30.12.2014

Kalenterisukat ja muutamat muut

Jämälankajoulukalenterista kuoriutui aattopäivän aikana ihan mukiinmenevät villasukat. Ehkä uutuudenviehätys oli jo mennyt, mutta ihan niin innoissani en enää tänä vuonna tästä kalenterista ollut kuin viime vuonna. Päivän värin kertovat vihjeet olivat useimpina päivinä niin ympäripyöreät että valitsin vain semmoisen värin mikä sukkiin sopi. Enkä tehnyt kuin yhden ainoa kirjoneuleraidan, ei jotenkin jaksanut pohtia värivalinnan lisäksi yhtään enempää että mitä neuloisi. Mutta ihan kivat sukista tuli kuitenkin.
 
 Joulun alla ja pyhinä valmistui parit muutkin sukat. Pinkistä ja valkoisesta Nallesta Dropsin ilmaisohjeella tuli oikeastaan tosi kivat sukat (tiiäppä vaikka nämä jäis omaan käyttöön, kun tuo ärtsy pinkki on alkanut salakavalasti viehättää näin vanhemmiten).

Tämä Drops Delight -langan sävy näytti kerällä niin kovin hempeältä mutta neulottaessa paljastui varsin erikoinen sävymaailma: vaaleanpunaisen lisäksi kerään oli tungettu oliivinvihreää, tummaa munakoisoa sekä beigeä! Varteen neuloin valkoisella kolmioita ja kantapäät raidoitin myös. Jollain oudolla tavalla nämä sukat viehättävät silmääni suuresti.

Lopuksi vielä yksi joululahjaksi mennyt raikas asustesetti. Lankana vihreää ja valkoista Dropsin Karismaa. Siksakpipon malli löytyy Lämmin Ilo  -blogista ja Selbu-lapasten ohje täältä.
 
Mitä parhainta uutta neulevuotta 2015 Pujoliivin lukijoille!

6 kommenttia:

iikku kirjoitti...

Ihana tuo viimeinen setti ja tuo raitapipo! Tosi kivoja myös kaikki sukkaparit! Itse ehkä tykkään eniten niistä punavalkoisista!

Liina kirjoitti...

Hienot niistä raitasukista silti tuli!

Me ajateltiin ompeluseurassa tehdä tammikalenteri niillä ohjeilla - itse aion kyllä pysytellä raidassa. En jaksa kirjoneuletta. Tehdä. Ihailla jaksan loputtomiin, nuo viimeiset lapaset esimerkiksi ovat huikeat kuin mitkä!

Tuija kirjoitti...

Kauniit kalenterisukat, ja kivoja ovat kaikki muutkin!

Minun piti vihdoin osallistua kalenterisukkahommaan, mutta aikeeksi jäi tälläkin kertaa. Minulta ei vaan löytynyt tarpeeksi erivärisiä jämiä enkä jaksanut ruveta kerimään kokonaisia vyyhtejä. Ja vihjeistä tuli vähän sama olo kuin sinulle, että olisi mennyt sen verran hakemiseksi, että todennäköisesti olisin ottanut kopasta vain jotain käteen osuvaa. Ja kirjokuviot olisin myös todennäköisesti jättänyt tekemättä, joten huoh, se siitä sitten. Silti vähän kismittää, että en ole tähän vouhotukseen osallistunut. Ihan kiva vouhotus sinänsä.

Päivikki kirjoitti...

Aivan ihania sukkia ja kauniit lapaset! Miekään en kauheasti jaksanut jämälankasukkiin kirjoneuletta laittaa.

iso gnu kirjoitti...

kauniita sukkia! Tuohon kirjoneuleeseen pitäisi uudelleen hurahtaa.

Mulla on kaikki loppuvuodeen työt kuvaamatta-vbieriata ja itse oltu reissusssa.Kalenterisukat on hauskat. Mulla jäi kokonaan niistä kirjoneule kiireiden takia.

Oikein ihanaa alkanutta vuotta!

-TIINA- kirjoitti...

Oi miten ihanat nuo Delight langasta tehdyt sukat!!! Hurmaavan väriset!