkäpä sitten :)

Stone on ihan mukavaa neuloa, tosin saattaa katkeilla helposti, jos esim. koira sattuu asettautumaan kerän päälle ja vedät langasta... Sekin koettiin.

Ludivine: Stitchpattern is:
RS: Knit
WS: K1, P1.

Kaislikko kirjoitti...

KOMEE TAKKI!

Perusneuletakki, joka toimii aina. Miten ohjeen laita, jaossa?

Isällesi kehut napeista!

Kaisa
www.neuleharput.ajatukseni.net

Eeva kirjoitti...

Tosi ihana neuletakki! Kunpa tällaiseen olisi ohje.. ;)

Makepeace75 kirjoitti...

Onpa ihana! Tuollaisen soisin löytyvän omastakin kaapistani. :o)

Sini kirjoitti...

Ihana pappatakki! Tommosen perustakin mäkin tarvitsisin :-)

Tuija kirjoitti...

Hienoa, että olet saanut Stone-langasta aikaan jotain noin kivaa ja käyttökelpoista. Ja vielä isäsi tekemät napit - minullakin on varastossa oman isän tekemiä katajanappeja...

Omat kokemukseni Stonesta ovat selvästi takkuisemmat. Yritin viime talvena kutoa siitä palmikkohanskoja, mutta ei onnistunut sitten millään. Lanka katkeili koko ajan ja neulos oli sellaista höttöä, että palmikot kerta kaikkiaan hukkuivat siihen. Lanka ikään kuin huopui jo kutoessa. Ei kiva.

Julia kirjoitti...

Ihana villatakki!

TiinaV kirjoitti...

Oioi! :)

Maryse kirjoitti...

Wow! This is a great cardigan! And really interesting blog (unfortunately, I don't understand your language, but the pictures are beautiful)! Will be back and congratulations on all the beautiful knits!

Miina Möttönen kirjoitti...

Kiva takki :)
Luulenpa että tuota neulepintaa kutsutaan tunturineuleeksi, minä olen yhden paidan tehnyt sillä myös ja kivan elävä pinta tuli.