1.1.2017

Ruosteessa


  Ostin pari talvea sitten Taito Keski-Pohjanmaan myymälästä ruosteen väristä ohutta Pirkkalankaa. Myymälä sijaitsee sopivasti samassa rakennuksessa kuin työterveysvastaanottoni ja silloin harvoin kun siellä joudun vierailemaan, palkitsen itseni langalla. Tämän oranssin ostoksen jälkeen kaappiini on ilmestynyt paidallisen verran myös pistaasinvihreää Pirkkalankaa mutta siitä lisää myöhemmin.
Pirkkalankaa muistan neuloneeni joskus Pujoliivin alkuaikoina pujoliivin eli sliparin verran joten lähes puhtaalta pöydältä lähdin liikkeelle. Lanka on 100 gramman vyyhdillä ja siinä on 400 metriä puhdasta villaa. Vyyhtejä oli 3 joten näillä spekseillä lähdin etsimään sille sopivaa mallia. Se löytyikin lähempää kuin arvasinkaan eli omasta Ravelryn kirjastostani, johon oli tämän Carpino -ohjeen ostanut jo aiemmin. Silloin olin aikonut tehdä tämän Holstin Coastista mutta vaihdoin Pirkkaan! 
 Malli on Carol Fellerin Carpino , ylhäältä alaspäin tehtävä perusneule, jossa jujuna on etukappaleen reikäinen mallineule. Ohje oli taattua Wool People -laatua, hyvin kirjoitettu, selkeä ja lopputulos  hyvin istuva. Tein sekä hihoista että vartalosta pidemmät kuin ohjeessa eikä lankaa siltikään mennyt kuin 260 grammaa. Neuloin tätä samaan aikaan kuin nyt jo purettua Satakieli-huivia, jossa yhtenä värinä oli Tukuwoolin Repo. Ovat kyllä niin samaa maata tämän Pirkkalangan ruosteen oranssin (sävy 314) kanssa että ei niitä melkein erottanut toisistaan! Repo on vain aavistuksen tummempi sävyltään. En löytänyt pikaisella kuukkeloinnilla Pirkka-langan alkuperämaata, tietääkö joku että onko se suomalaista villaa? Vyyhdissä sitä ei sanota.

 Kuvia varten kaivoin kaapistani kauan sitten huovuttamani kissahatun. Korvat näkyvät vähän paremmin kuvissa, joissa roikotan sitä kädessä. Pitääkin ottaa se jälleen käyttöön, loppuviikosta on tännekin luvattu melkein 30 asteen pakkaset ja silloin huopahattu on tarpeen!
 
  Paidasta tuli - kuinkas muutenkaan - suosikkimatskua! Lanka ei kutita yhtään, malli joustaa joka suuntaan, hihoista tuli kerralla tarpeeksi pitkät ja värihän nyt on ihan täydellinen. Tätä en aio riisua koko talvena!

10 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Hurjan kaunis pusero, ja värikin on nätti! Ja kiitokset lankasuosituksesta, pitänee joku kerta kokeilla :).

Eicca kirjoitti...

Tosiaan upea malli ja väri on aivan täydellinen!

Anna kirjoitti...

Toi on kyllä niin siun väri ettei mitään! Ja ton pipon käpälä on jotain supersöpöä.

Pipo-otus kirjoitti...

Upea pusero! (: Väri on täydellinen.

Ingi kirjoitti...

Täydellinen setti hattuineen! Kaunis pusero ja todella upea väri!

jayja kirjoitti...

Kyllä on mainiot sävyt; niin paidassa kuin huivissa!

Aino P. kirjoitti...

Oi, näyttääkin kyllä siltä, että istuu tosi hyvin. Varmasti ihana saada paita, josta voi sanoa, että sitä voisi pitää vaikka koko talven! Täytyypä pistää suunnittelija muistiin :-)

Emma kirjoitti...

Ihanan keveä paita, ja sopii siulle ihan tosi hyvin! Mie neuloin just satakielen pirkkalangasta, odottelen sen kuivumista pingotuksesta, jospa olisi lanka pehmennyt sen verran että huivia kärsii käyttää... Hyvää alkanutta neulevuotta :)

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Ihana neule ja kaunis väri. Pitääpä kokeilla tuota lankaa. Asionkin nimittäin monesti samaisessa myymälässä : )

Katrine Birkenwasser kirjoitti...

On kyllä hyvin istuva paita, en ihmettele jos ei tuota halua riisua! Ja ihana hattu ja huivi siihen seuraksi.