15.2.2012

Melkein ikä ja terveys meni

Tai ainakin siltä tämä projekti tuntui. Joskus vuonna 2010 ihastuimme Tytin kanssa molemmat ravelryssä rosa p:n tekemään virkattuun peittoon ja Tyttikin mietiskeli, että saisiko semmoista ikinä valmiiksi jos heti aloittaisi. Minä taas ajattelin, että tässähän olisi kuningasidea sen vuoden joululahjaan ja aloin Tytille mitään puhumatta innoissani virkkaamaan. Siis vuonna 2010. Noh, sen vuoden joulu meni. Seuraava etappi oli Tytin syntymäpäivä vuonna 2011, sekin meni. Sitten ajattelin, että olisipa peitto oiva tuliainen kun menen seuraamaan euroviisuja Tyttilään. Yllättäen Euroviisutkin tuli ja meni. Peitto oli pitkiäkin aikoja aivan oman onnensa nojassa enkä tehnyt siihen lapun lappua. Kunnes nyt vasta tänä vuonna kaivoin sen jälleen esille ja päätin että mitään muuta ei tässä talossa neulota eikä virkata kunnes tämä valmistuu. Ja valmistuihan se lopulta. Oikeastaan voisi sanoa, että kun tajusin peiton olevan voiton puolella, ts. yli puolen välin, niin homma muuttui helpommaksi ja peitto tuntui kasvavan ilta illalta.
Peitto on virkattu enimmäkseen Novitan Nalle -langasta, palojen keskiosiin on käytetty muitakin vastaavan vahvuisia lankoja. Väritys on uskollinen rosa p:n peitolle, mutta miksipä sitä täydellistä sorkkimaan. Valmis peitto pääsi huuhteluainekylpyyn ja sai siinä sivussa mukavasti mittaa lisää ja lopullinen koko on 130 x 170 cm. Lankaa meni yhteensä 1020 grammaa ja peitto sisältää 170 heksagonia eli kuusikulmiota. Reunoihin tein puolikkaita paloja, että sain reunan suoremmaksi. Ympärille virkkasin pylväillä reunuksen.
Kieltämättä rakastuin peittoon itsekin aika hurjasti, mutta koska alusta asti tein sitä nimenomaan Tytille, niin luopuminen oli loppujen lopuksi helppoa. Ehkäpä teen joskus samanlaisen vielä omaankin käyttöön...

40 kommenttia:

Peikkotyttö kirjoitti...

Kaunis peitto! :)

Minna kirjoitti...

Onpa ihanan näköinen. Kuten virkatut peitot yleensä. Sekin on varmaan yksi ikuiosuushaaveeni, tuollainen virkattu peitto. Tänään juuri mietin, kun sairastelevia peittelin, että me kaivattasiin lisää villavilttejä (kaksi löytyy). Mutta ostopuolelle taitaa mennä, ainakin vielä tuollainen peite tuntuu aivan uskomattomalta suoritukselta.

Tytti kirjoitti...

Ylläripylläri oli täydellinen. Kiitos! Kohta köllöttelemään sohvalle ja peiton alle :)

Soile kirjoitti...

Kaunis ja kaeumpaa katsottuna siinä on pieniä palloja. Ihana lahja!

Ebbu kirjoitti...

On kyllä kaunis peitto! Ja onneks olkoon sen valmistumisesta. Itselläni on samantyyppinen projekti käynnissä ja tuntuu, että se on valmis joskus vuonna 2014 paikkeilla..
Mutta ehkä jokaisen himoneulojan/virkkaajan kuuluu kerran elämässään hairahtua tälläiseen ikä ja terveys -projektiin. :)

Lilli kirjoitti...

Ihana! Onneksi olkoon!

Tuija kirjoitti...

Aivan huippu!

Henni kirjoitti...

Tosi kaunis peitto ja hienoa, jos yllätyskin säilyi loppuun saakka.

-maria- kirjoitti...

Kaunis on. Ja olipa varmaan yllätys täydellisempi, kun ei heti kohta peittoa ihasteltuanne tullut valmista? :)

rosa p. kirjoitti...

makes me SO HAPPY!! to know, that you made my hexagons!

Anna kirjoitti...

Upea peitto!

Tiina kirjoitti...

Mahtava, ihan loistava lahja!

Laura kirjoitti...

On kyllä aivan ihana!

frost kirjoitti...

