26.6.2016

Imagine When

 Käytiin juhannuksen kunniaksi ulkoilemassa lähikunnassa sijaitsevalla vanhojen metsien suojelualueella. Kuvia kertyi paratiisista aikamoinen läjä ja lähtiessä mukaan otettu uunituore huivikin pääsi osaksi maisemaa. Koska päällä oli jälleen retkeilyvaatteet ja naamasta näkyi helteessä  taivalletut kilometrit niin päätin suosiolla jättäytyä kuvista pois. Ymmärrän että olette pettyneitä mutta koettakaa kestää.

Ohops, se lensi pois. 


 Huivi on Joji Locatellin Imagine When. Neuloin sen petroolin värisestä yksinkertaisesta pitsilangasta ( Fyberspates Scrumptious Lace) kun kokeiltuani kaksinkertaista lankaa pelkäsin huivista tulevan liian suuren. Huivin mallikuvissa se on kokoa kääriytymishuivi, ja halusin sen olevan enemmän kaulahuivin kokoinen. No, sain mitä tilasin! Lankaa oli käytettävissä 100g / 1000m josta kului ehkä 350m eli 35 grammaa. Saan vyyhdistä vielä toisenkin huivin ja jopa isomman! Huivin malli on mielenkiintoinen yhdistelmä ainaoikeaa ja reikärivejä, nyppyreunaa ja lyhennettyjä kerroksia. Turhan paljon jouduin ohjetta seuraamaan, seuraava vois mennäkin jo helpommin. Tämä kun on jälleen niitä ohjeita, joita tulee varmaan tehtyä toistekin. Sitten kun muut kiinnostavat mallit on neulottu alta pois :)
P.S. Pitää vielä hehkuttaa että Pujoliivia on suositeltu Knitigating Circumstances -blogin postauksessa. Thank you, Kelly!

9 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Onpa upea huivi!

Tiia N kirjoitti...

Upea huivi! Ja heno juttu tuo maininta tuolla englanninkielisessä blogissa. Se on ihan totta, ettei neuleblogeissa aina kieli ole ratkaiseva tekijä, vaan kuvat ja ohjelinkit riittää monesti.(Ja Pujoliivin nimikin on tuolla melkein oikein.) :)

Pitko kirjoitti...

Hieno huivi hienossa ympäristössä. :)

Ingi kirjoitti...

On se kyllä nätti!

Heidi kirjoitti...

Pitsilanka on kyllä mahtavaa tavaraa. Pienestäkin nöttösestä saa aikaan upean huivin.

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Onpa kiva huivi!

Elina kirjoitti...

Vautsi, onpas kaunis huivi!

Päivikki kirjoitti...

Ihana henkäyksen ohut huivi ja edellisessä postauksessa kauniit sukat! Kyllä neulominen on kivaa!!

Aino P. kirjoitti...

Hieno huivi! Hauskasti menee nuo rivit!