Lanka: Drops Alpaca, 220g
Puikot: 2,5 mm

Eräänä vapaapäivänä ompelin muutaman tyynynpäällisen itselleni hyvin epätyypillisistä kankaista. Ruusukankaan ja patjaraidan yhdistelmä oli vain niin vastustamattoman herkullinen!



Kirjoittelin taannoin vakavasta neuleen ufoutumisvaarasta kodissamme. Vaara ohi! Otin itseäni niskasta kiinni ja neuloin reunukset ja kauluksen, olihan se peräti sen verran kesken. Mutta... neule tökki ja otti päähän niin kovin jo neulomisvaiheessa, ettei lopputuloskaan jaksa innostaa. Tytin kanssa olemme jo sopineet että tämä sinällään ihan onnistunut ja kaunis neule pääsee uuteen hyvään kotiin, jossa sitä tullaan kenties ulkoiluttamaankin. Ja vielähän on mahdollista, että haluankin sen itselleni myöhemmin...
Maaliman lankakaupat aukenivat minulle ensimmäisen Visakorttini myötä. Ensimmäistä tilausta tehdessäni olin vissiin sen verran täpinöissäni, etten huomannut Rowanin Scottish tweed 4plyn keräkoon olevan 25g eikä 50g. Joten lankaa tulikin sitten vain puolet halutusta määrästä. Vaan eipä mittään, kyllä neuloja langalle käyttöä keksii. Muutama päivä meni päkistellessä, mutta sitten sytytti. Ylhäältä alaspäin neuloessa voi neuloa tasan niin pitkään kuin lankaa riittää ja riittihän se tunikaksi saakka. Halusin neulepinnasta ilmavaa ja jopa hieman reikäistä joten löysä käsialani yhdistettynä isohkoihin puikkoihin oli ratkaisu. Lanka oli karheaa ja takertuvaa eikä neulepinnasta tullut löysyydestä huolimatta liian laskeutuvaa, vaan tunika pysyy mukavasti kuosissaan. Neulepinta pehmeni kastelussa huomattavasti.