Upea! Kaunista jälkeä kertakaikkiaan. Uskon, että lämmittää mieltä ja kehoa tuollainen lahja!

Lankafarmin kirjoitti...

Mielettömän hieno!

elina kirjoitti...

Ihana. Mulla on edelleen mietinnässä värit (ollut pari vuotta). Kun en osaa päättää millä väreillä tekisin. Kun en haluaisi ihan riemunkirjavaa, ja lankaa sitten pitäisi hankkia reilusti,jotta sitä samaa sävyä on vielä muutaman vuodenkin päästä - luultavasti mullakin kestäisi! Harmaa pohja ois kyllä mainio vaihtoehto.

-Hanna- kirjoitti...

Todella mahtava peitto. Taas uutta to-do -listalle...

Peppiina kirjoitti...

Varmasti oli riskin arvoinen (eli iän ja terveyden), lopputulos on upea ja innoittaa niitäkin ehkä yrittämään vastaavaa, jotka eivät vielä ole moista uskaltaneet aloittaa :)

Peppiina kirjoitti...

Varmasti oli riskin arvoinen (eli iän ja terveyden), lopputulos on upea ja innoittaa niitäkin ehkä yrittämään vastaavaa, jotka eivät vielä ole moista uskaltaneet aloittaa :)

JohannaL kirjoitti...

Mutta on se ihana!

Saila kirjoitti...

Onpa kaunis!!

tuija kirjoitti...

Voi miten ihana peitto! Tuo harmaa väri jotenkin vielä korostaa noita kirkkaita keskiosia. Olisipa mullakin tummmoinen sisko... sisko yleensä olisi kiva.

Paula kirjoitti...

Todella kaunis!

ArualMaria kirjoitti...

Ihailin tätä jo Ravelryssa. Siis kertakaikkiaan upea. Tykkään.

Neulisti kirjoitti...

Aivan ihana peitto! Kauhea, kun blogimaailma on pullollaan toinen toistaan upeampia peittoja, eikä sitä kuitenkaan voi ottaa kuin yhden käsittelyyn. :)

Kristiina kirjoitti...

Ihana! Upea lahja siskolle. Itselläni on veli ja aina ollu vähän kade niille, joilla on myös sisko. Olen jo opettanut omia tyttäriäni virkkaamaan, ehkä he joskus virkkaavat jotain ihanaa toisilleen lahjaksi : )

Elios kirjoitti...

Ohhoh, varsinainen ahkeruuden mestariteos! Ihana. :)

kirstaiker kirjoitti...

Ihana peitto! Voi kun itselläki riittäis kärsivällisyys :)

Saija kirjoitti...

Onpas kaunis! Kyllähän tuon alta kelpaa Euroviisut tänäkin vuonna katsella.

siina kirjoitti...

Ihana!

Stella kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
anpali kirjoitti...

Se on kaunis, yhtenäinen taustaväri tekee siitä mukavan rauhallisen.

Stella kirjoitti...

Uusi kommentin jättöyritys
Uskomattoman ihana! Omat palani ovat muistuttavat epätasaista kivikkoa enkä varmaan ikinä saisi noin siistiä jälkeä aikaiseksi.

Jos uusi kummitustalo kiinnostaa, kannattaa linkki vaihtaa tähän http://kummitustalonkuvakirja.blogspot.com/ Kyllä sielläkin muutama neuleaiheinen kirjoitus odottaa julkaisemista.

Nasti kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista ja kehuista! Itsellekin jäi kyllä hyvä mieli tästä projektista ja ennenkaikkea se antoi luottamusta siihen, että tämmöisen peiton pystyy valmiiksi saamaan. On nimittäin jo värimietinnät päällä seuraavaa varten... :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän hieno peitto!!

Ingi kirjoitti...

On kyllä tekijällä hyvä värisilmä!Eikä sellainen työ voikaan valmistua muutamassa viikossa. Kestää sitä vastoin ikuisuuden...

Laura kirjoitti...

UPEA! en käsitä miten jotkut pystyvät tuollaiseen. itse en saa edes saaplarin sukkia valmiiksi:)

Katariina kirjoitti...

Ihana!

kukkarukkanen kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana. Tekisi itsekin mieli tehdä. Ehkä ihan pienen tällaisen voisinkin, nukelle :)

Linda kirjoitti...

Vau! Hatun noston arvoinen suoritus!