12.2.2010

Puhdasta tulee

Puhtaan pyykin tuoksu on yksi parhaita tuoksuja mitä voi olla. Vai voiko sitä nyt tuoksuksi sanoa, kun koska puhdas pyykki tuoksuu puhtaalta eli  ei oikeastaan miltään ? No asiaan. Innostuin viime syksynä hankkimaan paljon kehutun uutuustuotteen, EcoBalls Pesupallot. Ne toimivat jotenkin niin, että pesupallojen sisällä olevista pelleteistä irtoaa pesuveteen kemikaaleja, jotka nostavat veden pH-arvoa, jolloin lika irtoaa kuiduista. Kuvassa pesupallo avattuna. (Tarkempia tietoja palloista voit katsoa esim. täältä.)


Olen nyt kokeillut palloja puoli vuotta ja kokeilu jatkuu edelleen, nimittäin pelletit ovat todella riittoisia. Luulen että pesen tällä satsilla ainakin toiset puoli vuotta, varmaan kauemminkin. Ne toimivat hyvin tavallisen, peruslikaisen pyykin kanssa, todella puhdasta on tullut. Ja puhtaan pyykin tuoksu on se alussa mainitsemani  puhdas. Vaikeisiin tahroihin pallot eivät kuitenkaan tehoa. Jos pöytäliinalle läikkyi punaviiniä tai rinnuksille roiskahti mustikkakeittoa, silloin on turvauduttava järeimpiin aseisiin. Joten aivan ilman perinteistä pesuainetta en ole tätä puolivuotiskautta pärjännyt.



Uusi neuleprojektikin on aloitettu. Hitaasti mutta varmasti syntyy jotain, lukemisen ja kaiken muun lomassa. Kun tämä postaus meni nyt mainostamiseksi, nostampa esille vielä toisenkin tuotteen, Anne B. Ragden kirjan Berliininpoppelit. Kirja on helppolukuinen ja viihdyttävä, mutta samaan aikaan viisas ja sympaattinen. Suosittelen lämpimästi tätä kolmesta veljeksestä kertovaa kirjaa.


7 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Tuo kirja on hyvä ja se seuraavakin osa. Kolmatta en ole vielä lukenut.

Terhi kirjoitti...

Minullakin on kolmas lukematta! ja 2. jäi vielä niin ärsyttävään kohtaankin mutta kun on muut luettavat nyt listalla... Tosi ihania ovat!

Jenni kirjoitti...

Samaa mieltä sekä pesupalloista että tuosta kirjasta. :)

Marja Kyy kirjoitti...

Muistathan suolan poppaskonstina punaviinitahtoihin? Myös ruokasoodaa kannattaa aina kokeilla tahroihin; näihin vanhan kansan konsteihin luotetaan täällä.

jonskulainen kirjoitti...

Voikohan noita pesupalloja käyttää vaippapyykissä (laiska en jaksanut klikata linkkiä..)?

Mä en pystynyt lukemaan tuota Berliininpoppeleita loppuun. En siis ymmärrä hypetystä kirjan ympärillä :)

Peppiina kirjoitti...

Hyvä kuulla pesupallokommentteja. Olen käyttänyt pesupähkinöitä, mutta kun niistä viimeisimmät on käytetty, niin pitää siirtyä pallon käyttäjäksi. Kiitos kommenteista siis!

Taija K kirjoitti...

Minä olen lukenut kaikki(?) kolme osaa tuosta kirjasarjasta. En tiedä, onko niitä enempää tai onko tulossa, mutta toivottavasti on. Kaikilla niillä tuntuu olevan tapana loppua sellaiseen kohtaan, että on pakko heti jatkaa seuraavaan osaan.