29.11.2015

Klassikko vai tylsä?

Hohoi Tyttilästä! Vieläkö muistatte? 

Syksyn villapaitaprojekti on valmis. Ostin langat yli vuosi siten Titityystä ja neuloin silloin Veera Välimäen jättihärpäkkeen. Sen kohtaloksi tuli kuitenkin purku, koska se ei vain toiminut minulla. Sääli, mutta eihän siinä mitään, minullahan oli nyt ihanaa lankaa uutta projektia varten. Halusin tällä kertaa  kunnon pitoneuleen. Ja sellainen  tuli. 

Toisaalta klassinen ja ajaton, mutta toisaalta vähän ykstotinen. Tekiessäni mietin kaarrokkeeseen kirjoneuletta, mutta tulin järkiini ja jätin kokeilun toiseen projektiin. Nimittäin viimeisin ja samalla ainoa kirjoneuleeni on aika kaukaa, ala-asteelta lapaset, enkä halunnut nyt alkaa harjoittelemaan villapaidan kanssa.) 

Pienet taskut voisivat olla se jokin, jotka antaisivat kaipaamani jujun. Saa nähdä syntyvätkö.







Tein paidan aikalailla omasta päästä alhaalta ylös. Hihojen ja vartalo-osan yhteenliittämisessä sekä kaarrokkeen kavennuksissa tutkailin hieman yhtä Dropsin ilmaisohjetta, josta olikin suuri apu, kun en aiemmin ollut tällaista tehnyt.


Lanka: Uncommon Thread, Everyday Sport, piirun alle 400 g.
Fiilis: Jees


Väri on kaunis siniharmaa, joka suorastaan huutaa keltaista kaverikseen. Kuvaukseen löytyi kaapista juuri oikean sävyinen kesähuivi, mutta pakkohan talveksikin on keltaista saada puikoille. Tulossa on Ashburn.


Sitten yksi divarilöytö. Jokin aika sitten vietin ystäväni kanssa Helsingissä Kallio-päivää. Eksähdettiin Fargoon, joka olikin melkoinen paikka. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä. Näihin suklaamuotteihin kuitenkin päädyin. Ne ovat tosi mainiot, päätyvät keittiön seinälle.

  Ja ei kuvaussessiota ilman uteliasta kissaa.


8 kommenttia:

Markka kirjoitti...

Ehdottomasti klassikko, ei tylsä!

iikku kirjoitti...

Hienot suklaamuotit ja klassikko tuo pusero. Pieni tasku vois olla hauska mut hyvä on ilmankin!

Riitu kirjoitti...

Klassikko ehdottomasti, monikäyttökelpoinen ja eri kiva!

Liina kirjoitti...

Musta se on ihana. Ei yhtään tylsä. Klassinen peruspaita on klassinen siksi, että se ei ole tylsä vaan kaunis ja hyvin istuva ja helppo osa vaatekaappia. Just kuten tekemäsi paita, ai että!

Niina Risulainen kirjoitti...

Klassikko :)

-P- kirjoitti...

Paita on just eikä melkeen. Jokainen tarvii just tollasen paidan. ´Ja keltainen ton kanssa on ihan herkku!

Senni kirjoitti...

Tosi kaunis! Mullekin!

Päivikki kirjoitti...

Kaunis pusero! Taas huomaan, että yksinkertainen ON kaunista.

Edellisen postauksen söpöliini mannekiini sai miut hymyilemään. Spanielit ovat kyllä niin symppiksiä!