10.9.2017

Näpeille



Syksyhän se on kun alkaa näppejä palella. Neuloin kasviväreillä värjäämistäni langoista kahdet lämmittimet.
 Keräsin ruskeiksi muuttuneet raparperinsiemenet ja keitin niistä liemen, johon upotin sekä valkoista että harmaata pohjalankaa. Keltaista tuli, tällä kertaa semmoista kullankeltaista. Harmaa pohjalanka nappasi herkullisen vihreän. Keltainen lanka pääsi valkoisen kanssa kämmekkäisiin. Malli on ilmaismalli jota olen pitkään hillonnut ohjekirjastossani. Ohje löytyy ravelrystä nimellä Arrow fingerless mitts. (En saa laitettua linkkiä koska teen tätä postausta tabletilla.)




Toiset kämmekkäät neuloin järviruokoliemeen päätyneestä keltaisesta langasta, josta siellä tuli mukava kellanvihreä. Näissäkin malli on ilmainen (ravelryssä Align mitts) ja mikäli lankaa olisi ollut enemmän niin olisin neulonut varsista hieman pidemmät.
Kokeilin myös sienivärjäystä. Koska keittolevyä en ole vielä saanut hankittua, aloitin kokeiluni herkkutatilla. Keräämäni yksilöt eivät olleet aivan mätiä, matoisia vain, joten keittiössä tuoksui samalta kuin sieniruokia tehdessä. Eli ei pahalta ollenkaan! Liemi oli todella limainen ja siivilöinkin sen kankaan läpi. Limainen se oli senkin jälkeen mutta lähti kuitenkin langoista huuhtelemalla. Keltaista tuli jälleen mutta taas erilaista! Vasemmalla valkoinen pohjalanka, keskellä harmaa ja oikealla sininen pohjaväri. Herkkutateilla saatu  keltaisen sävy oli heleä, semmoinen voinkeltainen.

6 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Upeat kämmekkäät ja kauniita värejä <3

Neili kirjoitti...

Kauniit värit ja neuleet.

Pipo-otus kirjoitti...

Kauniita. :) Mie en meinaa millään tottua tähän kämmekkäät-nimitykseen, kun näen mielessäni aina vaan kämmekkä-kukkia. :D Vaikka ihan oikeahan tuo nimitys on.

Aino P. kirjoitti...

Hienot on! Ja niin kauniita nuo värit!

Emma kirjoitti...

Vautsi mitä värjäilyjä!

Vasta tekstin luettuani kämmekkäiden kuviot muuttuivat nuoliksi, sitä ennen ne näyttäytyivät miulle kotimökkeinä :D

Päivikki kirjoitti...

Kauniita värejä ja kauniita kämmekkäitä. Noissa kasvi- ja sienivärjätyissä langoissa on se ihana puoli, että värit sointuvat aina kauniisti ja harmonisesti yhteen.