27.12.2009

Ehtaa tavaraa

Tilasin kesällä kokeilumielessä Utunan kansallisromanttisia villalankoja. Tilaamani sukkalangan väri oli nimeltään Metsänlukko ja ohut kampalanka taas Rauha&Toivo. Sukkalankaa olen yrittänyt saada sukiksi muotoutumaan, mutta niin viattomalta kuin väri vyyhdillä näyttikin, niin ikävästi alkoi sukanvarressa muodostaa epäsäännöllistä raitaa, josta en pitänyt. Se lanka siis vielä odottaa uutta tulemistaan. Rauha&Toivo sen sijaan pääsi tositoimiin! Viime kesän Farmari-maatalousnäyttelystä ostin paikallisen Polson lammastilan kojusta herkän harmaata 2-säikeistä kampavillalankaa ja koska lankojen paksuudet olivat lähellä toisiaan, päätin kokeilla lisää kirjoneuleita. Dropsin sivuilta löytyi mukavannäköinen malli ja ei muuta kuin puikot suihkimaan!
Neuloin ohjeesta poiketen (ja ravelryä selattuani) myös hihansuihin kirjoneulekuvion. Villatakin ohjeeseen liittyy myös pitkien sukkien ohje, josta kuvion nappasin. Hihat neuloin pyörönä, mutta vartalon tein tasona. Aivan, neuloin kirjoneuletta siis myös nurjilla kerroksilla! Ei ollenkaan niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. Ainoa vaikeus oli neuloessa se, että hämärissä ja iltaisin "sähkövalossa" ei tahtonut vihreän langan oliivinvihreät osuudet erottua ollenkaan harmaasta langasta! Meinasin jo purkaa koko neuleen, kun luulin tekeväni täysin turhaa työtä, jos kirjoneuletta ei edes erottaisi harmaasta pinnasta. Mutta kun yö oli nukuttu ja aurinko aamulla nousi, värit erottuivatkin riittävän hyvin toisistaan. Halusinkin neuleesta värimaailmaltaan rauhallisen ja luonnonläheisen, joten se, etteivät kirjoneulekuviot pomppaa silmille, ei haittaa.

Varsinkin harmaasta kampalangasta tuli pesun jälkeen ihanan pehmeää. Kainalon alle on kyllä jo ilmestynyt muutaman päivän pidon jälkeen joitakin nukkapalleroita, joten nähtäväksi jää, millaisena pinta säilyy jatkossa. Mutta ehdottomasti tykkään neuleen fiiliksestä!

Lanka: harmaa 2-säikeinen kampavillalanka, 180g
vihreä Utunan kampavillalanka, 50g
Puikot: 2,5 mm

27 kommenttia:

Pipsaelina kirjoitti...

Aivan valtavan ihana!!!

Himmu kirjoitti...

Tosi kauniisti sopivat nuo värit yhteen: hauskaa, ettei kuvio ole niin "hökkäävä"

Elli ja Aura kirjoitti...

Tositosi ihana :D Tahtoo kanssa ja värit ovat niin harmoniset että niin kuin sanoit, eivät hypi silmille.
Elli

Hansu kirjoitti...

IHANA! :D

Elena kirjoitti...

Ihana villatakki!

iso gnu kirjoitti...

Onpa kaunis ja tyylikä, rauhallinen villatakki! hieno työ!

Elios kirjoitti...

Aivan upea!

Maryse kirjoitti...

The colors are beautiful! It must be so warm!

Ilmari kirjoitti...

Upeita eläimiä oli viime kesän Farmari-maatalousnäyttelyssä ja paikallisen Polson lammastilan ostot kannattivat. Syntyi niistä tosi hieno villatakki taitavissa käsissä!

Hepsi kirjoitti...

Upea!

Jaana kirjoitti...

Valtavan ihana! mulla oikeen sydän muljahti paikoillaan, kun näin tämän:)Voi kun jaksaisin itsekin perehtyä kirjoneuleeseen... Ja värit on ihan huiput, tosi harmonista!

Lendi kirjoitti...

On kyllä kaunis ja nuo värit sopii kivasti yhteen :D

Riikka kirjoitti...

Tosi nätti takki. Kivat värit ja istuvuus on ihan justiinsa!

siina kirjoitti...

Tosi, TOSI kaunis!

outi kirjoitti...

Tykkään kovasti. Ihanaa on eritysesti nuo utuiset sävyt; se, miten tuo vihreä katoaa harmaaseen ja toisinpäin. Loistava! En väsy ihmettelemään, miten neuleesta tulee ihan erilainen eri tekijöillä. En olisi ikinä tajunnut kuolata alkuperäistä dropsin takkia :)

Pikku- Kettu kirjoitti...

Kaunis takki! Jotenkin niin rauhaisan suomalainen. :)

kribukrabu kirjoitti...

Hyvin kaunis! Dropsin kuvasse se ei näytä yhtään niin hyvältä;)

Mohariina kirjoitti...

Wau! Ihanat värit, minä niin tykkään harmaasta ja vihreästä.

Heidi kirjoitti...

Aivan mielettömän kaunis! Lanka, värit ja malli osuvat niin kohdalleen.

Usimarjaana kirjoitti...

Se on kyllä todella kaunis!

Tuija kirjoitti...

Mä en kestä, miten ihana! (Potuttaa nimittäin omat tekeleet, jotka menevät pieleen yksi toisensa jälkeen, raportoin aiheesta juuri). Mutta onnea sinulle, todella kaunis ja herkkä ja luonnonläheisen näköinen!

Vilma kirjoitti...

Kaunis ja rauhallinen väriyhdistelmä! Ihanan levollinen villatakki, ja varmasti myös lämmin.

hillanen kirjoitti...

Mielettömän hieno, kaunis, upea!

CharlienEnkeli kirjoitti...

Aivan älyttömän hieno...

AnniKainen kirjoitti...

Kaunis ja jotenkin niin herkkä. Metsänkeiju tulee mieleen. Mainio väriyhdistelmä.

ArualMaria kirjoitti...

Todella kaunis villatakki! Lopputulos on harmoninen ja se, että kirjoneuletta on myös hihojen suussa, näyttää tosi kivalta! Saat olla kyllä tyytyväinen itseesi! :)

Minna kirjoitti...

Voi elämä miten upea o_o