5.11.2010

Bolivia

Tytti tilasi taannoin nettikaupasta Rowanin Felted tweediä, jonka väristä hän ei sitten livenä enää tykännytkään. Väri on Kim Hargreavesin omaa värimallistoa, jota joistakin nettikaupoista saa. Värin nimi on Ancient ja Tytti oli ostanut sen harmaana, mutta luonnossa langassa onkin pieni vihreä vivahdus...Lanka muutti minun lankakaappiini, jossa se sai rauhassa marinoitua melkein 2 vuotta. Tänä syksynä vihdoinkin sain aloitettua neuleen, jonka alusta saakka olin ajatellut langasta tekeväni.
 Malli on taattua Hargreaves -laatua. Tokihan en sitä purematta niellyt, vaan tein joitakin muutoksia alkuperäiseen hieman laatikkomaiseen muotoon. Suurin muokkaus on, että neuloin takin ylhäältä alas, yhtenä kappaleena. Vartalo-osasta en tehnyt aivan niin a-linjaista enkä leveää kuin ohjeessa. Hihatkin tein täyspitkinä ja normaalilevyisinä. Että onko tämä nyt sitten ollenkaan ohjeen neule? Inspiraationa ja silmukkamäärien lähteenä ohje oli ja alkuperäisestä on säilytetty leveät helmineulereunukset ja taskut. Olen ennenkin tehnyt joitain neuleita vain kuvasta inspiraatiota saaden mutta olen silti uskollisesti linkittänyt ohjeeseen, vaikken ohjetta olisi nähnytkään. Mitä tuumaavat tästä muut neulojat? En ole halunnut vahingossakaan ottaa kunniaa toisten ideoista, mutta milloin neuleesta tulee "oma malli" jos ideat on saatu osittain toisten ohjeista? Tästä asiastahan on kyllä neulepiireissä keskusteltu ennenkin, ettei pyörää voi aina keksiä uudelleen. Tosin tämä minun Boliviani on kyllä selvästi alkuperäisestä Oliviasta muokattu lähisukulainen, mutta asia kiinnostaa minua yleisesti.
Malli: Olivia by Kim Hargreaves (ravelry)
Lanka: Rowan Felted tweed, 300g
Puikot: 2,5mm

14 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Ihana! Protokollasta en osaa sanoa juuta enkä jaata mutta ihana neuletakki. Malli, väri, tyyli- kaikki siinä. Ja pääntie on mielestäni tulssa paras asia.

WeirdRockStar kirjoitti...

...tuossa, ei tulssa.

Liina kirjoitti...

Oih, se on hieno! Ja marinointi tekee yllättävän hyvää väreille, näin olen huomannut .)

Riikka kirjoitti...

Kaunis takki ja kaunis väri! =)

morso kirjoitti...

Kaunis. Toi protokolla on mullekin tossa mielessä vähän vieras. mielestäni on reilua, että kertoo mistä sai inspiraation, vaikka sitten toteuttaisi jutun omasta päästä ilman ohjetta.

Tuija kirjoitti...

Ihana! Ihanampi kuin alkuperäinen. Minä olen samanlainen yltiörehellinen kertomaan lähteet ja vaikutteet, ja minusta se on hyvä. Kaikki eivät tee niin, vaikka katselijana pystyy ainakin mielestään näkemään, mistä vaikutteita on imetty, ja ainakin minulle tulee vähän ontto olo, jos tekijä ei itse pikku viitteelläkään asiaa mainitse. Absoluuttista totuutta ei tähän varmaan kuitenkaan ole.

Tess kirjoitti...

Ihana neuletakki ja niin mukavan rennon näköinen!

Taitaa olla niitä ikuisia kiistakysymyksiä. Minusta on helpointa ja reiluinta kaikkia kohtaan, että viittaa mistä inspiraationsa on mahdollisesti ammentanut. Omahan se on silloin, kun siihen on itse ohjeen tehnyt, eikä ole kopioinut toisen mallia. Kopioinnilla lähinnä tarkoitan sitä, että tekisi ilman alkuperäistä ohjetta ihan prikulleen samanlaisen kuin joku on jo suunnitellut tai käyttäisi toisen ohjetta ja väittäisi sitä omakseen. Tämä siis vähän erikoisempien neuleiden suhteen. Ihan perusneuleessa taitaa olla mahdoton tehdä jotain ihan uutta ja ennennäkemätöntä. Taitaa olla aikalailla omantunnon kysymyskin tämä asia.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kivan näköisiä neulomuksia täällä ! :)

Tytti kirjoitti...

Hyvältä näyttää sekä neule että väri. Jos en tietäisi, että lanka "oikeasti " on hieman vihertävä, harmittaisi :) Sillä niin hyvännäköinen harmaan sävy on kuvassa.

Minna kirjoitti...

Ihana Bolivia! Tekemäsi muutokset ovat eduksi mallille. Jos innostun vielä neulomaan Olivian uudelleen, voisin kopioda sinua ;)

Maryse kirjoitti...

Simply beautiful!

Emma kirjoitti...

Mie ainakin tekisin samoin, siis että kertoisin mistä neuleen inspiraatio on tullut vaikka en olisi ohjetta vilkaissutkaan. Kaunis takki!

Pirre kirjoitti...

Voi kuinka kaunis! Upean mallinen, rento.

Hosuli kirjoitti...

Tämä on uskomattoman tyylikäs.