3.2.2011

Parasta pitkiin aikoihin

Raitaa pukkaa muihinkin asusteisiin kuin vain sukkiin. Olen muutaman kaulurintapaisen tehnyt jo aiemmin, mutta ei niistä ole käyttövaatetta tullut. Jotenkin sen kaulurin tulee olla tarpeeksi "tiukka" tai siis niin lähellä kaulaa, ettei tuuli pääse alle puhaltelemaan. Sitten sen tulee olla tarpeeksi laaja myös pystysuunnassa, ettei se strategisesti tärkeä paikka kaulurin ja puseron välissä jää paljaaksi. Tämä kauluri  täyttää nämä vaatimukset ja on lisäksi mainion näköinenkin!
Malli: Stripes to keep me warm by Hanna Leväniemi (ilmainen ravelry-ohje)
Lanka: Valkoinen Drops Fabel 60g sekä vihreän kirjavaa Utunan huivilankaa (samaista mitä oli tässä neuleessa) noin 40g
Puikot: 2,5mm
Kauluksesta tein hieman matalamman kuin ohjeessa, koskapa ohuemmasta langasta johtuen se on myös hieman kapeampi kuin ohjeessa. En siis ajatellutkaan käyttäväni kaulusta pään ylle vedettynä, vaan halusin sen olevan tyköistuvampi kaulalta. Nyt kun sitä on noin 20cm, niin se ruttaantuu juuri sopivasti leuan alle lämmittämään. Tein pienen halkion yläreunaan, jonka kiinnitin napeilla. Tämän idean apinoin ravelrysta joltakulta neulojalta. Kauluri tehdään siis ylhäältä alas ja hartioita varten levennetään kahdella kerroksella. Toiseen levennyskerrokseen en tehnyt lisäsilmukoita ihan niin tiuhaan kuin ohjeessa, koskapa hartiani eivät ole mallia "ladon ovi". Tämä tekniikka yhdistettynä korkeaan sileällä neuleella tehtyyn kaulukseen jäi kyllä mieleeni kaihertamaan. Että joskohan sitä ihan kokonaisen puseron tekisi näin...? Kaapissani olisi eräältä ystävältäni saatuja kasviväreillä värjättyjä ohuita Pirkka-lankoja, niistä voisi kenties kokeilla.

18 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kaunein kauluri mitä olen aikoihin nähnyt! Nyt lähti itellä suunnitelmat vilisemään päässä :)

Marleena kirjoitti...

Vau, ompa hyvännäköinen kauluri! Itse olen kanssa tänä talvena yrittänyt useampiakin versioita, mallit omasta päästä. Tuo voisi olla kyllä vielä yrittämisen arvoinen malli, ja tällä kertaa turvallisesti ihan ohjeen kera! Hyvät väritkin muuten.

isoinpapu kirjoitti...

OI miten hieno! Vihreä ja valkoinen on lyömätön yhdistelmä.

Tiina kirjoitti...

Herkulliset raidat! Ja tuo nappihalkio on tosi hyvännäköinen.

Emma kirjoitti...

Mainio kauluri, kuvailusi mukaan juuri oikeanlainen :D Kaulanlämmittimen pitääkin olla sen verran tiukka ja tiivis, ettei tuuli puhaltele ohi/läpi/yli/ali...

hanna kirjoitti...

Hieno on! :) Hyvät värit. Tykkään myös nappilistasta, kiva yksityiskohta!

Usimarjaana kirjoitti...

On kyllä tosi kaunis! Pitääpäs kaivella lankalaatikoita ja käydä apinoimaan ;) paitaidea on mainio! Odotan innolla... :)

Elli ja Aura kirjoitti...

Ihana! Juuri, eikä melkein, parhaat värit.

WoolledFinn kirjoitti...

hieno! Sä olet ihan oikeassa siitä, millainen kaulurin pitää olla. Täytynee tehdä samanlainen.

outi kirjoitti...

Ihana! Tosi kivat värit ja nuo napit ovat ihan must!

Lena kirjoitti...

Upea!

Tuija kirjoitti...

Kaunis! Ja tuolla kaulus- ja raidoitusidealla syntyisi kyllä todella ihana paita myös, näen sen sieluni silmillä, jonkinlaisen version ainakin.

Niinu kirjoitti...

Ihqu! Ja paitanakin toimisi taatusti, raidat ja värit!
Huopikkaista olen myös kade, harmittaa vietävästi kun kello oli jo liikaa kun joulukuussa ajeltiin Jämsän ohi...no, ehkä ensi talvena:)

Maryse kirjoitti...

How pretty is that? Don't stripes make knits look awesome? Have a great weekend!

Ellimelli kirjoitti...

Vihreä lanka on ihanaa, sopii täydellisesti tällaiseen raitaneuleeseen. Raidat on ihania kaiken kaikkiaan, aina raikkaita ja tuoreita.

näpertelijä kirjoitti...

Tosi kaunis on kaulurisi ja nappilista sopii siihen hyvin
Palaan taaksepäin noihin huopatossuihin joita varmaan saa juuri vain ainoastaan Haloselta.Ostin espoon Sellon Haloselta lehmuksenvihreät numero 22 ja se oli tammikuuta, enään ei ollut ainoatakaan jäljellä.Kyllä ne varmaan täytyy jonottaa jos ei heti satu kauppaan kun ne on tulleet.

Annis kirjoitti...

Tosi hieno ja toimivan oloinen kauluri. Täytyy pistää ohje muistiin myös täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis! ja napit kyllä kruunaa kaulurin.
Tuollainen malli kiehtoisi itsekin tehdä, mutta en tiedä osaisinko käyttää sitä minkään vaatteen kanssa.. minulla on aina se ongelma, kun nuo hartiamittaiset kaulurit nousevat ylös/syrttääntyvät käsiä nostellessa (pitäisi vissiin pitää kädet alhaalla, mutta kun ei osaa ;-)