14.4.2012

Aina on tilaa vielä yhdelle

Pieni talomme on ollut jo pidempään täyskalustettu ja olen ollut sitä mieltä, että jos jotain uutta hankitaan niin toisesta päästä kalusteita pitää alkaa kantamaan ulos. Mutta kun kirppiksellä odottaa ostajaansa toinen toistaan ihanampia huonekaluja, niin minkäs sitä itselleen mahtaa...
 Tämä valtaistuin tuli oikeastaan tarpeeseenkin, vanha tietokonepöydän tuolimme hajosi ja olemme istuneet kovalla keittiöntuolilla siitä saakka. Kaunotar on punainen ja hurmaavasti kolhiintunut ja todella hyvä istua!

Tämän lipaston kyljessä taas olisi aivan hyvin voinut lukea oma nimeni, niin täydellisen sopiva se on meille. Tämän tieltä varastoon lepäämään joutui yksi pikkupöytä, mutta onhan lipasto nyt paljon kätevämpi kun siinä voi tavaraakin säilyttää. Ensisilmäyksellä  ajattelin että onko joku tämän lipaston itse tehnyt tai tuunannut, mutta hintalappu kertoi että lipasto on Pentikin kierrätysmännystä valmistettu huonekalu. Ihan rouhea se kyllä on.
 Lopuksi vilautus ulko-oven pielestä. Peltisen varoituskyltin löysin jo viime keväänä Metsänkylän navetasta, mutta vasta nyt saimme sen kiinnitettyä paikoilleen.

11 kommenttia:

Lezzie kirjoitti...

Voi mitä löytöjä hienoja olet tehnyt! Tuollaiset olisin minäkin kyllä mukaani ottanut vaikka ei olisi tilaa ollutkaan.

outi kirjoitti...

Mielettömiä löytöjä! Kissakyltti on ihan huippu.:)

Niina kirjoitti...

Ihana lipasto, ihan minunkin tyyliseni. Onnea löydöistä!

Tiina kirjoitti...

Oih, teille mä tahtoisin tulla varkaisiin! ;) Tuo kissakyltti on kyllä mahtava!

Nanna kirjoitti...

Oioi, mikä lipasto!!!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Ihania kirpparilöytöjä, varsinkin tuo tuoli!

helena kirjoitti...

Ihana kissakyltti, ihan huippulöytö!

ArualMaria kirjoitti...

Ooh, tuo lipasto on aivan täydellinen. Tuolikin on varsin kiva. Hehee, tosi hauska tuo kissakyltti!

Kristiina kirjoitti...

Vautsi mitä ihania löytöjä. Hihi, kissakyltti on aika muikea!

Emma kirjoitti...

Kaunis ja linjakas tuoli! Mahtaa olla hyökkäävänlaatuinen kissa :D

siina kirjoitti...

Ihanaihana lipasto!!!!!!!!!