22.10.2009

Kutripula

Kutripula iskee nykyisin aina syksyllä. Silloin kun pipokausi alkaa. Monet hauskat mössykkämallit vaativat kiehtovasti piposta tursuilevia suortuvia näyttääkseen hyvältä päässä. Itse olen valinnut lyhyen poikatukan joka on kyllä helppo ja hauska kesäisin, mutta auta armias kun siihen pitäisi pipo istuttaa... Tai ehkä vika ei ole myssyssä vaan päässä. Monikin tuntuu valittavan sitä että omaan päähän sopivaa pipoa ei tunnu löytyvän millään tai näyttää pipopäisenä vähintäänkin kummalliselta. Mikseihän suomalaisille ole luonnonvalinnan seurauksena jalostunut paremmin päähineiden kanssa mätsäävää päätä? Kun tässä ilmastossa se kuitenkin on välttämättömyys.
Otetaampa nyt sitten esimerkiksi tämä Wurm. Rento ja hauska päähine. Minun päässäni näyttää lähinnä ampiaispesältä. Kauluri on samoilla periaatteilla tehty, michelinmiesmäistä pintaa syntyy oikeita ja nurjia kerroksia sopivasti yhdistämällä.

Wurm (pdf), Drops Alpaca 70g
Aspen neck cowl, (pattern), Drops Alpaca 70g

Lapaset on ihan perusmallia, joihin ompelin pikku pylpyräiset vanutettua villapaitaa ja napit keskelle. Lanka on taannoin arpajaisvoittona saamaani Miinan Möttösten keltasipulilla värjättyä villalankaa. Kiitos Miina!

24 kommenttia:

violet kirjoitti...

Olen samoja kokenut lyhyen tukan ja pipojen kanssa.
Ei voi mitään, minusta pää näyttää useimmissa tapauksissa aika tylyltä ellei pipon alta näy lainkaan tai vain hyvin vähän tukkaa.

Laina kirjoitti...

Hyvältä toi pipo ainakin kuvien perusteella näytttää, kuten koko setti! Hassua, mutta mulla on just huomenna kampaaja: ajattelin lyhentää hiuksia osittain sen takia että pipot näyttäis paremmilta. Saa nähdä tulenko katumaan ratkaisua...

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kyllä noista vilautuksista voisi päätellä, että sinulle sopii pipo. Minusta ainakin näyttää hyvältä, ja tuo "ampiaispesän jatkumo" eli kaulahuivi on hauska pipon kanssa yhdessä.

Sitäpaitsi, minä olen kyllä oikeasti niitä, joille ei mitkään pipot sovi, vaikka on vähän pidemmät kutrit.. ;o))

Taija K kirjoitti...

Minä näytän pallopäältä pipo päässä, oli sitten hiukset näkyvissä tai ei. Olenkin aina ajatellut, että se on silmälasien syytä, kun pipo ei sovi. Tiedä sitten ;o)

tiinamaria kirjoitti...

Sama ongelma! Mä näytän ihan kaljulta tai muuten oudolta, jos ei näy hiuksia pipon alta. Tämä mielessä siis olin viime viikonloppuna kampaajalla ja kuitenkin halusin lyhyttä mallia (suht lyhyt jo valmiiksi). Hän keksi ratkaisuksi lyhemän takaosan ja juuri sopivan verran pidemmät etuhiukset että ne vilkkuvat baskerin alta. Tykkään!

outi kirjoitti...

No mutta sehän on keltaista! Ja niin hieno että! Jotain tuollaista settiä se meikäläisenkin keltapipo vaatisi; on poloinen vähän orvon näköinen kuin huutomerkkinä muuten ankeassa ulkovaatetuksessani. Ja se tukka. Mulla on pitkä, mutta suomalaisittain ohut. Mikään pipo ei passaa ja siitä syytän naamani. Luulisi näin kylmissä oloissa suomalaisille kehittyneen paksun ja lämmittävän hiuspehkon, mutta ei. Anna mennä vaan, tuntui se ampiaispesältä eli ei. Se näyttää kuvien perusteella hyvältä.

helena kirjoitti...

Ihan hieno ampiaispesä! Ja mä oon niin samaa mieltä sun kanssa, ja kaikkien muiden kommentoijien kanssa, että ei se pipo vaan sovi, oli sitten lyhyet tai pitkät kutrit, silmälasit tai ei. Pitäis saada vaihtaa päätä, tai edes naamaa... Olis niinku kesänaama ja piponaama :)

Skein kirjoitti...

