21.4.2013

Sikarin tuoksua

Huusholliimme on pikkuhiljaa kertynyt vino pino sikarilaatikoita. Ei meillä suinkaan ole ruvettu sauhuttelemaan, vaan laatikot ovat tulleet muihin tarkoituksiin. Alussa niitä tuli varmaakin ihan siksi, että ne ovat kauniita ja niissä on hyvä jemmata kaikenlaista pientä. Sitten musiikki- ja soitin-orientoitunut siippa alkoi rakentaa niistä kitaroita. Se onkin varsin kiehtova maailma, tuo kitaranrakennus. Ei minulla ollut aiemmin mitään käsitystä, mistä kaikesta voi rakentaa kitaran, sikarilaatikoiden lisäksi.


Tässä kuvassa sikarilaatikkokitaran lisäksi tarjoilulautasesta tehty soitin.


Olen julmasti ominut kauneimmat laatikot omiin tarkoituksiini. Vai mitä sanotte näistä? Te-Amot soveltuvat erinomaisesti ympäriinsä ajelehtivan pikkusälän säilömiseen.





Toki rasioita voi käyttää klassisesti korurasiana. Tässä perinteisen kauniissa sikarilaatikossa säilötään siipan tekemiä kierrätysrannekoruja, joiden materiaalina on käytetty käytöstä poistettua kierrejohtoa sekä bensaletkua.



Sitä minä vaan ihmettelen, miksi sikarilaatikoihin (ja tupakkiaskeihin ilmeisesti myös) lätkäistyt varoitustarrat ovat niin virallisia ja tylsiä. Tupakointi vaarantaa terveytesi? Jep-jep. Tupakointi voi aiheuttaa hitaan ja tuskallisen kuoleman? Tässä on jo yritystä, mutta tupakointiuraansa aloittelevaa yleismaailmalliset varoitukset eivät hetkauta suuntaan tai toiseen. Jos varoitukset olisivat enemmän kytketty arkeen, niillä voisi olla enemmän tehoa. Vai miltä kuulostaisi Tupakointi pierettää / Tupakoijan hampaat putoavat / Tupakointiin käyttämälläsi rahalla saisit xx litraa bensaa ? Tosin en tiedä onko kahdella ensin mainitulla jutulla ja tupakoinnilla mitään yhteyttä keskenään, mutta tulipahan vaan mieleen.

PS. Pujoliivin ylijäämää on taas päivitetty.

3 kommenttia:

Soile kirjoitti...

Sikarilaatikot ovat nättejä. Mulla on yksi setripuinen, jossa säilytetään sukkapuikkoja. Kävin aina Stokkan tupakkatiskillä kysymässä tyhjiä rasioita. Ja sitten eräänä päivänä sanoivat etteivät saa enää antaa niitä uuden tupakkalain takia. Että höh ja pöh sanon minä!

Ja ne varoitustekstit ovat kyllä ihan hanurista. Tupakka tappaa, no niin tappaa moni muukin asia. Tupakka pierettää olisi paljon parempi!

Minna-Kaisa kirjoitti...

Paikkansa pitää: hampaiden kiinnityskudossairauden tärkein riskitekijä on tupakointi. (Ja jos tauti etenee arpeeksi pitkälle, hampaat alkavat irrota.) Teillä on näköjään tuota kädentaitoa enemmänkin taloudessa!

Joskus takavuosina kokeiltiin kampanjaa, jossa todettiin, että "Polttajan potenssi pienenee". Auttoikohan paremmin?:) Pulmana varoitusteksteissä taitaa olla, että vaikka tupakoijat tietävät hyvin haitat (joka toinen tupakoija kuolee tupakoinnin aiheuttamaan tautiin, joka viides saa keuhkoahtaumataudinkin jne), askin tekstit eivät tunnu koskettavan itseä.

ArualMaria kirjoitti...

Vau, mitä soittimia!