5.8.2012

Ennen ja jälkeen

Lomalla oli aikaa myös pienimuotoisiin verhoiluprojekteihin. Tällä kertaa kohteena oli Nastin rompetorilöytö, joka kulkeutui työhuoneeseeni jo viime kesänä. Tuolissa oli alkuperäinen verhoilu: kellertävää villakangasta, joka oli ehjä mutta likainen. Tuolin pohjassa oli leima Studio. En produkt från Ljungs Industrier AB. Google kehiin ja tuolin suunnittelijaksi paljastui Alf Svensson ja vuosi 1953. Svensson oli minulle uusi suunnittelija-tuttavuus, mutta ehdottomasti kiinnostava. Hyvä löytö siis Nastilta. Tuolista puuttui kokonaan yksi vaakapiena, mutta näppärä isukkimme sorvasi siihen uuden. Se näkyy kuvissa vielä vaaleampana kuin muut puuosat, nyttemmin se on lakattu oikean sävyiseksi.

Seuraava kuva taitaa olla tyypillinen muuttumisleikin ennen-kuva: otettu huonossa valossa pokkarikameralla, jotta kohde olisi mahdollisimman epäedustavan näköinen.


Tein tuoliin vain pintaremontin, koska sisukset olivat hyvässä kunnossa. Nastin valtuutuksella valitsin kauniin pistaasin sävyisen kankaan ja kyllähän tuolista melkoinen kaunotar tulikin. Huolisin kyllä omaankin kotiin.


Mielenkiintoinen yhteensattuma: lueskelin kesällä uutta Muotoilun aarteet - Suomalaisia tuoleja - kirjaa ja kirjan sivuilla vastaan tuli samannäköinen tuoli, jonka oli suunnitellut Ilmari Lappalainen vuonna 1959. Tuolin valmistaja oli Askon tehtaat ja se kuului ns. Askolette-mallistoon. Lappalaisen tuolista en onnistunut netistä löytämään kuvaa, mutta em. kirjasta se tosiaan löytyy. Jännittävää!

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihana tuoli ja ihana verhoilu!

Minna kirjoitti...

Sievä tuoli! Pistaasinvihreä tuo tuoliin sitä jotain.