Happamia, sano...

Melkein yhtä jalkaa pihlajanmarjojen kanssa kypsyi tämä neule. Juhannuksen tienoilla houkuttelin hiipunutta neuleintoani perinteisin menetelmin, eli selaamalla neulekirjojani sekä silittelemällä lankakaappini sisältöä. Olin ostanut New England Knits -neulekirjan aiemmin talvella ja muutama kirjan neuleista jäi jo ensi selaamalta mieleen. Kirjahan lupaa "iättömiä malleja modernilla twistillä" ja sitähän ne ovatkin. Joskus (tosin aika harvoin) käy niin onnekkaasti, että neuleohje kohtaa lankakaapissa jo olevan langan ja neule pääsee samantien puikoille.

 Cranston Coat aloitetaan uumalta, eli ensin neulotaan vyötärölle tuleva pitsi-pampula-systeemi. Aloitin sen vielä epäillen neuleintoni äkillistä paluuta ja ajattelin, että eipä tuosta korkealta tipu jos parin mallikerran jälkeen jää neule alkutekijöihinsä. Yllättäen kuitenkin paksulla langalla ja puikoilla (4,5mm, wohoo!) neulominen tuntuikin ihan mukavalta ja joutuisalta. Kun vyötärökaitale oli valmis, poimittiin reunoilta silmukat niin ala- kuin yläosaakin varten. Ohjeessa neulotaan erivärisellä langalla lopuksi pitsineuleiden taakse sileällä neuleella suikale, jonka tarkoitusta en aivan ymmärtänyt ja jätinkin sen pois. Kaulus ehkä saattaisi kaivata tukevuutta lisää ja mietinnässä onkin, että teenkö siihen kuitenkin vielä vuorin. Myös napituslistan neuloin hieman eri tavalla kuin ohjeessa. Näyttääpä muuten kuvassa epäilyttävästi siltä, että toinen etukappale on pidempi kuin toinen tai nepparit eivät olisi ihan täysin samalla korkeudella. Ei tuota kyllä livenä huomaa. En korjaa.

Ei mahda mitään, mutta jotenkin tämän neuleen kanssa tuli dejavu -fiilis. Että olenkohan tehnyt tämän kenties ennenkin?

Edit. Lanka on Dropsin Nepalia, menekki 650g.