30.6.2013

Lukemattomista kirjoista


Kesälomaan kuuluu olennaisesti iso pino kirjoja ja niihin uppoutuminen joko ulkona tai sisällä. Ihaninta lukeminen on tietysti sadepäivänä, yläkerrassa, kun sade ropisee kattoon eikä ole kiire minnekään.

Tavallisesti hankin lomalukemistoni kirjastosta tai kirjakaupan alelaarista. Tälle lomalle (juuri alkaneelle!) tein uuden strategian. Päätin, että lomakirjallisuuden tuli löytyä omasta kirjahyllystä. Syystä että sinne on kertynyt kirjoja (juurikin sieltä alelaarista), joita en ole kuitenkaan lukenut. Siipan kanssa päätimme viedä asian vielä extrememmälle tasolle: valitsemme kumpikin omista suosikeistamme toiselle kolme kirjaa luettavaksi. Siis sellaista, joita toinen ei ole lukenut ja joista arvelemme hänen tykkäävän.



Itse itselleni valitsin hyllystä seuraavat teokset:
  • Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito. Tämän aloitin jo kerran, mutta jotain tapahtui ja kirja palautui hyllyyn. Alku oli kuitenkin vetävä ja haluan ehdottomasti lukea sen kokonaan. Kirjan luvataan olevan herkkä, hurtti ja hilpeä tarina erilaisuudesta, pohjoismaisesta pop-musiikista, kuolemasta, rakkaudesta ja puutarhanhoidosta. Tulee mieleen Nick Hornbyn High Fidelity, joka on yksi ehdottomia suosikkejani.
  • Amor Towles: Seuraelämän säännöt. Tästä minulla ei ole odotuksia. Voitin kirjan arvonnassa, joten se on tupsahtanut hyllyyni ikäänkuin yllätyksenä. Kirja kertoo 1930-luvun lopun New Yorkista.
  • Paul Theroux: Saarista vihrein. Vähän jännittää. En ole novellien ystävä, mutta rohkea rokan syö. Takakansi lupaa paljon.
  • Kjell Westö: Missä kuljimme kerran. Tämä nyt vain sattui käteen ja päätin kokeilla. Ja myönnän että Finlandia-palkittuja kirjoja en liiemmin ole lukenut. Tuleepahan nyt tämäkin puute sivistyksessä korjattua.

Siippa valitsi minulle seuraavat:
  • Tom Wolfe: Turhuuksien rovio. Klassikko omassa genressään mutta olen onnistuneesti ohittanut tämän aiemmin.
  • Venedikt Erofejef: Moskova-Petuški. Tämäkin jännittää, enemmän kuin Paul Theroux. Venäläiset kertojat ovat minulle tyystin vieraita. On ehkä aika murtaa ennakkoluulot. Luvassa on takakannen perusteella mustaa huumoria.
  • Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua. Tästä aloitin luku-urakkani. Kirja kertoo mukaansatempaavasti ja hauskasti espanjalaisesta 35-vuotiaasta ylipainoisesta, laiskasta ja vanhempiensa rahoilla elelevästä Pablo Mirallesista, joka veljensä katoamisen myötä joutuu kaikenlaisiin seikkailuihin



Minä olen valinnut siipalle vasta kaksi kirjaa. Valintaprosessia on vaikeuttanut se, että siippa on jo lukenut monet minun lempparini. Kolmas valinta on mietintämyssyssä, luultavasti päädyn yhteen Siri Hustvedtiin. Kaksi valittua ovat
  • Jennifer Egan: Sydäntorni ja
  • Matti Yrjänä Joensuu: Rakkauden nälkä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin - ihanaa heinäkuuta. Ja kiitos ystävälle ihanasta pionikimpusta!



3 kommenttia:

outi kirjoitti...

Minä olen nykyään aika onneton kaunokirjallisuuden lukija. Noista mainitsemistasikin olen lukenut vain tuon Westön Missä kuljimme kerran. Minä tykkäsin, mutta se saattaa johtua historia-alan koulutuksesta.;) Tsemppiä urakkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Osana uuden vuoden lupaustani oli kohta, jossa piti lukea kirjahyllyni lukemattomat kirjat tänä vuonna. Viimeistä viedään. Sen lisäksi on jotain työhön (historiaa) väljästi liittyvää, ja yksi Dostojevski odottamassa työmatkaa Venäjälle. OP

Serayna kirjoitti...

Ihana idea tuo kirjojen valinta toiselle, itse tulee usein valittua aina niitä samantyyppisiä kirjoja luettavaksi