Lovely!

Tiina kirjoitti...

Tiedän tunteen!!!
Itselläni aivan sama ongelma. Mistä löytää pipomalli lyhyttukkaiselle, pienipäiselle ja vielä näyttäisi se päässä naiselta??? Tässä olisi meille lyhyttukkaisille itseasiassa hyvä haaste!

Kaisa kirjoitti...

Ihanan pirteän näköinen setti!

MINNA kirjoitti...

Kutripulatyttönen täälläkin. Talvella pipon alta vilahtaa vain etutukkaa. Täydellistä mallia en ole vielä onnistunut itselleni löytämään.
Sinun settisi näyttää kyllä tosi kivalta yhdessä!!!!

Jaana kirjoitti...

Ihana setti! Ja kuvassa näyttää ainakin hyvältä. Pipot on ongelmaisia. itselläni on taas pitkät hiukset aina kiinni, ja pompulat ja hiusklipsit tarttuvat pipoihin ja vääristävät pään muotoa sarvekkaaksi. Mutta talvella en piposta luovu! Tuo malli voisi sopia minulle, täytyy kokeilla.

Minna kirjoitti...

Ihanan keltainen setti :) Kiva että keksit langoille käyttöä.

Ilmari kirjoitti...

Kivalta nuo värit näyttää näin kellastuneen syksyn myötä. "Ampiaispesä" voi olla varsin lämmin ja ajatuksenakin:)
Michelinmiesmäinen pipo olisi kanssa hyvä samoilla periaatteilla.

aino kirjoitti...

Pipojen kanssa saa olla tosiaan itse kukin tarkkana. Tunnistan tuon tukka-asian myös. Mulla oli joskus vuosia sitten tosi lyhyt tukka, niin eihän se pipo hyvältä tuntunut.
Nyt on tukka pidempi, mutta ei mikä tahansa myssy edelleenkään käy. Löysemmät baskerit olen huomannut toimiviksi..

Marja Kyy kirjoitti...

Jotenkin minusta tuntuu, että vika on useimmiten piponpitäjän silmissä eikä pään tai myssyn mallissa. 90 % ihmisistä näyttää hitusen hassulta hattu päässä, ja sitä kannattaa käyttää hyväkseen. Minusta pipon tehtävä on lämmittää pään lisäksi mieltä ja hymyilyttää ainakin vähän.

Näillä puhein ampiaispönttö on minusta mainio!

Lendi kirjoitti...

Ihanan iloisen värinen pipo (ja oheistarvikeet) :D Eli hyviltä ne näyttää minunkin silmään!

Päivi kirjoitti...

Ampparipipo näyttää hienolta!
Mutta tunnen tuon tuskan kutripulasta. Kun minulla oli pitkät hiukset, niin pipotkin näytti edes jotakuinkin siedettävältä. Nyt kun pitkänaamainen laittaa pipon päähän, se peittää myös otsahiukset ja munapäähän se siinä!
Ei ole suunniteltu näitä suomalaispäitä talvikäyttöön ollenkaan :(

CharlienEnkeli kirjoitti...

Ei sen väliä sopiiko vai ei, kun on noin hieno pipo!!! Huomio kiinnittyy väistämättä siihen =)Lapaset ovat myös kauniit..

Tuija kirjoitti...

Kivat ja hienot taas teit!

Mulla sitä tukkaa ja käsi- ja jalkakarvaakin tursuaa lähes yli oman tarpeen - haluatko? Harvoin asettautuvat kauhean viehkosti.

hennak. kirjoitti...

Samaa ongelmaa olen pähkäillyt, juurikin samanlaisen pipon kanssa. Minulla hiuksia on mutta useimmiten kiinni. Silloin ponnari tekee muhkuran pipoon ja näytän ihan hullulta. Mutta pakko on pipoa pitää. Nätti setti sulla. Väri on oikein loistava.

Inka kirjoitti...

Ihanat lapaset! Keltainen väri miellyttää miuta nyt, kai se on jotain valon kaipuuta. Pipot on kyllä ongelmallisia, miulla ongelma on kyllä päinvastainen kuin siulla, rastat ei tahdo mahtua mihinkään :D

Ludivine kirjoitti...

It's such a shame I can't speak finnish, because I often come here to look at the wool items, but I can't understand anything...
I just can say that I like those knitted things very much, each time !

Marja Kyy kirjoitti...

Blogissani on yksi läpykkä teille, jakakaa se kauniisti keskenänne.