8.9.2018

Uusia kuvioita urakalla

Heinäkuussa vilautin hankkimaani uutta sukkakirjaa, josta halusin neuloa melkein kaikki mallit. Tilannetiedotusta: kolmet sukat on nyt kirjan ohjeilla neulottu ja lisää on varmasti tulossa. Kirjassa on kirjoneulesukkia, raitasukkia sekä yksivärisiäkin pintaneulesukkia. Kirjoneuleet ovat kaikki 4 silmukan mallikerroilla toteutettuja, joten kirjoneulekokeilut voi hyvin aloittaa vaikka tällä kirjalla. Lankojakin voi vaihtaa helposti paksumpiin, vaikka kirjassa onkin käytetty fingering-vahvuisia sukkalankoja.
Ensimmäistä paria valitsin kirjasta pitkään mutta päädyin Sukkiin Nro. 19. Minulla oli niitä varten ostettuna hempeitä värejä Drops Nordia ja sukat saivatkin sitten työnimen Imelät. Yhden mallikerran lyhensin vartta.
Seuraavaksi neuloin Sukat Nro. 14 ja koska ohjeen sukat olivat jo valmiiksi niin hyvänväriset, vaihdoin ainoastaan beigen langan itse poimulehdellä värjäämääni keltaiseen.
 Yritän välillä poistua pelkkien mielivärieni parista ja neuloa erilaisiin makuihin sopivia sukkia. Nyt oli mielessä graafiset sukat, joihin halusin käyttää kasvivärjäämääni lankaa. Kirjan malleista nämä ovat Sukat Nro. 12. Musta ja keltainen lanka on Dropsin Nordia, joista keltaisen olen värjännyt lupiinin lehdellä. Vaalean harmaa on Fabelia. Hieman petyin, kuinka huonosti keltainen vaaleanharmaasta erottuu ja lyhensinkin kirjoneuletta alareunastaan. Pari virhettäkin mahtuu mutta nehän niitä tavaramerkkejä vain.
  Koko satsi on menossa lahjakoppaan, joten näytelkääpä yllättynyttä jos näistä jotkut juuri sinulle päätyy.


5 kommenttia:

Lankakeiju kirjoitti...

Upeita sukkia! Tuo kirja kyllä yllätti positiivsesti.

Pipo-otus kirjoitti...

Kauniita sukkia! :)

Sormustimen Anni kirjoitti...

Oi onpa todella kauniita!

Emma kirjoitti...

Mainio sukkatrio! Miusta kyllä nuo ensimmäset ei ole Imeliä nähneetkään, Raikkaat tai Reippaat sopis paremmin ;)

Elina kirjoitti...

Upeita kaikki :)