27.3.2016

Kevättä rinnassa

 Ostin kokeeksi muutaman kerän nokkoskuitua sisältävää sukkalankaa (Onion knit Nettle sock yarn) ja tykästyin langan väreihin. Ne ovat semmoisia hieman himmeitä tai pehmeitä, kuitenkin langassa on silkkinen kiilto. Valitsin sukkamallin kirjahyllyssäni majailleesta opuksesta, en kuitenkaan varsinaisesti aio osallistua blogeissa esillä olleeseen käsityökirjahaasteeseen. Siinä haasteessa otetaan pelkästään selailussa olleet käsityökirjat käyttöön ja tehdään kirjojen ohjeilla jotain. Sukkamalli on Mock cables and lace. Neulomistuntuma lankaan oli miellyttävä, mutta kovin joustavaa tai pömpseää se ei kyllä ollut, joten valmis pintakin on sitä mitä se on, paljoa se ei jousta. Mielenkiinnolla odotan sukkien saajalta kommentteja kestosta.

 Olen myös kaivanut Pfaffini kevätauringon lämmitettäväksi ja polkaisin sillä itselleni pöksyt. Kangas löytyi kangaskaapistani arkeologisten kaivausten yhteydessä, mitä lie sekoitetta koskapa rypyn ryppyä siinä ei ollut vuosien säilytyksen jälkeenkään. Rennon letkeiden housujen malli on peräisin Suuri Käsityö-lehden numerosta 9/2013. Olipa sen verran helpot jopa minullekin ommella että taidan hankkia kuviollista ja ohuempaa kangasta ja tehdä kesäksi toisetkin tällaiset mukavuushousut.



8 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Kauniit ovat nokkos-sukat! Ja vekkulit housut olet pyöräyttänyt! :)

Elina kirjoitti...

Kauniit sukat ja housut.

Päivikki kirjoitti...

Kauniit sukat, tykkään kovasti myös väristä! Mie olen joskus neulonut nokkoslangasta jotain (en muista mitä), ja tosiaan ei jousta.
Ihailen aikaisemmissa postauksissasi todella kaunista villapaitaa ja iiiik, niin kaunista raitahuivia.

iikku kirjoitti...

Kauniit sukat ja mainion näköiset housut!

Marja Kyy kirjoitti...

Onpa hyväntuuliset housut! Sievät ovat sukatkin, ja minua kutkuttelee kovasti tuo pömpseyden puute. ;)

Aino P. kirjoitti...

Kauniit sukat!

Tuija kirjoitti...

Kauniit ja toivottavasti käytössä miellyttävät sukat. Nokkuslankaa en ole kokeillut, mutta voin kuvitella pömpseyden puutteen. Mutta nuo housut: mahtavat! Sopivat sinulle, pitkäjalkaiselle varsalle ihan jetsulleen. :)

SonjaLoyd kirjoitti...

Beautiful Socks I love the stitch and color.Your shawl is very pretty