9.4.2011

Alpakkainen

Uhosin taannoin tekeväni korkeakauluksisen raitapuseron ja nyt se olis sitten tehty. Kaapistani löytyi erikokoisia Dropsin Alpacan nöttösiä, joitakin värejä oli enemmän ja joitakin vähemmän. Värit näyttivät sointuvan mukavasti yhteen ja niimpä aloitinkin urakan. Alkuperäisidea on siis Handepanden kaulurista saatu, mutta käytännössä tein levennyksiä useammalla kerroksella. Taisimpa katsoa jostain Dropsin kaarrokeneuleen ohjeesta hieman silmukkamääriäkin, mitä neuleessa tulisi kainaloiden kohdalla olla.
Dropsin Alpacaa meni yhteensä noin 300g ja  2,5mm puikoilla mentiin. Tuosta kauluksesta voi olla montaa mieltä  enkä oikein itsekään tiedä, että tykkäänkö vaiko enkö. Todelliseen vilukissatestiin pusero joutunee vasta ensi talvena, nyt korkea kaulus lämmittää jo ihan liikaa.
 Vaikka tykkäänkin puseron raidoista ja väreistä, niin silti minulle jäi olo, että tulipahan tehtyä. Eilen illalla laitoin puserosta kuvan ravelryn puolelle ja tänä aamuna, kun menin sitä katsomaan, hämmästykseni oli suuri, sillä neulojien yhteisö näyttää tykkäävän... Näinhän se taitaa mennä, että vaikka tekijästä tuntuisi, että harakoille meni, niin joku toinen näkee neuleessa kuitenkin sitä jotain.

29 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Osittain on varmasti sitä, että itse katsoo kokonaisuutta, kaikkia eri osa-alueita ja jos yksikin ei osunut aivan nappiin, fiilis on helposti vähän vaisu. Toisten neuleita katsellessa voi tykätä jostain yksityiskohdasta tai tunnelmasta - usein edes näkemättä niitä muita.

Rakastan noita raitoja!

Paula kirjoitti...

Tosi hienot nuo raidat!! Katsoinkin tätä jo Ravelrystakin ja kovasti oli sydämiä kertynyt :)

tikru kirjoitti...

Mätykkään. Tosi paljon. Itse usein on ihan pihalla tehtyään homman, mutta kun katselee toisten töitä niin ne vau-efektit syntyy heti kun on syntyäkseen. Vau!

Leena P kirjoitti...

Vai että tulipahan tehtyä. Ihanan näköinen pusero!

kaisa kirjoitti...

Mä tykkään! Tosi paljon. Olen suunnitellut samantapaista omista alpakan jämistä. Mutta en olisi osannut noin hienoa suunnitella.

morso kirjoitti...

Värit on vallan ihanat ja raidoitusken rytmi myös. :D

Vilma kirjoitti...

Mun makuuni on tämä, ihan ehdottomasti. Kauluksesta ja kaarrokkeesta tykkään erityisen paljon. Pitääkin mennä heti sydämettämään tämä Ravelryn puolelle. :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kerta kaikkiaan mahtava neule! Raitojen rytmit ,värit ja istuvuus näyttävät olevan just eikä melkein. Kaulus on kiva, sillä se jatkaa puseron linjaa - ajattele jos tässä olisikin ne perinteiset yksiväriset, pitkät resorit?
Ehkäpä huomaat kylmien vuodenaikojen palattua että tämä onkin yksi suosikkisi...

Heidi kirjoitti...

Ehdottomasti on sitä jotain. Raidat, värit ja istuvuus ovat aivan huippuluokkaa. Kovasti tykkään :) .

Jaana kirjoitti...

Tossa on värimaailma ihan täydellisen kohdallaan! Mahtavaa jälleen kerran :)

O kirjoitti...

Voi kuule, onhan tuossa vaikka kuinka paljon "sitä jotain"! :) Sulla on taito raidoittaa vaikka millä jämälankanöttösillä tosi kiivan näköistä raitaa, värit sointuvat hyvin yhteen! Ihailin kovasti aikoinaan jämälankatakkiasikin. Ihana iloinen pusero!
Outi

Hepsi kirjoitti...

Minusta tuo on ihana!

Hanna kirjoitti...

niin hieno, varsinkin kaulus!

Saija kirjoitti...

No ei kyllä mennyt harakoille! Aivan mahtava, värityksestä tykkään erityisesti.

Tess kirjoitti...

Tosi kaunis raidoitus! Mulla tulee yksi mummolan seinävaate tuosta mieleen. Jotenki kotoinen olo :)

Lape kirjoitti...

Tykkään, ehdottomasti....

Minna kirjoitti...

Oi tuohan on hiano! Veikkaan että ensi talvena innostut tuosta itsekin, kun neulomisesta on jo kulunut vähän aikaa.

outi kirjoitti...

Nuo raidat ovat todella kauniit, sävyt näyttävät mietityiltä ja jotenkin tavattoman raikkailta. Raitapaidat ovat aina ihania!

Elli ja Aura kirjoitti...

Siis tuohan on aivan ihana!! En osaisi tehdä tuollaisia raitoja, olen liian systemaattinen (ihan ärsyttäväksi asti). Tuo sama "en ole itse tyytyväinen, mutta muut ovat" sattui omalle kohdalle talvella. Toivotaan että lämpenet neuleelle kun se on niin hieno :)
Elli

Tuija kirjoitti...

Meille neuleharakoille passaa oikein hyvin, neule on ihana! Värit ja raidoitus osuvat ihan nappiin ja tyyli on just sopivan rento. Aivan mahtava!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno! T. Sari

Marsvin kirjoitti...

Todella suurenmoisen ihana!

tagatha kirjoitti...

Satunnainen klikkailija täällä... onpa ihanat värit! Tekee mieli heti lähteä ostamaan lankoja!

aura kirjoitti...

Tosi nätti, itse juuri mietin että tällaista raitahauskuutta voisi keksiä kaikista alpacajämistä! Niitä kun tahtoo kertyä!
Aura

Susanna kirjoitti...

Sitä minä vaan, että miten ihmiset osaa neuloa tommosia ihanuuksia. Edes ohjeen kanssa ei meikäläisen neuleista tule kuin kokemusta. Osaispa. Kun tämä niin tykkäis neuleista, ja neulomisestakin.

Hieno.

WeirdRockStar kirjoitti...

Tykkään hoopona!

Hei, sori, meni aikaa. On paljon ollut kaikkea & on paljon kaikkea. Mutten unohtanut taskua.
Siitä tuli monikuvainen juttu ja näpsin myöhemmin lisää kunhan leikkaan ja ompelen kankaasta, joten survasin ekan pumpsin kaavoituksesta kuvia blogiini. Jos en osannut selittää selkeästi, nykäise hihasta niin hölisen lisää.

Laura kirjoitti...

siis aivan upea neule! miten voitkaan sanoa että meni harakoille:)
sulla on kyllä tosi hyvä värisilmä, ihanan hillitty sekamelska!

Ingi kirjoitti...

Kaunis pusero! Kauniisti raidoitettu, yksinkertainen ja näyttävä yhtä aikaa.

Johku kirjoitti...

Onneksi teit. On niin hieno!