17.1.2017

Tukujuttuja ja yksi pönttö

Kaksien Lindgreenien jälkeen tulivat kolmannet jo melkein itsestään. Nyt neuloin lapaset Tukuwoolista, jonka purin Satakieli-huivistani. Valkkasin mielestäni ne ehkä kaksi parasta väriä eli Seljan ja Repon ja niiden kaveriksi tummanruskean Angan. Angaa minulla onkin paidallisen verran, mutta vähän arvon että onkohan se kuitenkin liian tumma minulle noin niinkuin yksistään. Se, kuten myös sopiva malli ovat vielä mietinnässä. Lapasten perusteella voin sanoa että Tukuwool sopii mahtavasti kirjoneuleisiin, joten ehkä siinä voisi olla vastaus?


 Tukuwoolia käytin myös näihin kirjoneulekämmekkäisiin. Harmaa on Naima-takista jäänyttä vironvillaa, joka on hieman karkeampaa kuin Tukuwool mutta paksuudeltaan meni aivan täydestä. Näihin löytyy ilmainen ohje täältä. Alkuperäisissä ei ole lainkaan peukaloa saati peukalokiilaa, mutta semmoisen näihin kuitenkin tein.


Olen varmaan ennenkin maininnut että isämmekin on innokas käsillätekijä, keskittyen kuitenkin koviin materiaaleihin. Tämän talven kansalaisopiston kursseista on meneillään tuohityöt, ja pyysinkin häneltä niin isoa kannellista tuohipönttöä, että siinä mahtuisi pitämään keskeneräistä neuletyötä. Tässä se nyt sitten on! Purnukassa näkyvät uusimman projektini langat. Kyllä, Lettlopia se on ja Riddari on jo puikoilla!

13 kommenttia:

Raitalammas kirjoitti...

Upeita neuleita!

Maiju / Lempipäiväni tänään kirjoitti...

Kauniita käsitöitä! 😍

sinisukka kirjoitti...

Miten kauniita!

Lankakeiju kirjoitti...

Kauniita neuleita ja upea tuohipönttö!

Pipo-otus kirjoitti...

Ihania taas kaikki, voi että. Ihan mahtava tuo tuohilaatikko. (:

gema kirjoitti...

Beautiful¡¡¡
Love the colours ;)

Tiia N kirjoitti...

Kauniita käsineitä. Erityisesti noitten jälkimmäisten värit puhuttelevat. :)

Soile kirjoitti...

Jos neuleet ovat hienoja ja niin on tuo tuohipönttö kyllä vallan hieno kapistus! Miten nämä oman lähipiirin miehet saisi harrastamaan tuommoisia asioista?

Aino P. kirjoitti...

Onpa kauniita kirjoneuletöitä ja hieno pönttö!

Jaana kirjoitti...

Hyvin on Satakieli muotoutunut upeiksi neuleiksi! Näissä värit on kyllä niin kohdallaan!

Katrine Birkenwasser kirjoitti...

Mulla on kans Angaa paidallinen odottamassa, mut nyt kun näen noiden Seljan ja Repon kanssa yhdistettynä niin alkaa muakin mietityttää oisko joku kirjoneulehomma kuitenkin paikallaan. Jään odottamaan mihin päädyt ja matkin sitten :)

Mamma A. kirjoitti...

Todella kauniit lapaset!Ystäväni myy käsinkehrättyjä&kasvivärjättyjä lankoja ja heti alkoi mielessä pyöriä neuleideoita😊

MiunMaun kirjoitti...

Ihania käsiasioita. Tuo tuohilaatikko on ihan mieletön. Ei tarvitse miettiä mistä tuo käsillätekemisen taito periytyy :D