21.2.2014

Vihreät kennot

Novitan syksyn 2013 lehdessä oli ryhdikkään oloisen neuletakin ohje ja kun kaapissa sattui olemaan siellä useita vuosia marinoitunutta oliivinvihreää Isoveli-lankaa, päätin kokeilla. Tämä tapahtui siis viime syyskuussa. Takki ohjeistettiin tekemään kappale kerrallaan ja sitä ensin vähän kapinoitsin mutta sitten päätin vain antaa mennä. Paksusta langasta kappaleita alkoikin syntyä nopsasti mutta shaalikaulukseen se sitten hyytyi. Neule joutui kaappiin pitkäksi aikaa.
 Uudenvuoden lupaukseni mukaisesti aloin selättää keskeneräisiä neuleitani ja heti pappatakin jälkeen pääsi tämäkin jakku uudelleen työstöön. Hihat neuloin ohjeesta poiketen ylhäältä alaspäin. Näin ei ommeltavaksi jäänyt kuin kylkisaumat ja ei se nyt niin paha homma ollut. Napeiksi löysin kivat puunapit ja näin oli tämä varsin monikäyttöinen neule valmis,
 Lankaa meni kaiken kaikkiaan melkein 700 grammaa. Jakku on ihanan lämmin ja ryhdikkyytensä ansiosta ihan edustuskelpoinen.
Muuten, sitä kolmatta keskeneräistä villatakkia ette koskaan valmiina tule näkemään, sillä se sai purkutuomion.

21 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Upea takki! Ryhdikäs ja edustuskelpoinen tosiaan! Ja mitä suloisimmat kattikuvat. :)

Sohvaneulomo kirjoitti...

Onpas hieno! Minä olen katsellut samaa mallia sillä silmällä siitä saakka, kun näin sen yhden kaupan lankaosastolla mallinuken päällä. Todella kivan näköinen ja taatusti monikäyttöinen perusneule.

Lotta kirjoitti...

Niin hieno takki! Olen vähän kade.

Ingi kirjoitti...

Onpas kaunis ja ryhdikäs, tykkään kovasti shaalikauluksesta!

Emma kirjoitti...

Kaunis takki, näyttää kunnon käyttöneuleelta! Ei uskoisi että Novitan ohjeella...

AnniKainen kirjoitti...

Voi tuota teidän kissaa kun osaakin olla niin suloinen :) Ja takki on kans todella kaunis kuin.

tiinaf kirjoitti...

Voi, miten hieno neuletakki!

Heidi kirjoitti...

Todella kaunis ja tyylikäs takki. Ihastusta herättää pintaneule ja totta kai vihreä väri. Sopii sinulle loistavasti :)

iikku kirjoitti...

Tosi kaunis takki ja kaulus on ihana! Tuo ois varmasti kiva malli käytössä!

Kaisa kirjoitti...

Kaunis takki!
Minua ärsyttää siinä omassa takissani se keltainen väri... Olisi pitänyt tehdä jostain neutraalimmasta, mutta tulipahan tehtyä :)

Tuija kirjoitti...

Onpa ihana! Kaunis ja käytännöllinen. Ekstrapisteet myös palasina tekemisestä. Minulla se ottaa nykyään jo niin koville, että en tee. Ja tarvitaan joku aivan ekstrahoukutteleva malli, jotta ryhtyisin soveltamaan saumattomaksi.

Saturnina kirjoitti...

Upea takki upeassa värissä, jälleen kerran. Ja kuvausassistentti on vallan hurmaava!

Raitalammas kirjoitti...

Tosi upea villatakki. Tykkään kovasti väristäkin.

JennyF kirjoitti...

Kaunis takki!

outi kirjoitti...

Tuleeko se ryhti tuosta pintaneuleesta? On tosiaan hyvännäköinen takki. Ja kissalle rapsutuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Niin kaunista jälkeä taas. Noin 25 vuotta sitten lukiossa takanani istunut tyttö kysyi päälläni olleesta äidin neulomasta neulepuserosta, että "Kuka on neulonut noin ärsyttävän tasaista?" Tämä sama on aina mielessäni kun olen seurannut näitä tekemiäsi juttuja, niin upeaa jälkeä kerta toisensa jälkeen.
t. Tiina

-P- kirjoitti...

mahtava! Onneksi sait valmiiksi! Tämä käy vaikka minkä vaatteen kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kiva! Olen tuota samaa mallia katsellut Novitan lehdestä, mutta langat ovat jääneet ostamatta. Tänään näin sinun versiosi ja nyt on langat ostettu :)

Päivikki kirjoitti...

Hieno takki!
Mie ihmettelen, että miksi yhä vieläkin tehdään villapaita- ja -takkiohjeita, joissa pitää ommella kappaleet yhteen. Mie muutan aina ohjeet sellaisiksi, että voi neuloa yhtenä kappaleena - ilmakos mie joudun myös aina purkamaan.

Kerttu kirjoitti...

Ompas tyylikäs takki

Kerttu kirjoitti...

Todella kaunis neuletakki.