1.3.2015

Stasikset ja oudon hyvät raidat

Jotenkin on päässyt käymään niin että lapsuuden ja nuoruuden ystäväni täyttävät tänä vuonna sankoin joukoin pyöreitä... Ajattelin muistaa joitakin heistä neulelahjoilla. Muutamien maun muistan vielä hyvin mutta joiltakin kyselin vinkkiä värityksen suhteen. Näiden kaunottarien saaja toivoi harmaita sukkia hillityllä mustalla kuvioinnilla ja toivottavasti sai mitä halusi. Ja jos nyt joku tuohon potentiaaliseen lahjottavien joukkoon kuuluva sattuu tätä juttua lukemaan, saapi esittää väritoiveensa :)
  Sukat ovat Dropsin Fabelia ja mustalla tehty kuviointi on otettu Stasis-villapaidasta, jonka ohje muutenkin jo polttelisi. En vain tiedä että aloitanko sen vielä tänä keväänä vai säästänkö ensi syksyyn. Yksi viime syksynä aloitettu villapaita on edelleen kesken eikä se taida vielä näille lumille valmistua. Ne aiemmin mainitsemani huivit pitävät minut edelleen kiireisinä ja toisaalta olen innostunut kokeilemaan erilaisia tapoja tuhota pätkävärjättyjä lankoja.
Tarkoitan nyt näitä Drops Fabel -lankoja, joissa löytyy väriä ihan joka lähtöön ja joita olen aikojen saatossa sattunut ostelemaan. Nämä sukat on muuten kokonaan samaa lankaa mutta joustimet ja kantapäät on harmaata Roosanauha sukkalankaa. Tässä värityksessä on jotain oudon hyvää ja niin miehen väristä että tein sukat samantien hänelle.

4 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Nättejä sukkia :).

Linnea kirjoitti...

Ihanat, etenkin harmaat sukat! Kuvio sopii sukkiin tosi nätisti. Laitoin muistiin ja inspiraatioksi itselleni pinterestiin.

Linnea kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pioniwear kirjoitti...

Harmaat sukat ovat todella kauniit. Mulla on ongelma noiden pätkävärjättyjen lankojen kanssa. Ne miellyttävät kerässä silmää, mutteivat valmiissa sukassa. Niille pitäisi todellakin löytää joitakin miellyttäviä käyttövaihtoehtoja.