6.3.2012

Veska

Uusin Suuri Käsityö (3/2012) tarjoili väriterapiaa Amy Butlerin kankaista ommeltujen käsitöiden muodossa. Oli lehdessä myös muutamia kivoja kirjoneulesukkia mutta juuri muuta omaan makuuni osuvaa lehdestä ei sitten löytynytkään. Paola Suhosen huippudesigniä oleva mekko oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aika... hmm no keskinkertainen. Lehti oli kuitenkin sinänsä aika harvinainen, sillä se sai minut lähes välittömästi penkaisemaan kangaskaappiani ja tarttumaan saksiin. Ompelin parissa illassa itselleni uuden kassin eli käsveskan eli väskyn (kuten äitini käsilaukkuaan nimittää). Ohjetta muokkasin sen verran, että lisäsin kassin sisälle pari taskua kännykälle ja avaimille. Kangas on joskus jostain palalaarista haalittua ja jota olen säilönyt muitten ihq-kankaitteni kanssa vuosikausia. Tätä projektia varten silittelin jopa Vallillan Tulisielu-kankaan palojani, mutta vielä en raskinut niihin saksiani iskeä. Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa.

Alimmassa kuvassa on pieni tilannekatsaus torkkupeiton suhteen. Peitto valmistuu hurjaa vauhtia ja on ollut todella mukava ja aivoton telkkarineule. Peittoon on tykästynyt myös Alpo-kissa jonka ihan ykkösfavouritspaikka se tällä hetkellä on.

12 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Oi, onpa kaunis käsveska. Sillä on kivan naisellisen kurvikas muoto ja tuo kangas on todellakin sitä ihqua :) .

Minna kirjoitti...

Ihana kassi, ja voi minkä kankaan olet siihen löytänyt! Tai siis säilönyt. Mutta siis :)

Helena kirjoitti...

Kiva veska. Tätä oon katsonu itsekin sillä silmällä. Piakkoin tekoon.

Henni kirjoitti...

Kassi oli minunkin mieleeni ja aiooin sen heti toteuttaa, mutta pari muuta juttua nyt ainakin tuli tehtyä ensin valmiiksi. Ihanat kankaat olet valinnut laukkuusi!

Elli ja Aura kirjoitti...

Voi, mikä kassimalli ja vielä enemmän hurrausta kankaallesi!! Pitää ehkä kesällä pyytää paria ompelupäivää itselleen niin voisi tuollaisenkin saada aikaiseksi.
Elli

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kassi! Tätyypä itsekin varmaan tehdä tuollainen.

Paula kirjoitti...

Tosi hieno kassi ja sen kangas! Ja tuosta peitostakin sain idean ehkäpä purkaa yksi peitontekeleeni, jonka kivuudesta(?) olen tullut toisiin aatoksiin, ja alkaa uusiksi yksinkertaistaen... Aivotonta telkkari ym. neuletta todellakin kaivataan täällä :)

ArualMaria kirjoitti...

Ooh, mikä laukku! Upea kangas. Alpo selvästikin osaa arvostaa torkkupeittoa! :D

Neulisti kirjoitti...

Kauniin laukun olet ommellut. Mutta mahtaa olla helppoa neuloa torkkupeittoa, jonka päällä kissa torkkuu. :D

Emma kirjoitti...

Oijoi miten mainio kassi, tai siis kangas :D Ja kassi toki myös, ihanan iso.

Kristiina kirjoitti...

Tuo siun kangas on paljo kauniimpi kun lehden mallikassissa. Vähä sama fiilis lehdestä, ei siinä ollu kun pari hameen kaavaa, joita vois hyödyntää. Se Suhoskan mekko oli kyllä tosi tylsä. Alpo selvästikin ymmärtää hyvän päälle. Niin ne kissat.

Tanja kirjoitti...

Hienosti toteutettu laukku ja samaa mieltä Paola Suhosen mekosta :-)