27.4.2013

Iisii

Taisi olla tuossa kevättalvella, kun Ylen ykköskanavan Puoli Seitsemän -ohjelmassa oli juttua Ravelrystä ja suomalaisista neulojista. Ohjelmassa esiteltiin eräs neuloja ja neulesuunnittelija, jota piti heti ohjelman jälkeen mennä tarkemmin Ravelrystä tutkimaan. Meiju K-P on suunnitellut useitakin neulemalleja mutta erityisesti yksi ns. tarttui haaviini ja ostin ohjeen samantien. 
Malli on nimeltään Easy cardigan ja nimensä mukaisesti se on aika iisi. Se neulotaan sivuittain olkapäältä helmaan ja sisältää helppoja peruspalmikoita. Hihat tehdään vähän niinkuin ala-asteella peukalot lapasiin, eli neulotaan hiha-aukon kohta apulangalla, siirretään nuo silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja kun muu neule on valmis niin apulanka puretaan pois ja poimitaan silmukat hihoja varten.
Vaikeinta taitaa olla oikean koon valitseminen ja se, ettei neuleen mallia oikein hahmota keskeneräisenä eikä sitä pysty sovittamaan. Koossa tärkeintä taitaa olla, että tekee selän itselleen sopivan levyisenä ja sitähän pystyy mittamaan taikka vertaamaan sopivaan vaatteeseen. Etukappaleet menevät mukavasti päällekkäin, joten niissä ei sentti sinne taikka tänne taida haitata.
 Napit kiinnitellään silleen sopivasti, että etukappale rypyttyy tasaisesti. Minun piti muutamaa nappia siirtääkin, koska etukappaleiden helmat olivat eri tasoilla. Mukavasti neule kuitenkin asettuu eikä näytä pahalta napit aukikaan.

Lanka: Drops Karisma, 550g
Puikot: 3,5mm
 
Lopuksi vielä kuva laukusta, jonka ompelin ystävälleni hänen valitsemastaan Vallilan Kelohonka-kankaasta. Malli on sama A4-paperin kokoinen messenger, jonka tein aiemmin reisitaskuhousuista. Toimii näinkin!

12 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Aivan ihana takki!

outi kirjoitti...

Mulla on joku ihmemasennus, mikään ei oikein innosta. Siis käsityön saralla. Olin kuitenkin aistivinani jonkinlaista uteliaisuutta tutkiessani valokuvia takistasi; rakenne on jännittävä ja se on todella hyvännäköinen. Jotain tällaista saattaisin tarvita minäkin; lähtisiköhän se kone käyntiin, jos ottaisikin puikoille jotain todella uutta ja erilaista?

Elina kirjoitti...

Voi apua miten ihana! Mulla kolmas neuletakki puikoilla ja ajattelin, että riittäisi vähäksi aikaa takkien neulominen... mutta voiko tätä ohjetta ohittaa??? Ennen en ymmärtänyt kuinka jaksatte neuloa suuritöisiä juttuja niin usein, mutta nyt ymmärrän. Näihin tulee HIMO!!! Kiitos innoituksesta jälleen kerran.

puikkotiikeri kirjoitti...

Ihana tuo laukku! Osaisinkohan minäkin...?
Ja kaunis on kyllä neulekin.

Pitko kirjoitti...

Hienon neuleen teit! Aina vähän erikoisemmat mallit herättävät (hyvin herkkää unta uinuvan) kiinnostukseni. ;)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Juuri takeeja laskiessani tuumasin että nyt pitää tahtia hidastaa... laitan siis tämän hienon mallin "korvan taakse". Todella kaunis sinun ylläsi! jäätkään evitlä ole vielä teiltä ähteneet, näemmä.

Tuija kirjoitti...

Kiva takki ja se sopii sinulle tosi hyvin! Enpä ollut kuullutkaan tuosta suunnittelijasta, ja oli jäänyt se PS:n kässyjaksokin sitten näkemättä, vaikka aika usein ohjelmaa katson.

Meiju kirjoitti...

Elina oli jättänyt kommentin blogiini, ja vinkkasi, että täältä löytyisi tämä. :D Onpa ihana versio, kaunis väri ja hyvin istuu päällesi. Tosi mukava nähdä näitä omia töitä valmiina :D

Emma kirjoitti...

Kivan rento takki ja kauniit kuvat! Miulla kyllä saattais ruveta mahaa paleltamaan :D

Maryse kirjoitti...

Really original pattern!

Tui kirjoitti...

Ihana versio, tää on mulla jonossa kanssa! :)

Raudaskylän kyläyhdistys kirjoitti...

Hauska neule. Minua aina miellyttää nämä jotenkin erikoiset muotoilut. Mukava tämä blogin nykyinen meno muuten - muutakin kuin neuleita siis!

Pitkään aikaan en ole tainnut tänne kommentoidakaan vaikka säännöllisesti olen vieraillut, mutta tulin "ilmoittautumaan", kun löysin taas itseni blogia kirjoittamasta :)

Hyvää kevättä toivottelee
Fiiantien Tiina (entinen Ylivedon Tiina)